Uskalla olla niin hauska kuin olet

Jos olet koomikko, niin tiedät sen tunteen,

Muutama hetki aikaa ennen kuin astut lavalle,

setti mietittynä, plus pari ylimääräistä läppää liittyen juuri siihen yleisöön.

Päässä kuva siitä kuinka seuraavan 25 minuuttisen noin periaatteessa pitäisi kulkea; kuinka paljon improa, mihin kohtaa nousuja ja laskuja, millä rytmillä, kuinka hommat linkitetään toisiinsa.

Kaikki tämä valmiina päässä, ja sitten menet lavalle.

Ja se toimii.

Ja se toimii juuri niin kuin olit ajatellut - ei, se toimii vielä paremmin kuin olit ajatellut.

Ensimmäinen 12 minuuttinen keikasta menee kuin siivillä ja tajuat, että et ole kertonut kuin puolet niistä jutuista joita luulit että olisit silloin kertonut, koska olet improillut yleisön kanssa ja nauruja on tullut niin paljon että rutiinit ovat venyneet pidemmiksi kuin normaalisti.

Ja sitten vaan surffataan naurun aallonharjalla toinen puolisko keikkaa, rentoudutaan vielä lisää ja viedään improaminen vielä pidemmälle ja mehustellaan aiheilla joista yleisö tuntuu nauttivan, eikö niin?

Ei.

Kivelän Niko sanoi joskus, että koomikolla on ikään kuin kaksi aivopuolta koko ajan toiminnassa kun hän on lavalla. Toinen suoltaa koko ajan läppää ja yrittää olla tosi hauska. Toinen yrittää koko ajan tarkkailla yleisöä ja omaa esitystyyliä ja ikään kuin sparrata sitä toista aivopuoliskoa, että "Ole hauska, ole hauska!"

Jostain syystä kun tulee keikka jolloin kaikki onnistuu, niin siinä vaiheessa kun olisi luontevaa nauttia ja antaa mennä, niin tämä toinen aivopuolisko tulee väliin ja alkaa varomaan. En osaa oikein sanoa, että miksi, joku suojautumisreaktio se varmaan on, mutta sen sijaan että ottaisin lopuksi yhä suurempia riskejä, niin huomaan monesti loistavan keikan loppupuolella inasen vetäytyväni kuoreen.

Ehkä ajatus on siinä, että "Kun kerran on mennyt näin hyvin, niin nyt ei parane munata, vaan vedetään vaan varmasti homma kotiin." Muutos on käytännössä niin pieni, etten usko että yleisö edes tietoisesti sitä huomaa, mutta mielestäni se johtaa siihen, että loppushow, joka voisi olla täysin hulvaton, onkin vain hauska.

Okei, onhan se riski jatkaa improilua ja onhan siinä silloin paljon menetettävää, mutta intuitio sanoo, että sitä kohti on mentävä jos haluaa kehittyä.

On uskallettava viedä loppuun sen minkä aloittaa.
On uskallettava pelata upporikasta ja rutiköyhää.

On uskallettava olla niin hauska kuin oikeasti on.