Confessions of a Comedy Mastermind

Uuden vuoden lupaus

2012-01-13T06:27:00.000-08:00

Uusi vuosi ja uuden vuoden lupaukset.

Puolet suomalaisista lupasivat laihduttaa ja puolet heistä on jo nyt lupauksen pettänyt.

Puolet lupasi aloittaa uuden harrastuksen ja nyt puolet heistä miettii, että "Kyllähän se tavallaan on uusi harrastus jos alan viheltelemään pyörällä ajaessa."

Jne.

No, itse tein lupauksen jota ei ihan heti rikota:

Lupasin nimittäin että koko tämän vuoden ajan kirjoitan vähintään 6 päivänä viikossa vähintään 45 minuuttia stand uppia.

Ja mikä saa minut niin varmaksi siitä, että tätä lupausta ei petetä?
Yksinkertaista, panos.

Nostin pankista ja annoin kaverille ni ruskeassa pahanhajuisessa kirjekuoressa 1000 euroa, joita hän säilyttää koko vuoden ajan. Ja joka päivä kun olen kirjoitustehtäväni suorittanut, niin lähetän hänelle tekstarin. Ja jos jonain päivänä en ole velvollisuuttani tehnyt, niin hänen on määrä mennä saman tien ja tuhlata puolet tuosta summasta.

Ja vielä asiaa tehostaakseni olen yrittänyt tehdä asiasta mahdollisimman julkisen, (as we speak), ajatuksena siis että kun mahdollisimman moni tietää tästä sitoumuksestani, niin en kehtaa olla tekemättä sitä.

Ja kaikessa tässä taka-ajatuksena tietenkin on huijata itseni tekemään enemmän ja enemmän töitä paremman komiikan eteen. Ja siis kehittyä koomikkona ja kirjoittajana.

Niin kuin The War of Art -kirjassa sanottiin:

"There's a secret that real writers know, and the wannabees don't. Writing is easy, what's hard is sitting down and starting to write."

- I think I might have found a loophole -

The Man

2012-01-02T13:24:00.000-08:00

Olin keikalla Raumalla ja sattumoisin tuon keikan yleisössä oli myös Danny.

Siis Danny.

Se sama jätkä joka oli Armin kanssa ja tahtoi olla hellä ja mitä näitä nyt on.

Luonnollisesti aloitin keikan pointtaamalla hänet yleisöstä ja heittämällä hänen kanssaan hetken aikaa läpyskää.

Keikka meni ihan mukavasti siihen loppuhetkille asti jolloin olisi aika vielä heittää vitosta silmään ja ajaa homma lopullisesti kotiin.

Juuri ennen kun olin aloittamassa toiseksi viimeisen rutiinin puhumista heitin kuitenkin Dannylle kysymyksen hänen mersustaan, jonka hän kertoi lainanneensa paikan omistajalta, herra R:ltä, joka myös oli yleisössä. Danny sanoi osapuilleen niin, että "Herra R onkin sellanen kaveri, että siitä et uskalla vitsailla, koska se maksaa sun palkan ja toisaalta myös sillä on pari bounceria jotka vääntää sut solmuun."

Ja tämä oli tanssiinkutsu. Jos on aloittanut yleisölle kuittailemisen, niin se on vietävä loppuun. Mutta mitä minä tein?

Jänistin.

Mä mielellään juttelen ja kuittailen yleisölle, mutta olen muutenkin niin kiltti ihminen, että en juuri koskaan mene sen rajan yli jonka ylitettyä minun arvioni mukaan voisi tulla vastaan jotain joka oikeasti loukkaa sitä henkilöä kelle puhun. Tai siis sitä nyt on vaikeaa tietää mikä ketäkin loukkaa, mutta sanotaan etten sano kenellekään pahasti ellei hän mielestäni ole ansainnut sitä. Ellei se ole jotain tosi hauskaa.

Okei, myönnetään, tää mun koodisto ei ole ihan täysin selvä itsellekään.

Takaisin asiaan.

Siis vastaan tuli tilanne, jossa minulle heitetään haaste kun olen lavalla ja yleisö itse pointtaa esille herra R:n huoneesta. On paikka sanoa jotain, vastata haasteeseen, heittää pallo takaisin.

Ja mä teen... en mitään.
Miksi? Koska suoraan sanottuna mua alko vähän pelottamaan, että jos se oikeasti on kaveri, joka omistaa puoli Raumaa ja maksaa palkan ja jos se on loukkaantuvaa sorttia ja kaikki muut yleisössä on sen palveluksessa ja eikä hän itse ole tässä vaiheessa edes sanonut mitään ja blaa blaa blaa.

Yritin jollain huonolla vitsillä kiertää haasteen ja siirryin ikään kuin suojaan seuraavan rutiinin taakse, jonka nyt aloitin ikään kuin väkisin.

Rutiini, joka normaalisti toimii hyvin, ei toimi ollenkaan. Seuraavakaan rutiini ei toimi, jonka keskeytän puolivälissä ja totean ääneen asian jonka koko huone jo tietää:

Tämä juttu ei toimi.

Se saa naurut ja herra R huutaa yleisöstä läpän minusta. Naurut. Kuittaan sen kuitenkin nopeasti kiltillä improläpällä joka myös saa naurut. Yleisö on voitettu takaisin. Kamat kasaan ja kotiin. Keikan jälkeen herra R. tulee vielä juttelemaan ja ilmeisesti kuitenkin ainakin jollain tavalla lämpeni keikalle, vaikka lopetus olikin kummallinen.

Mitä tästä kaikesta oli opittavaa?

Kun koomikko on lavalla, niin hänen pitää koko keikkansa ajan olla The Man siinä huoneessa. Sitä minäkin olin siihen asti kunnes minulle heitetiin haaste johon en uskaltanut vastata, ja tämä synnytti huoneeseen ikään kuin elefantin. Kaikki tiesivät, että olin vapaaehtoisesti antanut jollekin yleisön edustajalle niskalenkin itsestäni, enkä uskaltanut sanoa sitä ääneen. Ja kun tuon kaliberin asia jää vaivaamaan yleisöä, se ei enää naura.

Eli siis tarinan opetus on, että jos yleisö haastaa sinua, niin vaikka kyseessä olisi itse Paavi, niin sinun on hallittava tilannetta huoneessa. Jos Paavi lähtee kuittailemaan ilkeästi, sinun on kuitattava takaisin. Ja vaikka Paavi itse ei sanoisi sanaakaan, mutta kardinaalit pointtaavat hänet esille, niin voi voi Paavia. Silti on tehtävä Paavista vitsi.

Summa summarum siis: When you're on stage, you've gotta be the man. Monelle varmaan itsestään selvä asia, itselle se vaati tällaisen kokemuksen.

Keskinkertaisuuden taidetta

2011-12-22T12:58:00.000-08:00

Kun kyse on livenä tapahtuvasta esittävästä taiteesta, niin joinain iltoina olet todella hyvä ja toisina todella huono.

Huonous ja hyvyys ovat siitä helppoja, että melkein aina jos keikka on ollut todella hyvä tai todella huono, niin sen kyllä tietää.

Ongelma on siinä välillä.

Mitä jos keikka on keskinkertainen?

Mitä jos fiilis keikan lopuksi on "ihan jees"? Tai jos alkupuoli toimii, mutta loppu ei? Tai toisin päin? Mitä jos etuosa yleisöstä tuntui olevan ihan messissä kun taas taka-osaa ei olisi vähempää voinut kiinnostaa?

Jollain tavalla keikka on monesti arvotettava ainakin itselleen. Luulen että pitkällä tähtäimellä parhaimpaan tulokseen pääsee kun oppii arvioimaan mahdollisimman neutraalisti omaa esitystään, jolloin tietää paremmin missä kohtaa on kehitettävää.

Se ei vaan aina ole helppoa - liikkuvia osia on niin paljon:

Yleisön koostumus, määrä ja sijoittelu, omat jutut, niiden järjestys, rivous ja ymmärrettävyys, impron suhde rutiineihin, oma tempo, varmuus, sympaattisuus, esityksen pituus, mitä sitä ennen on tapahtunut, äänentoisto, mahdolliset häiriötekijät, pukeutuminen ja olemus, kellonaika ja yleisön humaltuneisuus, esiintyjän humaltuneisuus, äänimiehen humaltuneisuus ym. ym. ym.

Näiden ja monien muiden asioiden yhteisvaikutus tekee keikan loppuarvioinnista jokseenkin hankalaa ja toisaalta juuri tämä tekee Stand Upista niin mielenkiintoista - ikinä ei vaan tiedä varmasti.

Toisaalta se johtaa siihen, että ainakin koomikon alkutaipaleella keskinkertaisuus tulee hyvinkin tutuksi ja pikkuhiljaa häiriötekijöitä oppii karsimaan (yleensä kantapään kautta) pois.

Mutta mikä lopulta määrittää keskinkertaisen keikan "arvosanan"?

Luulen, että keikkoja tullessa lisää vyölle arviointi tarkentuu, mutta lopulta kysymykseen tulee myös esiintyjän omakuva ja itseluottamus. Kun varmaa tietoa ei ole olemassa, niin me tuppaamme turvautumaan meille ominaisimpaan ratkaisutapaan. Eli sen mukaan kuinka hyväksi tai huonoksi tunnemme itseluottamuksemme, sen mukaan keikan arvosana muuttuu joko alas tai ylöspäin.

Tällainen metodi ei tietenkään tuo sitä mahdollisimman realistista kuvaa ja samalla siis jarruttaa kehitystä luomalla joko korostetun negatiivisen tai positiivisen kuvan keskinkertaisesta keikasta.

Niinpä monesti tuntuu, että koomikkona kehittyminen on myös oman itsetuntemisen parantamista. Kun mennään hiemankin pidemmälle, niin huomataan että komiikkaan syvälle meneminen on itse asiassa itseensä syvälle menemistä.

Luulen että samanlainen prosessi pätee oikeastaan missä tahansa inhimillisessä toiminnassa, joka vaatii edes jonkinlaista luovuutta. Kuvaaja huomaa lopulta kuvaavansa itseään, maalaaja maalaa itseään ja koomikko nauraa lopulta itselleen.

Ja ehkä keskinkertaisia suorituksia tarvitaan juuri sen tähden, että pääsisimme lähemmäs todellista itseämme.

The Defining Moment

2011-12-20T16:15:00.000-08:00

"Se on pienen pieni hetki ja värähdys, jota ei oikeastaan edes huomaa jos ei ole todella tarkkana, mutta silti se määrittää hyvin vahvasti mitä sen jälkeen tapahtuu."

What am I talking about?

No siis, mä oon alkanu huomaamaan, että keikoilla tulee aina jossain kohtaa sellanen hetki, aavistuksenomainen värähdys yleisössä, joka viestittää, että ne olemme saapuneet jonkinlaiseen taitekohtaan. Joko minä ja yleisö valmistaudutaan silloin viimeiseen suureen nauramiseen tai mä huomaan, että jotain mun ja sen yleisön kontaktissa on kylmentyny.

Ja tää on monesti tullu loppupuolella, niin että esimerkiksi 20 minuuttia keikasta kulunu, kaikilla on hauskaa ja sitte pitäis vaan pistää viimene puu uuniin, vaihtaa vitoselle ja lasketella parilla viimesellä rutiinilla kotiin.

Sä voit yrittää mennä juttujesi taakse "piiloon" tai teeskennellä ettei tätä hetkeä ollenkaan tullut, mutta parhaiten asia yleensä hoituu kun sen myöntää, tunnistaa ja toimii sen mukaisesti.

Totuus on hauskaa. Ja sitä kannattaa käyttää hyödyksi nytkin. "Te olette loistava yleisö" tai sitten "Ootteko vielä messissä?" saattavat olla vain pieniä tokaisuja, mutta saattavat vapauttaa valtavasti energiaa, kun esiintyjä sanoo ääneen sen mitä koko huone jo tietää. Ja jos kyseessä on jotain negatiivista, niin yleisö huokaisee helpotuksesta, koska sen ei tarvitse jännittää esiintyjän puolesta.

Riski rehellisyydessä tietenkin on, mutta mun kokemuksen mukaan, lähes aina se kannattaa ottaa.

Mä oon viime aikoin hokenu lausetta jonka opin tässä syksyllä speksin aikana, nimittäin että kehittyminen taiteilijana (koomikkona) ja kehittyminen ihmisenä eivät ole erillisiä asioita.

Ihmeellistä kyllä, olen alkanut huomaamaan tämän saman defining momentin myös monissa ihmissuhteissa, etenkin niissä jotka menevät vähänkin syvemmälle. On olemassa hetki, pieni ja huomaamaton hetki, jolloin sä päätät kuinka paljon olet valmis itsestäsi antamaan tälle ihmiselle ja kuinka pitkälle aiot olla täysin avoin.

Vaikka asiat on hyvin erilaiset, niin must tuntuu, että henkinen prosessi on ihan sama. Tulee hetki jolloin susta tuntuu, että haluat sulkeutua inasen verran. Vetäytyä vähän taakse päin, ottaa etäisyyttä, ottaa päälle jonkun roolin tai jotain muuta.

Ja kuten stand upissa, myös elämässä, monesti rehellisyys ja rohkeus tuovat etenkin pidemmällä aikavälillä parhaan tuloksen.

Maailmanlopun hautaustoimisto

2011-12-05T11:52:00.000-08:00

Tampereen Työväenteatterilla on tämän syksyn (ainakin) mennyt Kummelihenkinen uutuusfarssi "Maailmanlopun hautaustoimisto" ja minä kävin sen tsekkaamassa juurikin äsken.

Esitys sisälsi paljon hauskoja hetkiä, vaikka päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että aiheesta olisi voitu saada enemmänkin irti. Tarkoitan tällä etenkin kahta asiaa:

1. Kun käsikirjoittajien yksi vahvimmista puolista on hauskat oivallukset ja sanoilla kikkailu, niin pienellä kaivamisella kuoleman teemasta, pirusta ja hautaustoimistosta olisi saatu varmasti vielä enemmän nauruja.

2. Sisäpolitiikasta kumpuavan pääjuonen tapahtumapaikaksi oli mielestäni löydetty omaperäinen ja hauska tapahtumapaikka (Ei myöskään täysin ilman symboliikkaa, nykypolitiikka - hautaustoimisto) ja suhteellisen kiinnostava päähenkilö Antti Theodor (Esko Roine), niin miksi käsikijoittajakaksikon Vihinen-Kahilainen pitää aina toisella puoliajalla räjäyttää käsikirjoitus ilmaan? Miksi otetaan mukaan täysin turha piru ja helvetti? (Mikä oli sen juonellinen funktio?) Miksi tämä täysin sama juonen romahdutus tehtiin myös Alivuokralaisessa? Jos halutaan että lopussa "rakkaus ratkaisee kaikki ongelmat", niin voitaisiinko rakkaudet edes perustella kunnolla? Tuntuu ikään kuin tekijäkaksikko ei olisi luottanut siihen, että hautaustoimisto-juoni on tarpeeksi hauska kun siitä vain ottaa kaiken irti.

Oikeesti, ei siihen tarvita mitään jumalkoneita, tai tässä tapauksessa pirukoneita, ratkaisemaan koko hommaa ja tuomaan mukaan kainalopieruja. Siinä tarvitaan aikaa, vaivaa ja hikeä kirjoittaa itselleen uskollinen käsikirjoitus loppuun asti.

Kirjoitin graduni liittyen komedianäytelmiin ja ohjaajani oli sitä mieltä, että kunnon farssin pitääkin lopussa hajota käsiin. En ymmärtänyt häntä silloin, enkä ymmärrä nytkään. Entäs The Producers? Entäs Saranat ja sardiinit? Hajoaako juoni lopussa käsiin? Sanooko käsikirjoittaja puolessa välissä toista puoliaikaa, että "Nyt vaan sitte kaikki loput ainekset pataan ja sekotetaan ja katotaan mitä tapahtuu"? Huonoissa farsseissa kyllä, hyvissä ei.

Saa olla eri mieltä.

Ohjauksellisesti olisi hauska nähdä kohtauksissa enemmän tilanteita joissa replojen takana olevat jännitteet kehittyvät. Tyyliin, roolihenkilö sanoo että "Hauska nähdä taas", mutta oikeasti tarkoittaa että vihaa toista roolihenkilöä, toinen roolihenkilö vastaa "Samoin", mutta tällä hän itse asiassa tarkoittaa ettei koskaan halua nähdä enää toista.

Vaikeus tämän tyylilajin jutuissa on tekstin tasolla hauskan kohtauksen hiominen niin että siitä tulee oikeasti hauska. Oman kokemuksen mukaan noin puolet tällaisista kohtauksista toimii heti ensimmäisellä idealla, mutta niiden muiden kohdalla täytyy jaksaa tehdä työtä ja käyttää luovuutta niin kauan, että tietää sen varmasti toimivan. Tässä esityksessä oli aika monta kohtaa jossa lisätyöllä olisi varmasti saatu vielä enemmän tiristettyä irti. Hyvänä esimerkkinä käy Tom Lindholmin tilityskohta, jossa hän poistuu yleisöön. Teksti on hauska, roolihenkilön asenne hauska ja periaatteessa kohtauksen pitäisi olla tosi hauska, mutta ei.

Okei, tässä on tietysti hyvä puhua siitä kuinka kaikki kohdat pitäisi hioa loppuun asti ja käsikirjoituksessa pitäisi olla loppuun asti uskollinen itselle, kun on itse juuri ohjannu NääsPeksin jonka lopussa lavalle ilmaantuu Berliinin muurista ja eräästä henkilöstä mutantoitunut Vladimuuri.
Ja myönnetään, että kaikkia kohtia ei yksinkertaisesti ehdi hioa aivan loppuun asti. Vaikkakin täytyy myöntää, että todella tyytyväinen olen lopputulokseen.

Tässä on kuitenkin muutama mutta, kun verrataan näitä kahta esitystä. Ensinnäkin Maailmanlopun hautaustoimisto esitetään eräässä Suomen johtavassa teatterissa täysin ammattilaisten tekemänä. NääsPeksi taas on tehty lähes täysin amatöörivoimin. Silti yleisömäärät per esitys ovat samaa luokkaa, ja silti en malttanut olla miettimättä että jos nämä ihmiset olisivat nähneet myös NääsPeksin, niin kummasta he olisivat pitäneet enemmän. Oli lopputulos sitten mitä vaan, niin se että näitä esityksiä voi verrata kertoo jo paljon.

Maailmanlopun hautaustoimistossa, eli MaHassa, eräs päähenkilö oli muka "BB-talosta tuttu" BB-Maku-tai-joku-sellanen. Tollaselle huumorin linjalle lähteminen on mun mielestä aina riski. Ongelma on siinä, että tosi-tv on monesti jo melkein itsessään parodiaa omasta itsestään. Niinpä sen vetäminen överiksi on monesti todella hankalaa. Tästä ongelmasta kärsii osittain myös MaHa. Oma oivallukseni esityksessä oli se, että on paljon mielenkiintoisempaa jos ei suoraan sanota "Että tämä on nyt BB-kilpailija", vaan esitellään ihmistyyppi ja vihjataan kyllä tiettyyn suuntaan, mutta ei sanota sitä. Tällä tavalla asialla voi myös leikkiä enemmän ja se antaa tilaa mielikuvitukselle.

Loppukoontina esitys oli ihan OK, nauruja tuli tarpeeks siihen, että yleisö todennäköisesti poistui tyytyväisenä. Väkisin vaan kotiin polkiessa hiipii mieleen ajatus siitä, että jos on mahdollisuus tehdä todella hauskaa ja inspiroivaa komediaa, ni miksi tyydytään tekemään ihan-ok komiikkaa.

Traileri

Keikkasuma

2011-12-01T16:23:00.000-08:00

Aika paljon on ollu säpinää viime aikoina. Nyt on koomikon kiireisin aika ja sen lisäks NääsPeksin esitykset on täydessä käynnissä. Itse asiassa niin paljon, että enää ei ole kun kaks jäljellä.

On tullu kyllä erittäin paljon hyvää palautetta tän vuoden speksistä. Sulavasti etenevä, erittäin hauska, sopivan vähän hahmoja, hyviä näyttelijöitä ja ennen kaikkea JUONESTA SAA SELVÄÄ.

Asia joka on yhtä harvinainen kuulla NääsPeksin kohdalla kuin Teuvo Hakkaraisen kohdalla on kuulla sanat "Onpa viisas mies".

Oon aika ylpee että oon tän ohjannu. Ja tosi hyvä porukka on taas meshissä. Ja mitä kauemmas on ite ajautunut oikeista töistä ja opiskelumaailmasta, ni sitä hauskemmalta tuntuu että on joku viiteryhmä johon kuulua. Ja kun se on vielä näinkin siisti porukka, ni mikäpä siinä ollessa. Thanks Juu NääsPeksi!

Tän lisäks on sitte keikkaa paljon. Viime perjantaina tein ensimmäistä kertaa elämässäni 4 keikkaa yhden päivän aikana. Kaks Helsingissä ja kaks Tampereella. Yllättävän hauskaa oli ja tein siitä pienimuotoisen dokumentin, jonka laitan jakoon heti kun saan editoitua.

Nyt jos vielä jaksais muutaman viikon tällästä kiireistä keikka-elämää, ni sit taas sais relata.

Mucha prisa

2011-11-22T14:51:00.000-08:00

Jeba jee,

kiireisin aika vuodesta on kyseessä. Juuri tähän aikaan on kaikkein eniten keikkaa ja sen lisäks NääsPeksin ensi-ilta kiireet on huomenna ohi.

Viime viikonloppu treenattiin tiukasti ja nyt sit vihdoin on aika vaan istua ja odottaa, että miten enskari menee. Hieno fiilis on näytelmästä. Jotenki mä tykkään siitä tarinasta ja vielä ku saadaa tekniikka kuntoon, ni se menee hienosti!

Tämä koko päivä meni myöskin sit erästä demoa tehdessä. Oli hauska päivä ja takki oli kyl totaalisen tyhjä illal.

Mut siistii, huomen enskarii...

T.

Tapa tai kuole!

2011-11-13T14:12:00.001-08:00

Luulen, että viimeisten kuukausien aikana olen alkanut tulla koomikkona ironiseen pisteeseen, nimittäin esiintymiseni ei ole enää pelleilyä, vaan totista totta.

Mitä tällä tarkoitan? No yritän selittää.

Kun mä alotin Stand Upin tekemisen, niin ajatukset keskittyivät siihen, että "Kunpa keksis jonkun hassun jutun jostain aiheesta, jotta sais yleisön nauramaan".

Jossain määrin toi on edelleen totta, mutta muutos on tapahtunut siinä, että tavoite on pikkuhiljaa liukunut ajatuksesta "Mille yleisö nauraisi" ajatukseen "Mitä mä haluan kertoa".

Ja se on iso ero.

Ja tollanen pieni ajatuksen fokuksen muuttaminen tekee kaikesta yhtäkkiä niin paljon henkilökohtaisempaa.

Esimerkiks, se saattaa olla hillittömän hauskaa, että mä kerron näkemykseni siitä kuinka hauskaa olisi jos Big Brother -ääni olisi kännissä, mutta se ei ole juurikaan henkilökohtaista, se ei paljasta musta oikeasti mitään, se ei aseta minua ja arvojani millään tavalla arvostelun alaiseksi, eikä se myöskään haasta yleisöä.

Toisaalta jos puhun asiasta, joka on mua oikeesti koskettanut, aiheuttanut monenlaisia tunteita ja on hyvin henkilökohtainen, tärkeä, niin läsnäolon määrä on täysin erilainen.

Kun mä menen lavalle ja esitän omia mielipiteitäni, omana itsenäni ja kerron ne siitä huolimatta, että joku saattaa olla täysin eri mieltä, niin koko esitys sähköistyy ja siitä tulee jollain täysin uudella tavalla - totta.

Ja toisaalta juuri tää henkilökohtaisuus ja vaara tekee stand upista monen muun asian ohella niin siistiä.
Tämän vaaran takia varmaan myös koko lajin termistö on niin täynnä vaaraa,

Jos saat yleisön nauramaan kippurassa esiintymisesi ajan, niin sä TAPAT yleisösi.
Jos taas kukaan ei naura sun jutuilles, niin sä KUOLET.
Vitsin tehokkain osa ei ole High-light tai Ending, vaan PUNCH-LINE.
Jne.

Ja siltä musta tällä hetkellä alkaa tuntua yhä enemmän.
Kun mä meen lavalle, niin mä en mene sinne pelleilemään vaan tappamaan.

Mun tavoite on tappaa yleisö. Ja vieläpä saada se nauttimaan kuolemisesta.
Ja jos se ei onnistu, niin ainakin tiedän että puhun asioista joista haluan puhua.

Eikä nää termistöt edes ole niin kaukaa haettuja. Sitä ei aina tajua, että lavalla mulla on mikki ja parhaimmillaan satojen ihmisten huomio, joille mä voin puhua mielipiteitä, joista ne ei välttämättä tykkää. Ja kun pistää itsensä likoon, niin se aiheuttaa muissa reaktioita.

Ja joskus pelkät sanat eivät riitä, vaan itsensä on pistettävä peliin myös fyysisesti. Ja tässä vaiheessa voidaan jo sanoa, että "Punch-line oli tehokas, vaikka esiintyjä ei kuollutkaan."

Sotaan veljet ja siskot.

Jim Jeffries saa nyrkistä

Uudet kotisivut

2011-11-12T02:18:00.001-08:00

Nonni, parin kuukauden vääntämisen jälkeen meikän uudet kotisivut on sitte vihdoinkin julkastu.

Ou jee.

Hienot niistä tuli ja kiitokset vaan vielä Marekille, Pleksille ja Samulle, jotka vastasivat käytännön toteutuksesta ja yrittivät ottaa huomioon toiveita joita tuli tietotekniikkaa mitenkään ymmärtämättömältä koomikonrentulta.

Ne voi tsekata täältä:
www.tommituominen.com

Sivut kuvaavat jollain tavalla koomikon urakehitystä ainakin mun tapauksessa. Pari vuotta sitten kun tehtiin ekat sivut Tapsan kanssa, niin ajatus oli vaan että jonkunlaiset sivut pitäis saada kasaan ja ois kiva jos siellä ois jotain hassuttelua.

No tässä muutaman vuoden aikana on käynyt selväksi, että mä haluan ottaa komiikan vakavasti, eli tehdä niin paljon keikkaa kun pystyn ja kehittyä niin hyväks kun voin. Ja niinpä nyt johtava ajatus oli, että jätetään hassuttelu vähemmälle ja tehdään mahdollisimman ammattimaisen ja myyvän näköiset sivut, jotta tilauksia tulis mahdollisimman paljon. (Kiitoksia vaan Samulle konversioanalyyseistä ja muista...)

Ja voisin kuvitella, että muutaman vuoden päästä jos nimi alkaa olla jo enemmän vakiintunu Suomen stand up -skenessä ja keikkoja on sillee hyvin, ni sitte vois olla taas aika tehdä sivut jotka toki edelleen näyttää ammattimaisilta, mutta tuo enemmän vielä esille omaa persoonaa ja tekee tietynlaisen paluun hassutteluun.

Tai sitte parin vuoden päästä mä oon siirtyny vietnamilaiseks TV-kokiks ja muistelen joskus iltahämärissä poltellessani suitsuketta, että "Joskus sillon Suomessa tein stand up komiikkaa..."

Tuottaja-Tommi

2011-10-31T17:23:00.001-07:00

Oon viime keväästä asti ollu tuottamassa Tampereen Ylioppilasteatterin Stand Up Underground -klubia, jossa myös MC:nä toimin.

Käytännössä tämä tarkottaa siis sitä, että päätän esiintymispäivät, hommaan sinne esiintyjät ja hoidan markkinoinnin (melkein kokonaan).

Ja tää viimeks mainittu on ollu hankalaa. Jotenkin sitä vaan keväällä ajatteli, että kun klubi on ollut pirun suosittu edellisen vetäjän aikana, niin kyllä se porukka sinne nytkin löytää ilman sen suurempaa markkinointia.

No, sain kantapään kautta huomata, että eihän se niin mene.

Viime syksynä katsojamäärät laskivat jatkuvasti ja lopulta niin paljon, että kevään lopuksi YT:n hallitus pohti koko klubin lakkauttamista tai ainakin maksullisen HL:n poistamista.

Sain kuitenkin antamaan hommalla vielä mahdollisuuden ja ainakin viime lauantain English Nightin perusteella hyvä niin, nimittäin paikalla oli oiken mukavat 92 henkilöä ja meilla oli tosi kiva ilta!

Henkilökohtainen voitto se oli myös siksi, että kun tuottamista en oikeen osaa, ni rupesin jo syksyn ekan illan perusteella epäilemään, että ehkä tiettyjen ihmisten ei vaan pidä tuottaa. Mutta piru vieköön väärässä taisin olla. Jee!

Ja nyt saa ainakin hetken tuottaja-Tommi levätä laakereillaan ja kerrankin syystä taputtaa itseään selkään sanoen "Hyvin hoidettu markkinointi, Tommi!" Ja toki kiitokset kuuluvat myös Meerille, Erkille ja Sannille.

Nyt kun vielä sais saman meiningin jatkumaan ensi Undergroundissa.

Ai nii ja sen verran täytyy tuottaja-Tommin vielä mainostaa, että tänään (tiistaina) on kahvila Valosa English Night klo 20.
Tervetuloa!

Validaatio

2011-10-27T14:25:00.000-07:00

Viime aikoina oon pohtinu paljon validaatiota.
Kuka validoi sun tekemiset? Kenen hyväksynnällä on painoarvoa missäkin tilanteissa? Kun tavottelet jotain, niin tavotteletko oikeesti sitä, vai siitä seuraavaa satumaista hyväksynnän tunnetta?

Siis kuka validoi sun valinnat ja loppujen lopuksi kuka validoi sut?

Ja sama asia ilmaistuna toisella tavalla, oletko elämässäsi enimmäkseen subjekti vai objeti? Laitatko tapahtumaan, vai odotatko että muut laittavat tapahtumaan?

Okei tää on tietysti tärkeä kysymys elämässä yleensäkin, joka johtaa tähän kliseiseen "Unelmoitko elämääsi, vai elätkö unelmaasi" -lauseeseen, mut se pätee myös komiikassa. Kuka validoi sen koska olet tarpeeks hyvä, koska oot vetäny tarpeeks hyvän keikan ja koska yleisö nauraa tarpeeks?

Mä väitin, että parhaaseen, palkitsevimpaan, ammattimaisimpaan ja ennen kaikkea terveinpään lopputulokseen pääsee jos oppii mahdollisimman pitkälle validoimaan itse itsensä.

Improharjotuksissa joissa pitää ite tunnustaa koska teki virheen ja putosi, on ohje joka kuuluu "Ole rehellinen, mutta armoton". Tämä on hyvä ohje mun mielestä myös itsevalidointiin. Ota askel taakse päin ja katso suoritusta.

Olitko niin hyvä kuin oikeasti ajattelit?

Olitko niin huono kuin oikeasti ajattelit?

Oletko oikeasti ylpeä siitä mitä olet tehnyt ja suunnasta johon menet?

Mut tähän itsevalidointiin kuuluu oleellisena osana catch, nimittäin sun on oltava tarkkana, ettet validoi itseäsi väärin perustein ja luiskahda uskomaan liikaa itsestäsi. Toisaalta liian kriittinenkään ei voi olla, vaan koko ajan on tasapainoiltava sen armottomuuden ja armollisuuden rajapyykillä. Ja kun sen pystyy tekemään hyvin, taidokkaasti, ei liikaa itseään tuomiten, ei leijuen, mutta koko ajan itseensä realistisesti suhtautuen ja kehittyen, niin voi sanoa, että on saavuttanut hienon tilan, jossa on mahdollista validoida itse itsensä.

Bill Burr

2011-10-21T15:48:00.000-07:00

Eihän se nyt maaginen ollut.

Elämäni ei mullistunut.

Enkelit eivät itkeneet ja jumalat nauraneet.

Mut silti - Olihan se nyt aika vitun kova keikka.
Tänään siis tuli testattua uutuuttaan kiiltävä Helsingin musiikkitalo, eli graniittipunkkeri, jossa oli keikalla USA:lainen koomikko Bill Burr.

Musiikkiteatterin musiikkiportaiden musiikkivalojen musiikkiheijastus

Ja kyl se vaan on inspiroivaa käydä kattomassa, että miten se homma maailman huipulla oikeen tehdään.

Mä huomasin kattovani sitä koko ajan sillä silmällä, mitä oon itekin huomannu Stand Upista, elikkä sä et pääse pakoon sitä kuka olet edes lavalla, vaan se puskee läpi.

Tällä keikalla esimerkiks sen huomas niin selvästi, että tän kaverin asia on miesten ja naisten väliset suhteet. Ja jotenkin se välitty siitä, että se on myös asia, jonka kanssa se painii, tai on ainakin paininu paljon myös oikeessa elämässä.

Vertauskuvat oli hienoja. "Why can't you just say 'No'? You don't have to washboard me with it for 17 minutes, just say 'No'!"

Asenne oli koko ajan sellanen Bill Burrimaisen vittumainen. Tiiättekö parhaimmillaan se asenne on sellasta, että jo kun sä katot sitä, ni tajuat että mitä toi on mieltä asiasta.

Yleisöön reagoiminen oli hienoa. Ja must tuntu, että se ei ollu sille itelleen se kiinnostavin asia enää, koska se ohitti monta selkeetä punchia jolla ois voinu hiillostaa yleisöä lisää.

On inspiroivaa, että kun on noin hyvä, ni voi puhua käytännössä mistä vaan, eli niistä asioista, jotka sua oikeesti sillon koskettaa.

Ei mitään hajua kuka Bill Burr on vai? Well check this shit out:

BILL in YouTube

Ja vaa 25 euroa tosta, vittu on siistiä ku suomalaiset ei vielä osaa arvostaa kunnon stand uppia.

HL

2011-10-16T14:56:00.000-07:00

...elikkä suomennettuna Headliner.

Elikkä rautalangasta väännettynä pääesiintyjän paikka Stand Up -klubilla.

Harvinaista herkkua meikälle, mutta viikonloppuna sellanen kuitenkin tuli tehtyä. Tuusulassa Päämaja klubilla Risto Koo buukkasi mut päättämään illan puolen tunnin setillä ja pitkästä aikaa olin siis "illan tähti".

Monesti nää on ollu vaikeita paikkoja. Ajatus ois vakuuttaa yleisö ja muut koomikot omasta hyvyydestä ja ennen kaikkea tarjota kaikille huoneessaolijoille mahtava ilta. Matkassa on kuitenkin monta sudenkuoppaa.

- Jos ilta on kestänyt jo pitkään, niin yleisö saattaa olla väsynyt. Sillon tarvitaan lyhyt tiukka setti ja ylimääräistä energiaa.
- Joskus voi mennä vituiks jos yrität pitää liian kovaa tempoa ja yleisö tippuu kyydistä. Toisaalta jos olet liian verkkainen ni yleisö pääsee sun edelle.
- Jos alat improilemaan yleisön kanssa, ni saatat ajautua liian pitkäksi aikaa keskusteluun, joka ei ole (tarpeeksi) hauska. Sillon menetät yleisön mielenkiinnon. Toisaalta jos et ota ollenkaan kontaktia yleisöön, saatat antaa vaikutelman, ettet ole ollenkaan läsnä ja menetät sitä kautta yleisön.
- Sinulla voi olla liian kilttejä/rivoja/ennalta-arvattavia/alykkäitä/tyhmiä/ juttuja juuri sille yleisölle.
- Saatat vahingossa (tai tahallaan) loukata jotain yleisön edustajaa ja menetät muidenkin sympatiat.
- Esiintymistila ja tekniikka saattaa koitua ongelmaksi.
- Saatat pelätä lisääntynyttä vastuuta ja ruveta pelkäämään, niin ettet pysty peittämään sitä. Ja yleisö pystyy haistamaan pelon.

Ja edellä tietenkin vain murto-osa mahdollisista kämmeistä joita voit tehdä.

Oli miten oli, mahtava fiilis jäi tästä HL-keikasta, koska se tuntui menevän erittäin hyvin. Yleisö tykkäsi ja oli hyvin mukana ja yleensä se on ollut hyvä merkki, että keikan jälkeen joudut luopumaan muutamasta käyntikortista.

Seuraavana päivänä oli sitten toinen tulikoe edessä. Menin nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa Jyväskylään Seisomapaikka-klubille esiintymään. Paikalla oli yli 200-henkinen yleisö ja paljon kokeneita koomikoita yleisössä. Ja siis kaksi keikkaa, iltapäivällä ja illalla, molemmissa mulle oli tarjolla noin 10 minsan slotti.

Ja nekin sujuivat loistavasti! Tuli kehuja ja tuntu itsestäkin että oli kiva esiintyä.

Ja tällasen viikonlopun jälkeen on helppoa kattoa taaksepäin ja huomata, että kehitystä on tapahtunut. Vielä pari vuotta sitten kun sain paikan vetää jossain uudessa paikassa, niin tein sen virheen, että yritin olla parempi kuin olinkaan. Eli yritin ottaa mukaan juttuja joita en täysin hallinnut tai jotka olivat hieman uudempaa materiaalia.

Ja nyt on tullut sellanen fiksuus setin rakentamisessa. Eli se mitä se 200-henkinen yleisö haluaa nähdä on se, että mä vedän setin jonka osaan täydellisesti vaikka unissani ja mulla on itellä kiva ja varma olo lavalla.

Eli sellanen Zenmäinen ajatus, että tee vain tarvittava.

Nyt sitten vaan odottamaan seuraavia keikkoja ja kiitos vielä Risto Koolle, Marko Kämäräiselle ja yleisöille Päämajassa ja Seisomapaikalla. Oli hienoa ja ens kerralla uudestaan sitte!

Vastustus

2011-10-13T15:33:00.001-07:00

Pelasin eilen NHL:ää Pleikka kolmosellani, niin kuin teen melkein joka päivä. Sisäinen äitini on pyrkinyt rajoittamaan pelaamisen päivällä muutamaan peliin, jotta saisin oikeasti jotain aikaiseksikin.

En aina tottele sisäistä äitiäni.

Mutta itse pelissä olen alkanut kehittyä. Vielä edelliskaudella hävisin monta peliä suurella maalierolla, mutta pikkuhiljaa, huomaamatta, sitä alkaa tiedostaa mihin syötöt kannattaa kohdistaa ja millä tavalla maalit tehdään.

Mutta ei eilen.

Pelasin, ja hävisin. Ja vielä todella vituttavasti viimeisillä hetkillä molemmat pelit, niin että jatkoin myös samalla kehittämääni harrastusta, eli Pleikkarille puhumista, niin kuin se ymmärtäisi.

"Et voi väittää, että se vittu tosta tekee maalin!"
"Joo, tee siitä, ihan sama, ei kiinnosta!"
"Kohta heitän oikeesti tän ohjaimen seinään. Oikeesti."

Jne. Jne. Jen. Eiku Jne.

Välillä (okei, aina) tuntuu todella tyhmältä raivota koneelle ja eilen mietin, että kuka tästä oikeasti hyötyy?

Meille on niin itsestään selvää, että urheilussa on vastustaja ja vaikeustasoa, joten myös urheilupeleissä sitä on oltava, mutta onko kukaan miettinyt, että kenelle tuosta mun vitutuksesta oikeesti on hyötyä?

Seuratkaa mua nyt hetki tän ajatusleikin kanssa.

Mä olen kalliilla rahalla ostanut sen koneen ja pelin. Tietoisesti hankkinut ne. Ja pelifirma on tietoisesti tehnyt pelin, jonka se haluais todennäkösesti tuottavan mulle mahdollisimman paljon mielihyvää. Ja mä haluan myös itse itselleni mahdollisimman paljon mielihyvää.

Siis missä kohtaa tähän yhtälöön tulee se, että mä vapaaehtoisesti pelaan peliä, jossa haluan voittaa ja toisin kuin normaalissa urheilussa, se mun voittaminen ei ois keneltäkään pois, päin vastoin. Mut jostain syystä mä päädyn melkein paiskaamaan sen ohjaimen ikkunasta.

Tää dilemma, niin naurettava kuin onkin, muuttuu aika filosofiseks, kun ruvetaan pohtimaan, että miks ihminen oikeesti tarvii vastustusta? Miks me väkisin haetaan vastusta, vaikka voitais relata, levätä ja olla onnellisia?

Okei, ymmärrän, tiedän, en ole idiootti.

Ihan hyvin mä voisin laittaa pelin asetuksista sen helpoimman tason ja voittaa leikiten, mutta nimenomaan se vastustus ja sen sietäminen kehittää meitä, vie meitä kohti korkeuksia, saa meidät täyttämään paremmin potentiaalimme ja lopulta myös määrittää ketä me olemme.

"Vastuksen muoto, laatu ja kovuus, sekä meidän tapamme suhtautua siihen, määrittelee lopulta kuka me olemme."

NHL:n pelaamisen jälkeen olin eilen esiintymässä YO-talolla. Vedettiin parin kaverin kanssa ensimmäistä kertaa Stand Up improa. Ja etenkin ensimmäinen puoliaika oli todella huono. Mä melkein kuolin lavalle.

Ensi kuussa mennään uudelleen.

Kasvaminen

2011-10-11T16:02:00.000-07:00

Koomikkoystäväni T:n kanssa pidettyjen kahvilasessioiden jäljiltä syntyy usein meheviä punch-lineja, mutta myös syvällistä pohdintaa ihmisyydestä ja koomikkoudesta.

Tänä iltana oli taas vuoro keskittyä enemmän jälkimmäiseen.

Eräs asia, joka tuli kiteytettyä sanalliseen muotoon oli se, että kasvaminen ihmisenä ja koomikkona eivät ole erillisiä asioita. Elämässä sekä lavalla tuntuu olevan hyvin tärkeää olla aito. Ja mitä enemmän ja rohkeammin uskallat olla sitä mitä olet, sitä suurempi on palkkio.

Huomattiin molemmat, että ollaan oman komiikan suhteen menty hyvin paljon sellaiseen suuntaan, että ei enää liikaa suunnitella, vaan mennään lavalle ja katsotaan mitä tapahtuu. Yritetään tavallaan yleisön kanssa viettää hauska ilta.

Samalla tavallaan tunnustetaan että komiikka, ja elämä itsessään, on liian laaja asia kontrolloitavaksi. Paras tulos tulee monesti siitä, että uskaltaa heittäytyä sen vietäväksi.

Ja tästä päästään vielä syvemmälle.

Sillä vaikka heittäytyminen on äärimmäisen tärkeää, niin se ei pelkästään riitä, vaan johtaa epäonnistumiseen. Sen lisäksi tarvitaan suuri määrä nöyrää ja raakaa työtä ja määrätietoisuutta ja älyä jolla itseään kehittää.

Toisaalta jos yrittää olla liian järjestelmällinen ja ratkaista ongelmat älyllä, päätyy ennen pitkää myös hieman erilaiseen umpikujaan.

Tässä tullaan kai Jing ja Jang periaatteeseen. On olemassa hyvää, nurturoivaa, pehmeää ja omassa mukavuudessaan lilluvaa feminiinistä energiaa, sekä kylmää, kovaa, järjestelmällistä ja tuhoavaa maskuliinista energiaa.

Parhaan tuloksen saa sillon kun nämä kaksi voimaa toimivat tasapainossa - niin elämässä kuin komiikassakin.

Irti papereista

2011-10-04T17:05:00.000-07:00

Olen tehnyt havainnon itsestäni, olen hyvin kirjallinen koomikko.

Tämä siis erotuksena kirjoittamattomiin koomikoihin, jotka eivät juuri koskaan kirjoita juttujaan ylös, vaan vetävät ikään kun fiiliksellä.

Mulla taas on ollu selkeä tapa, että aina kirjoitan jokaisen jutun ja jokaisen punch-linen tarkasti ja sanasta sanaan ylös.

Comedy Buddyni T. on jo monesti mun esiintymisien jälkeen sanonut, että piti niistä osista kun mä ikään kuin vähä päästin itseni sellaseen rennompaan tilaan, jossa en mieti niin tarkkaan vaan ikään kuin annan fiiliksen viedä (vaikka juttu olisikin kirjoitettu).

Mä oon pohtinu tota paljon, ja pikkuhiljaa mulla on alkanu tulla fiilis, että nyt on aika päästää irti papereista, ainakin jonkin verran. Todennäköisesti mä tuun aina olemaankin kirjallinen koomikko, mutta nyt tuntuu, että on aika höllentää köyttää toiseens suuntaan, eli ottaa vähän riskiä, unohtaa vähän settilistoja, reagoida vähän yleisöön ja antaa palaa.

Aikuisuus

2011-09-30T18:47:00.000-07:00

Kello on nyt 04.33 lokakuun ensimmäisenä päivänä. Siispä reilut 4 tuntia siitä kun syyskuu jäi taakse. Muuten tällasissa kuun vaihdoissa ei oo mitään dramaattista, paitsi että nyt on. Nimittäin juuri samaiset reilut neljä tuntia sitten meikän opiskelijakortti lopetti toimimisensa. Se oli jo aikalailla tarpeeks suuri kriisi kun yliopiston nettitunnukset ei enää toiminu, mut nyt on sitten hyväksyttävä, että wittu, tässä ollaan aikuisia ihmisiä ja ei voi enää käydä yliopiston ruokalassa syömässä halvalla, samoin kun junamatkailun kustannukset lisääntyy puolella. Okei, siis rahaa menee enemmän, mut suurin muutos tapahtuu kuitenkin henkisesti. Jotenkin se, että ei oo enää opiskelija on tietynlainen harppaus. Jos joku kysyy, niin ei voi enää mumista joitan epämäärästä "teatterin ja draaman tutkimuksesta" ja "Puolittaisesta stand up ammattilaisuudesta". On ikään kuin valittava puolensa. Either you are, or you aren't. On oikeesti mietittävä, että mitä tässä elämässä haluaa tehdä ja olla. Kaikki on omissa käsissä. Koulut on käyty. Jos rehellisiä ollaan, niin oon miettiny aikuistumista muutenkin paljon. Muhun on tehny suuren vaikutuksen sellanen DVD-sarja nimeltä Deep Inner Game, joka periaatteessa kertoo mieheksi kasvamisesta. Ehkä se perusviesti jonka siitä olen bongannut on se, että ihmisen pitää osittain valita, osittain tunnistaa mikä on oma tarkoituksensa ja oma tarinansa tässä elämässä."Security is an illusion, life is either a daring adventure, or nothing."Vähä sama ku niin monesti todettu Carpe Diem -periaate, mut kuitenkin vähä eri särmällä. Tai sanotaa, että sama viesti, mut tällä kertaa mä ymmärrän sanoman hyvin paljon syvällisemmin ku sillon 16-vuotiaana, jollon katsoin Kuolleiden runoilijoiden seuran. Ehkä se suurin ero tähän hetkeen on oivallus siitä, että suurimmat haasteet ei lopulta usein oo ulkoisia. On totta, että jonkin verran sun on uskallettava ja kokeiltava tai elämä ikään kuin lipuu ohi, mutta todellinen rohekuden mestari on se, joka uskaltaa voittaa itsensä ja tehdä niin kuin tuntee oikeaksi, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.

Pitkä matka takaisin alkuun

2011-09-13T18:27:00.000-07:00

Mun pohdinnat komiikasta luonteeni mukaisesti muuttuu sillon tällön filosofisemmaksi kuin monet filosofiset keskustelut.Samoin mitä pidempään komiikkaa tekee, niin sitä enemmän siinä alkaa nähdä yhtäläisyyksiä kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin, jossa haluaa kehittyä.Yks asia, jota olen viime aikoina pohtinut paljon, on tietty luontevuus lavalla. Huomaan, että mulla on alkanut viime aikoina tulla selvää tarvetta siihen, että en niinkään ole lavalla yksin juttujeni kanssa ja esitä valmista settiä, kuin että enemmänkin olen ikään kuin keskusteleva ja yleisöä mukaan ottava puheenjohtaja. Tietyllä tavalla voidaan siis sanoa, että kun on käynyt juttujen tarkan kirjoittamisen ja täydellisesti settilistaa noudattavat esityksen läpi, jotka kyllä ovat monesti hauskoja, mutta myös kaavamaisia, niin pikkuhiljaa alkaa haluta takaisin siihen luontevuuteen, jota itsellä oli sillon kun vielä en esiintynyt vaan heitin vain läppää kavereiden kanssa. Voidaan siis sanoa, että hallitakseen stand upin kunnolla, ainakin itseni on lähdettävä luonnollisesta kaavamaiseen, jotta joskus voin palata uudelleen luonnolliseen. Ja sitä kai tällä hetkellä haetaan.

Koti

2011-09-07T13:01:00.000-07:00

Tulin siis takaisin Espanjasta ja siispä kotona ollaan, niin kuin otsikko kertoo.Tai itse asiassa se ei ainakaan pelkästään kerro siitä. Nimittäin eilen oli myös syksyn ensimmäinen kahvila Valon stand up -ilta. Ku pyöräilin sinne, ni olin hermostunut ja jännitti mennä täysin uusien juttujen kanssa esiintymään, mutta jotenkin kun pääsin sinne, huomasin että tupa oli täynnä ja vanhat tutut koomikot takahuoneessa, kaikki hyväntuulisina, mutta kuitenkin tietoisina siitä että ollaan kaikki samassa nesteessä, niin tuli tunne että olisin saapunut kotiin.Kun stand uppia tekee, niin joskust tulee parempia, joskus huonompia keikkoja. Hyvien jälkeen olo on hieno, loistavien jälkeen suorastaan pursuaa energiaa, mutta huonojen keikkojen jälkeen tuntuu, että todella mitataan kuka haluaa tehdä tätä hommaa ja kuka ei. Ai mitenkö se Valossa meni? - Ihan ok, mutta samat jutut tänään Huurupiilossa eivät olleetkaan ihan niin hyviä. Mä luulen, että jos huononkin keikan jälkeen on edelleen sellainen olo, että "Nyt vaan kehittämään juttuja ja takaisin lavalle", niin sillon tekee sitä mitä pitäisikin tehdä.Mul oli jotain valtavan suuria viisauksia joita piti kertoa, mut oon unohtanut ne, joten mainitaan vaan, että lauantaina oon esiintymässä Helsingin Comedy Festeillä Kong Showssa Bio Rexissä klo 16 alkaen. Notta tervetuloa!

Matka

2011-08-17T07:24:00.000-07:00

Kohta kutsuu España ja Alicante meikäläistä ensimmäistä kertaa sitten vaihtovuoden 2007. Siistiä lähteä ja kun kelit alkaa suomessa jo viiletä, ni ou jee vaan teille.

Mut ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Se on kymmenen päivän reissu ja tänään tuli vissii jo viiden keikkapyyntö joka ois ajottunut just sille välille. Ja jos elokuussa kokonaisuudessaan on muuten ollut 3 keikkaa, ni vois sanoa, että hämmentävä tilanne.

Näköjään tärkeintä on loman ajottaminen oikein...

Tän lisäk ruvettiin kaverin kanssa suunnittelemaan mulle uusia kotisivuja. Katotaa koska päästään ite toteutukseen.

Eilen olin muuten ylpee itestäni, kirjotin 5 tuntia uusia juttuja. Mm. Sinkkuelämistä ajattelin puhua.

Teatterikesä

2011-08-10T15:28:00.000-07:00

Ootteko ikinä menneet Mikko Nousiaiselta kysymään baarissa, että "Moi, sähän oot Mikko Leppilampi, eiks nii?"

En mäkää. Eiku...

Siinä oli tärkeimmät Tampereen teatterikesästä.

Voitaisiin toki myös mainita, että kaks stand up -keikkaa, jotka siellä tein meni tosi hyvin. Ja lämmitti mieltä, että sitä toista oli sukuakin katsomassa. Tän lisäks kävin kattomassa vissiin 5-6 esitystä ite teatterikesässä ja nyt on taas niin maan perusteellisen kultturelli olo.

Hieno tapahtuma kuitenkin. Ja nyt sit on palattu vielä hetkeks Orimattilan teatterikesään.

Hieno tapahtuma sekin.

Graduations-shöstations-shöstations

2011-07-23T05:13:00.000-07:00

Valmistujaiset elikkä Graduation on takana ja nyt oon jo takaisin kotosuomessa.

Oli jotenkin tosi outoa käydä uudelleen Mancesterissa. Oikeen mikään ei ollu muuttunut, elikkä edelleenkään en ollu järjettömän innostunut koko paikasta, ja kaikkein parasta oli kurssikaverit ja muut kaverit, joiden kanssa tehtiin unohtumattomalle maisterinkurssille unohtumaton lopetus.

Ensinnä en ollu ees ihan varma olinko ilmottautunu koko valmistujaisjuhlaan, ku se piti tehä jo monta monta kuukautta sitten. Sitte en tienny olinko varannu kaverilleni Jaimelle paikkaa. Ja sitte en tienny missä ja monelta ne valmistujaiset oli edes edellisenä iltana.

Onneks puolella meidän kurssilaisista oli sama ongelma. Kokoonnuimme perinteisesti Ford Maddox Browniin toteamaan, että tulevat maisterit ovat nyt aivan kuutamolla. Ja siitähän se asia sitten selvisi. (Illalla tosin selviäminen alkoi helpottaa)

Itse valmistujaiset oli kun suoraan köyhän miehen Harry Potterista ja täytyy sanoa, että jotenkin siinä sitä itellekin alkoi tulla sellanen tunne, että nyt tuli tehtyä jotain hienoa. Ei sitä nyt joka poika kuitenkaan valmistu englanninkieliseksi maisteriksi. Joten jos itsekehu onkin vaikeaa, niin nyt ehkä kerrankin vois olla epätyypilliseen tapaan aihetta sanoa, että mahtava homma, hyvä Tommi!

Valmistujaisten jälkeen illallistettin hienossa ravintolassa sopivan rennossa tunnelmassa. Muutamien puheiden jälkeen Tapsa innostui laulamaan isänsä kanssa ja lopulta esitimme vielä Tapsan kanssa Sketsisarjojen hahmot -sketsin.

Siitä ilta jatkui bileistämään ja seuraavana aamuna, haikeaa kyllä, oli lähdettävä kohti kotia.

Kiitoksia kaikille opettajille, kurssikavereille ja muille. Oli hienoa, kannustavaa ja ennen kaikkea opettavaista. En tule ikinä unohtamaan Manchesteria.

We'll always have Manchester.

London

2011-07-20T02:25:00.000-07:00

Guten tag, tai siis Jolly good morning!

Ja terkut Lontoosta. Nyt ollaan valmistujaisreissulla elikkä menossa tänään Manchesteriin, mutta kun brittein saarille tultiin, ni ajattelin että pari päivää Londresissa vois olla paikallaan.

Eilinen olikin tosi kulttuuripäivä. Kävin nimittäin pakollisten Fish and Chipsien jälkeen Shakespearen Globe teatterissa, joka siis on jo 1600-luvulta säilynyt ja kunnostettu teatteri jossa herra peare itsekin näytteli aikanaan. Satunnaisen matkailijan säkällä osuin sinne juuri ennen kuin näytös Much ado about nothing oli alkamassa ja menin kattomaan.

Ja oli mahtava juttu!

Jotenkin näyttelijäntyön rentous teki vaikutuksen ja se kuinka noinkin vanha ja vaikea kieli oli otettu haltuun koomisella otteella. Koko ajan siellä oli pieniä kikkoja ja koukeroita, joilla yleisöä nauratettiin mut samal kuitenkin pysyttiin juonessa ja hahmoissa ja vietiin juttua eteenpäin. Undoubtly yksi parhaista ellei paras Shakespearetulkinta, jonka olen koskaan nähnyt.

Globe on mahtava paikka, koska se oikeesti tuo sellasen fiiliksen, niinku ois kattomassa teatteria keskiajalla. Okei, yleisön sadeviitat ja iPodit ei täysin sovi kuvaan, mut you get the idea..

Sitte mentiin West Endiin kattomaan vähä toisenlaista teatteria, nimittäin 39 Steps. Komediaa sekin ja ihan erityylistä. Erittäin hyvä esitys 4 ihmisen castilla. Ja todella todella kekseliäs ohjaus, sanotaanko näppärä sanan kaikissa merkityksissä. Todella hyvin keksittyjä juttuja koko ajan, mutta ehkä silloin tällöin tuli jopa pieni kikkailun fiilis.

http://www.love39steps.com/london/show.php

Ja tässä välillä vielä osuttiin sattumalta kattoman Open Mic -nightiä Stand Upin saralta. Ja oli hauska nähdän, että kyllä sitä Lontoossakin löytyy huonoa stand uppia. Ilta oli täynnä todella outoja ja keskinkertaisia esiintyjiä, joista joukosta toki löytyi muutamia ihan hyviäkin. Mut toi ois sellanen paikka jossa ois voinu itekin käydä koittaa englantilaista matskua jos aikaa ois ollu enemmän.

Kaiken kaikkiaan oikeen hyvä päivä ja tänään siis sitten Manchesteriin milläpä muulla kuin Megabussilla! Ou jee. Ja Siellä sitten laatikkohatut päähän ja menoks!

Ensi-ilta

2011-07-09T00:06:00.000-07:00

Ensi-ilta, nyt se on täällä!

Viimeiset pari kuukautta on mennyt Orimattilassa ohjaten Lääkäri vasten tahtoaan -näytelmää Orimattilan Jätinpesään, elikkä kesäteatteriin ja tänään on vihdoin aika päästää lapsi maailmalle! Juhaaa! (Siis riemunkiljahdus, enkä kutsunut Juhaa tänne.)

Valitettavasti tää ensi-ilta jatkaa jo viime syksyltä tuttua perinnettä, jossa en ite pääse osallistumaan enskariin stand up -keikan takia. On hyvä että on keikkaa, mut tää on kyllä perseestä.

Tämänkertainen näytelmän valmistumisprosessi on tavalliseen tapaan ollut rankka, mutta tosi opettavainen. Jollain tavalla oon yrittänyt koko ajan opetella ensinnäkin sanomaan "ei", sillon kun haluan ja toisaalta musta tuntuu, että olen oppinut myöskin uudenlaista työtapaa.

Sen sijaan että olisin mennyt harkkoihin viime tingassa, tai jättänyt asioita sattuman varaan, olen tosissaan panostanut asioihin ja yrittänyt tehdä loppuun asti ja viimeisen päälle kaiken. Aina se ei onnistu, mutta jo yrittäminen on tärkeää. Ja kun antaa kaikkensa, niin myöskin nautinto työn jälkeen on erilaista, täyteläisempää.

Näytelmä itsessään on mun mielestäni alkanut kivasti löytää muotonsa. Se on varmaan yksi lyhyimmistä teoksista, joita olen ikinä tehnyt, esimerkiksi toinen puoliaika on todennäköisesti lyhyempi kuin väliaika, mutta se ei haittaa. Jotenkin siitä on tullut yhtenäinen ja leikkisän tiivis kokonaisuus.

Ja kun siitä loppuun asti tekemisesti puhuin, niin tosiaan tarkoitin sitä. Tänään vielä päivällä kokeillaan muutamaa juttua, jonka jälkeen vasta voi ohjaajakin rentoutua ja lähteä muualle (!) jännittämään ensi-iltaa.

Tervetuloa kaikille Jätinpesään katsomaan sikahauskaa teatteria! Esitysajat löytyvät allaolevasta linkistä. Ai niin, ja mukana on myös vanha kunnon ranskalainen Jean-Pierre Baptist Pepe Le Puf.

http://www.orimattilanteatteri.fi/

Hauki

2011-04-22T03:06:00.000-07:00

Olin eilen Helsingissä Iloisessa Hauessa treeniklubilla vetämässä 10 minuutin treeniklubipätkää.

Oli ihan hyvä paikka stand upille vielä ku saa kaikki speksit kuntoon ja kanttiksetkin ymmärtämään, että tää ois ny sellasta juttua jossa tarvis olla hiljaa.

Itellä oli omituinen keikka, koska sattuneesta syystä vedin pelkkää viililäppää. Eli 10 minuuttia yritin puhua hauskoja juttuja pelkästään viilistä.

Tehkää perässä.

Okei, myönnetään että osaltaan se myös jäi yritykseks, mut noin yleisesti olin tosi tyytyväinen siihen kuinka hyvin ne toimi.

Samaten must tuntu, että se oli niin absurdi idea puhua koko keikka pelkästään viilistä, että muut koomikot piti sitä hauskana läppänä. Hauskuutta lisäs se, että jossain vaihees keikkaa joku yleisöstä kysy multa, että "Onks sul mitään muuta ku viili-läppää".

Heh, kuittasin jutun jollain vitsillä ja sit jatkoin viilijuttujen kertomista.

Mä voin ruveta stand up -viilikoomikoks.

Tommin LehtiAamu, osa deux

2011-04-19T09:50:00.000-07:00

Ja jälleen maailma on saanut osansa suuresta taiteesta.

Ei, Dali ei ole maalannut uutta taulua,

Sibelius ei myöskään ole noussut haudasta,

Eikä Timo Soini ole siirtänyt rahoitusta suomalaista identiteettiä tukeviin teoksiin. Vielä.

VAAN:

Tommin LehtiAamun toinen osa on julkaistu! Riemuitkaa ja pomppikaa kaduilla!

Ja sen voipi katsella tästä!

YT festarit

2011-04-19T01:43:00.000-07:00

Ylioppilasteatterifestarit pidettiin Turussa viikko sitten ja meikä oli tuttuun tapaan meshissä.

Kolme päivää sisälsivät rautaisannoksen teatteria, eli 7 näytöstä, paljon alkoholia ja aivan liian vähän unta.

Mut oli kivaa, oikein kivaa ja samalla kun kiersin esityksestä toiseen keväisessä Turussa ehdin miettiä myös omaa tulevaa ohjaustani, Lääkäri vasten tahtoaan Orimattilan kesäteatteriin.

Pohdinnan tuloksena oli ainakin se, että teemana kesän esityksessä on TURHAMAISUUS.

Mä en oo ikinä lähteny rakentamaan esitystä jonkin teeman pohjalta, mut etenkin käsikirjoituskoulutus on johtanu mut siihen tulokseen, että se on ainoa oikea tapa toimia.

Katotaan oonko vielä kesän jälkeen samaa mieltä.

Ite festareilla erityisesti mieleen ja Oulun YT:n tuore ja oman maailmansa komemattomilla näyttelijöillä luonut esitys "Kärsämäki". Kaikkea hyvää siis sinne.

Kantapaikassa "Tinarissa" oli seinällä varsin ajankohtainen tarra, joka ilmeisesti oli vaalivoittajien tekemä. Onko tämä nyt suomalaista identiteettiä vahvistavaa?

Toinen positiivinen yllätys oli Silmiksen (oman ainejärjestöni Silmänkääntäjän) Edvard II. Vai olikohan se III? No ihan sama, mut hyvä se kuitenkin oli. Muistin taas subtekstin merkityksen. On se vaa hassua kun en tunne yhtään niitä uusia opiskelijoita.

Sellasta. Oli kivaa ja hyödyllistä. Ens vuonna taas.

Suomen joutsen. Ymmärrätte kuvan jos kuuntelette Teekkareiden Wappuradiota, joka alkaa kuulua ensi viikolla, ja etenkin sieltä kuuluvaa kuunnelmaa "Wappu koittaa teekkarille"

Valoa

2011-04-06T08:02:00.000-07:00

Työntäyteisiä päiviä on, kun maanantaina olin 3:ssa erilaisessa käsispalaverissa ja välis vielä kirjottelin omaa kässäriä, tiistainan sitten tein ensin kaks lämmittelyä Tartu mikkiin ohjelmaan, sit olin radiossa ja vielä illalla Valossa stand uppia vetämässä. Tänään taas kaks yleisön lämmitystä ja illalla show. Ei oo heleppoo, mut jälleen kyl sen huomaa, että tekee asiaa josta tykkää, koska ei siltikään yhtään tunnu väsyneeltä.

Yleisön lämmittely on siitä hienoa touhua, että se on mahtipaikka harjotella improvisaatiota. Tää siks, että yleisö tietää pääsevänsä telkkariin ja kaikki on jo valmiiks vähä täpinöissään. Lisäks sun tehtävä on luoda hyvää meininkiä ja vähän verrytellä niitä, eikä välttis koko ajan olla ihan sikahauska. Niinpä voit kysellä ihmisiltä asioita, koittaa improta niistä ja jos ei onnaa, ni ottaa hieman aaltoharjotuksia väliin.

Ja siinäkin kehittyy. Siis ei aaltoharjotuksissa, vaan lämmittelyssä. Enkä tässä halua mitenkään aliarvioida aaltoharjotuksia. Kuitenkin, kehityksen huomaa esimerkiks tänään siitä, että pikkuhiljaa alettiin päästä sellaseen tilanteeseen, jossa mä meen lavalle melkein tyhjäpäänä, alan puhumaa jostain hauskasta jutusta joka siinä just tapahtu ja siitä juttu ikään kun luontevasti menee yleisön jäsenien muihin tietoihin ja aina välillä joku alkaa puhua asiasta, josta mulla jo on valmis rutiini, jonka siellä voi heittää.

Ja tänään esimerkiks jälkimmäisellä kerralla jo tuli vähä sellanen olo, että valoa pilkotti oven takaa, kun improilut suju yllättävän hyvin ja sain yhdistettyä siihem muutamia muita asioita, joita tuli mieleen. Tavotteena ois kai vähä sellanen Ross Noblen ja Russell Brandtin tyyppinen juttu, jossa ei loukata varsinaisesti ketään, mutta komedia muodostuu oudoista havainnoista, joita tapahtuu.

Some day...

Teekkarispeksi ja Teatteri Palatsi

2011-03-31T03:50:00.000-07:00

kävin eilen kattomassa Teekkarispeksin Pakkahuoneella ja aika hyvänolosta meininkiä siellä oli. Teekkarispeki oli tarttunu natsiaiheeseen ja kertoi natsisaksan juutalaissirkuksesta. Vaikea aihe, mut hyvin väistelty suurimmat sudenkuopat.

Siin oppi itekin muutamia käsikirjoituksellisia asioita. Nimittäin vaikka kokonaisuus oli hyvä, ja paikoitellen jopa tosi hyvää meininkiä, niin alku tökki. Ja mun mielestä syy tähän oli se, että sillon kun alko tapahtua, eli natsit tuli keskeyttää esityksen, ni ei oltu vielä kunnolla edes esitelty hahmoja. Mä en vielä pitäny sirkuslaisista ja en vihannu natseja.

Mielenkiintonen opetus oli se, että vaikka natsitkin on ehkä puhtain pahan symboli länsimaissa, ni käsikirjoittaja ei voi olettaa, että yleisö vaan sen takia "ostaa" niiden pahuuden, vaan yleisölle pitää näyttää että millä tavalla nämä ovat pahoja juuri tässä teoksessa.

Monet musanumerot oli ihan mahtavia, esimerkiks "Jätkät bondaa" Hakuna matatan säestyksellä. Sanotukset, koreografiat, musiikki ja esiintyminen toimi. Samoin juonessa päästiin sillon tällön hienoihin kohtauksiin, joissa oli esimerkiks mahtavia valintatilanteita "hänellä olisi mahdollisuus saada kaikki mitä hän on aina halunnut, mutta hänen pitäisi pettää ystävänsä ja perheensä"

Tosin myös hieman epätasainen esitys, mun mielestä se kaivo itelleen kuopan alkuu, yllämainituista syistä ja sen lisäk näyttelijäntyö tuntu vähä teennäiseltä alussa, samoin puvustus oli sirkuslaisille sillee vähä kämänen. Mut sit se jotenkin parani tosi paljon ja lopussa tuntu niinku lavalla ois ollu kokonaan eri näyttelijät, oli hienoa tilan hallintaa ja rauhaa tehdä, etenkin biiseissä, jotka oli ehkä kuitenkin se homman paras osa-alue.

Nii ja mä voitin shampanjapullon!

Nii ja varmistu että menn Teatteri Palatsiin vetämään Stand uppia 30.4. Sinne siis tervetuloa katsomaan!

Casino's got talent!

2011-03-30T01:09:00.000-07:00

Ihan alkuu onnea matkaan kaikille stand up -tutuille jotka tänään kisaavat Vantaalla Casino Talentissa! Kyä se voitto sieltä tulee. En tosin tiedä kenelle. Heh. Mut joo, eiköhän Syrjän poika saa arvoisensa perillisen.

Itteä vähän ärsyttää, että missasin ilmoittautumisen koko kisaan, mut katotaa ny sit josko ens vuonna ois myös T. Tuominen ilmoittautuneiden joukossa.

Viimeks laitoinkin linkkiä siitä mun Aamulehden lukemishommasta, ja täytyy sanoa, että tällä kertaa positiivisen palautteen määrä on yllättänyt. Tarkotus oli kuitenkin vaan tehdä ensimmäinen koeversio ja mietin että kehtaanko linkittää sitä FaceBookiin, mut sen lisäks siitä on tullu palautetta myös ihan naamatusten ja meidän iskä jopa soitti ja sanoin, että mikäs helvetin juttu tää nyt sitten on (=hyvää työtä). Keksin jopa nasevan nimen sille, eli "Tommin LehtiAamu".

Ongelma on se, että nyt oon yrittäny tehdä kolme uutta versiota ja tietokone, tarkemmin sanottuna editointiohjelma iMovies ei suostu yhteistyöhön. Jostain syystä en saa enää kuvaamiani juttuja siirrettyä sinne. Niinpä täytyy ehkä tänään suksia Apple-kauppaan ja kysyä neuvoa viisaammiltaan. Oishan se nyt teknisen vian takia jättää näinkin hauska juttu käyttämättä.

LehtiAamussa vielä sekin hyvä puoli, että vaikka kukaan ei tykkäisi siitä, niin se on äärimmäisen hyvä keino harjoitella improvisointia. Voin nimittäin kertoa, että ei ole kauheen helppoa avata lehti ja yrittää sekunnissa keksiä siitä jotain hauskaa (saa testata kotona jos ei usko...)

Tämän lisäks mun mielestä on tärkeää huolehtia turvallisuudesta myös nukkuessa.

Iso tila

2011-03-26T01:57:00.000-07:00

Eilen oli Ylioppilasteatterilla keikka. Siitä jäi outo tunnelma itelle.

Suunnitelma oli koittaa improilla enemmän ku viimeks, koska se improilu ois sellanen selkee seuraava osa jota pitäis koittaa kehittää ja mikä parempi paikka, kuin oma klubi.

Niinpä tein kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti ja alotin yhdellä rutiinilla, sen jälkeen jatkoin esiintyjien nimien esittelemisellä ja siitä jotenkin luontevan liukuvasti improiluun ja juttelemiseen yhdelle yleisön edustajalle, jonka kännykkä soi. Tähän meni noin 10 minuuttia, jonka jälkeen vielä vedin pätkän Idols-rutiinia.

Mul jäi hyvä ja energinen fiilis ja olin ylpeä siitä, että olin uskaltanu improta ja porukka oli vielä nauranu. Niinpä oli vähä niinku märkä rätti naamalle, kun muut esiintyjät, jotka oli olleet salin takaosassa kattomassa, kerto että niiden mielestä mä olin melkein kuollu lavalle.

Jotenkin se oli sellanen epäuskonen tilanne, että pitääkö tässä luottaa omaan tunteeseen vai uskoa muita.

Ja must tuntuu, että oikea vastaus on vähä molempia.

Mul kävi kerran samanlainen tapaus tulokaskiertueella, jollon olin MC, improilin ja mun mielestä se meni ihan hyvin, ja keikan jälkeen toiset koomikot, jotka oli ollu lavan takana oli sillee että "Jos ei se improilu lähe, ni mee rutiineihin." Ja ku itel oli sellanen olo, että "No mutku sehän lähti. Lähtihän se..?"

Tilanteeseen siis vaikuttaa se, että stand uppiin liittyy vahvasti kokemus vaarasta, ja mun teorian mukaan mitä enemmän yleisöllä on sellanen tunne, että "Nyt se voi koska vaan ruveta puhuu mulle" ni sitä herkemmin se myös nauraa.

Niinpä voi olla että eilenkin kävi niin, että mun alun improilut ikään kun toimi siihen lavan etuosaan hyvin, koska ne ihmiset olivat lähellä ja siksi vaarassa. Sen lisäks ne näki paremmin mistä ja kenelle puhuttiin. Sit taas mitä kauemman mentiin, ni sitä vähemmän oli vaaraa ja sitä etäisemmäks se improvisointi jäi. Ja sitä pienemmiks jäi naurut.

Eli opetuksena, etenkin kun vetää isossa tilassa, kuten YT, pitää muistaa ettei tyydy vain siihen, että lähellä olevat ihmiset nauravat, vaan yrittää ottaa myös takaosaa mukaan.

Ja täytyy loppuun sanoa, että etenkin tällasen hämmentävän keikan jälkeen tuntu erityisen hyvältä ku kaveri keikan jälkeen kehu, että meni tosi hyvin.

Tommin LehtiAamu

2011-03-24T14:32:00.000-07:00

Olen jo kuukausitolkulla kehitellyt päässäni uutta konseptia ja nyt olen vihdoinkin päässyt puusta pitkälle. Haluaisin tosin varottaa, että tämä kuukausien pähkäilyaika ei välttämättä näy tuotteen laadussa.

Eniveis,

Päätin ruveta tekemään asiaa joka vois kehittää omaa improkykyä, olla ihan hauskaa ja jopa toimia jonkinlaisena omituisena markkinointijuttuna. Saa kommentoida ja parannusehdotuksia saa heitellä.

Tässä se on!

PS. Nyt se on varmaa, että ens kesäks meiksi ohjaa Orimattilan kesäteateriin! Teretuloa kathomaha.

Kevään lämpimin päivä

2011-03-23T00:00:00.000-07:00

Eilen oli iltalehtien paljon hehkuttama kevään lämpimin päivä, jollon selssiukset kohosivat jopa satoihin tuhansiin asteisiin ja kaikilla oli kivaa, paitsi niillä jotka kärsivät kevätmasennuksesta. Ja niillä jotka joutuivat menemään töihin. Ja niillä jotka joutuivat olemaan sisällä. Eli itse asiassa aika monella ei ollut kivaa.

Eniveis, mul oli kivaa.

Olin ylpee itestäni, kun kerrankin oikeesti tein jotain ulkona sillon ku oli hyvä sää. Lähettiin nimittäin kaverin kanssa lautailemaan Sappeeseen. Ja se on hauskaa ku ne on kehittäny sitä paikkaa siihen suuntaan, että siel on kaikki mahdolliset reilit ja hypyt ja streetit ja vaikka mitkä.

Niinpä mekin sit oikeen näytettiin pro-miehiltä ja laskettiin sellasta yhtä hyppyriä, sit otettiin laudat pois, kivuttii takas ylös ja laskettii uudestaan. Ja toinen otti kuvia. Ja tuli hienoja. Niin hienoja, että yks skidi rupes kyselemään multa vinkkejä kamojen ostoon ja jouduin toteamaan, että mä oon tänä talvena käyny kaks kertaa laskemassa ja mun lauta on niin vanha, että muistaakseni maksoin sen markoilla.

Muuten hyvä.

Nii ja tällä erää viimonen HC Puikkos-video tuli ulos. Tällä kertaa Heliskoski oli ihmeissään.

Kato ite jos et usko

Me ollaan idoleita kaikki

2011-03-18T08:45:00.000-07:00

Tietynlainen huippukohta omalla stand uppi -uralla tuli tossa eilen kun pääsin Idolsiin yleisönlämmittelijäksi. Tai siis kyseessä oli yhden kerran paikkaus, mutta yhtä kaikki yleisönä oli lähes täysi Peacock-teatteri, ympärillä hienot puitteet ja show jota katsoo kuiteskin jopa satoja miljoonia suomalaisia. Ympäri maailmaa. Ja universumia. Ja sillee.

Oli hassu tunne ensin lukea Iltaehteä jossa "Idols-joku" teki sitä ja tätä, ja seuraavassa hetkessä olla samassa keittiössä syömässä samaa lämmintä meetwurstia samaisen Idols-jonkun kanssa, samoin kun esim Idols tuomarien ja muiden julkkisten kanssa.

Itse esiintyminen oli myös outoa, koska normaalisti keikat on sillee, että on noin puolen tunnin setti joka vedetään putkeen ja yleisö on tullut, jos ei nyt katsomaan sua, niin katsomaan myös sua. Eilen tilanne oli luonnollisesti erilainen. Ennen suoran lähetyksen alkua vetästiin vähä pitempi pätkä ja sitte kaikilla kolmella mainoskatkolla parin minuutin pätkät vielä lisäks. Selvää oli myös se, että vaikka yleisö olikin riehakasta, ni sitä tietty kiinnosti ennen kaikkea katsoa sitä kisaa, ei mua.

Kaiken kaikkiaan homma meni hyvin ja yksittäisiä kehuja sain tuotantoryhmältä, mut sen lisäks että tää oli todennäkösesti suurin yksittäinen yleisö jolle oon stand uppia vetässy, niin se oli myös jossain määrin outo yleisö.

Mä oisin jotenkin oottanu että Idolssiin tulee yleisöks pelkästään positiivisia esiintyjää fanittavia tyyppejä, mut sielä oli sellanen joku heklaaja salin perällä, jolla oli kovastikin asiaa. Aluks se huuteli, että "Sä oot huono" ja sit ku vitsailin vähä sen kustannuksella, ni se suuttu oikeen kunnolla ja huus että "Tapa ittes".

Aika kiva heklaus. Sanoin, että on aina kiva tulla Helsinkiin esiitymään, ku tääl on niin ilonen ja vastaanottavainen tunnelma. Lopulta ku se ei meinannu lopettaa, ni jouduin ottamaa kovat otteet käytöön ja tekemää siitä oikeen kunnolla naurunalasen, jollon se sitte hiljeni.

havainto jonka tein, oli se että toi on aika lähellä MC:n hommaa toi yleisön lämmittely tuolla. Eli parhaiten toimii ne jutut jotka liittyy just siihen tilanteeseen missä ollaan ja siin ei välttis yleisön ees tarvi koko ajan nauraa, kuhan niiden kanssa on sillee koko ajan kivaa.

Toinen juttu oli sellanen "lavan omistaminen". Eli sitä ei huomaa kun tekee noita klubikeikkoja joissa yleisöä on korkeintaan sellanen reilu sata, mut tuolla ku se sali oli niin iso ja melkein täynnä, sen lisäks kyseessä ohjelma jota katsoo noin miljoona ihmistä, ni siin aluks meinas vaan hirvittää ku katteli sitä lavaa. Mut sit mun mielestä ihan oikein tajusin, että jos mä meen tohon lavalle esiintymään, ni vaikka yleisön määrä tuntuu musta hurjalta, ni ei kukaan halua nähä ku joku menee "vähä koittamaan" olla hauska. Vaan mun pitää oikeesti mennä niinku muutenkin sillä asenteella lavalle, että "Sen aikaa ku mä oon täällä, ni mä omistan tän lavan". Niin tein ja se toimi. Ja veikkaan et sit joskus ku esiinnyn Hartwall Areenalla ja Las Vegasin Cesar's Palacessa ja Wembleyllä, ni se on ihan sama asenne mikä pitää ottaa. Vaikka puitteet tuntuu hurjalta, ni sun on sen hetken ajan omistettava se paikka.

Ai nii, Idols-finaalit on kai Hartwall Areenalla. Vielä ku ite pääsis sinne.

About tältä se näytti esiintyjän kannalta.

Idols

2011-03-16T01:34:00.000-07:00

Ja huomenna mennään taas maamme pääkaupunkiin, eli Helsinkiin ja suoraan Idols-karsinnan ytimeen, nimittäin meen lämmittelemään yleisöä Idols semifinaaliin.

Mielenkiintonen keikka tulossa siksi, että en oo ikinä tehny niin, että teen 10 minuuttia just ennen lähetystä ja sitte pienet 2-3 minuutin pätkät kolmella mainoskatkolla. It's gonna be interesting!

Tää on taas johtanut uuteen asiaan ja ehkä jonkinlaiseen uuteen askeleeseen myös juttujen kehittämisessä. Eli mä sain tietää keikasta pari-kolme viikkoa sitten. Sillon aloin normaalisti kirjottaa sen 2 sivua joka aamu aiheena Idols. Sitte reilu viikko sitten kasasin ne kaikki ideat tietokoneelle ja aloin muokata.

Oon nyt käynyt testaamassa sitä tekstimassaa kahdella treeniklubilla ja tulokset on ollu ihan ok, mut edelleenkin siellä on selkeesti puutteita. Tai siis välissä tavaraa, joka ei oo tarpeeks hauskaa. Toisaalta huomasin myös sen, että tos on ihan pirusti materiaalia, nimittäin viimeks ku vedin sen koko setin, ni se kesti 10 minuuttia. Eli ei ihmekään ettei se kokonaan oo ihan taagia börstaa.

Kuitenkin 10 minsaa on jo sen verran paljon, että jos siitä sais puoletkin toimimaan sillee hyvin, ni siin ois jo plenty materiaalia.

Jollain tavalla tää on ollu taas yks uus haaste juttujen kirjottamiseen. Siis sillee, että oikeesti sul on kolme viikkoa aikaa, selkeä aihe, jonka jälkeen katotaa kuinka paljon sä pystyt tuottamaan oikeesti hauskaa materiaalia. Ja jos ei muuta, ni oon ylpeä siitä että oon nähny paljon vaivaa asian eteen ja tosissaan yrittäny.

"Ei palkinto, vaan tunne sen ansaitsemisesta tekee voittajasta tyytyväisen."
- Axel Fredenholm, Näin olen kuullut

HC, on se kova

2011-03-13T17:06:00.000-07:00

Käytiin kuvaamassa lisää HC Puikkosen seikkailuita.

Kun nyrkkeily ja mäkihyppy eivät oikein ottaneet tulta purjeisiin (pidän vertauskuvasta), niin seuraavana vuorossa onkin jalkapallo.
HC löysi sisäisen joukkuepelaajansa hienossa valmennuksessa, nimittäin A-maajoukkueen ex-valmentaja Jyrki Heliskoski ja Champions Leaguetakin pelannut Mika Kottila olivat valmentamasssa.
Kuinka kävi selviää sitten hetken päästä tutusti Ilta-Sanomien nettisivuilla.

Ainii ja Teekkarikuoro pääsi jatkoon Suomen paras kuoro -kisassa! Hurraa! Meil oli laivalla iso kisastudio ja nyt sitte kaikki kannustamaan parin viikon päästä ku heillä on seuraava osakilpailu.
Nii ja hauskaa oli myös se, että siinä samaisessa suorassa lähetyksessä kuorolaiset pääs mainostamaan meikän ideasta lähtenyttä jääkoneajon maailmanmestaruuspätkää. Jee. Nyt sit pitäis vaan seuraavaa pätkää ruveta jo tekemään.

Jäähalli.

2011-03-02T16:24:00.000-08:00

Ou jee,

nyt se on sitten valmis,

suurta taidetta ja massoja kuohuttavaa tajunnanvirtaa,

katso itse

Vois sitä saada toki elantonsa tekemällä toimistotöitä 8-16.

Ämceily

2011-03-01T14:48:00.000-08:00

Muutama kuukausi takaperin kirjottelin blogiinkin MC:nä olemisen vaikeudesta. Stand Uppia tuntemattomille se siis tarkoittaa sitä, että olet illan isäntä, yleisön lämmittelijä ja koko homman vetäjä.

Yleisölle se näyttäytyy ainakin niin, että MC on yleensä illan ensimmäinen esiintyjä. Tämä tarkottaa sitä, että yleisö ei ole valmis vielä nauramaan helposti, ei ole syntynyt turvallista ilmapiiriä ja MC:n tehtävä on ikään kuin kutsua yleisö tanssiin ja kun ekat pyörähdykset on tehty, ottaa sisälle ensimmäinen esiintyjä.

Koomikoiden näkökulmasta MC:n tehtävä on monesti hankalin ja silloin tällöin myös epäkiitollisin. Jos nimittäin et saa heti porukkaa nauramaan, niin saattaa käydä ettet saa sitä koko iltana. Samoin yleisö monesti ei anna ensimmäiselle esiintyjälle anteeksi läheskään niin paljon kun sitten kun he ovat jo todenneet, että "Tämähän on ihan mukava ilta ja minulla on aika hauskaa".

Ja tosiaan itestäkin tuntu, että vaikka keikat muuten sujuivat pääosin hienosti, niin MC:nä oleminen oli vaikeaa.

Nyt kuitenkin tuntuu, että tänään Valossa ja viime viikolla Ylioppilasteatterilla jotain ikään kuin "naksahti". Eli sain jotain sellasta kohdilleen, mitä en aikaisemmin ollut saanut. Ja se oli jotenkin se sellanen lavatyyppi joka minun tulee olla.

Aiemmin kokeilin monenlaisia lähestymistapoja ja alotuksia, jotka toimivat vaihtelevalla menestyksellä, mutta nyt aloin näissä molemmissa keikoissa huomaamaan miten sekä minulla että yleisöllä on mahdollisimman nopeasti hauska ja mukava olla.

Havaintoja olivat ainakin seuraavat:

1. Jälleen se hyvän energian dynamo. Eli esiintyjän on joko oikeasti oltava, tai sitten feikkauksen uhallakin teeskenneltävä tyyppiä joka jollain tasolla ainakin välittää yleisölle positiivista energiaa.
2. Asenne joka kannattaa ottaa on sellainen "chatty", eli mä juttelen yleisölle mukavia ja mitä lähemmäs mä pääsen sellasta fiilistä niinku mä oikeesti vaan pälättäisin kavereilleni, ni sitä parempi.
3. Ekat minuutit on kriittiset, eli mene mahdollisimman nopeasti hauskaan. Jos sen saa jotenkin edes liitettyä johonkin mitä tapahtuu siinä ja nyt niin hyvä. Ja jos ei, niin silti kannattaa kiinnittää huomiota siihen että tyyli olisi mahdollisimman helposti lähestyttävä.
4. Älä loukkaa yleisöä, edes puolittain. On äärimmäisen tärkeää etenkin ekalle esiintyjälle, että hän pitää yleisön sympatiat, eli aina kun juttelet jollekin, pehmennä sanomaasi jos vaan mahdollista ja hyvä keino on juttelemisen jälkeen pyytää muita antamaan aplodit tälle henkilölle. Samalla pelaat myös aikaa itsellesi.
5. Jos improat, niin ole tarkkana siitä, että jos ei se kunnolla toimi, niin lopeta ja mene rutiineihin. Yleisön ei saa olla liikaa nauramatta, tai se saattaa tuoda vaivaantuneen tunteen koko iltaan.

Ainakin tällasia tuli mieleen. Tästä on hyvä jatkaa.

Helmi kuu

2011-02-27T04:03:00.000-08:00

Eilen tuli taas paukutettua keikka Huurupiilossa. Kyseessä ysityissynttärit ja meni oikein kivasti. Eilen taas olin ensimmäistä kertaa YT:llä MC ja oli tosi onnistunut ilta sekin. Ton takia tota MC-hommaa just pitää tehdä, että siihen tulee ikään ku rutiinia ja sit pystyis jo alusta alkaen olemaan rento, joka sitte tarttuis (ainakin teoriassa) yleisöön.

Sit juttelin keikan jälkee yhen yleisön edustajan kanssa, joka oli sillee, että se on käyny kattomassa mua monta kertaa esim Valossa ja sano, että mä oon kehittynyt. Ja mul on itelläkin sellanen olo, että pikkuhiljaa se lavatyyppi alkaa löytyä, which is nice. Another thing which is nice on se, että meen yleisönlämmittelijäks, mihinkäs muuallekaan, kun IDOLSIIN. Iiiiiik! 17.3. voi sit kattoa että kuinka saatanan hyvin on yleisö lämmitetty :)

Aattelin muuten ruveta opettelemaan vähä kokkaamista...

...ja tässä valmis kana-curry pasta-annos.

Ainii, ja sit tehtiin Hakametsässä Tappara-Blues -pelissä sellanen tempaus, että mä selostin toisella erätauolla sen zambonin ajon. Ja Teekkarikuoro oli tehnyt fanilaulun sille jääkoneelle jonka ne laulo ja siellä oli mukana myös bassosektiosta koostunut cheerleader-ryhmä, joka veti mahtavat tanssit. Kyseisestä hommasta on tulossa JuuTuuppi-video, että sitä odotellessa voi tsekata tän mahtavan kuvan.

Nii ja HC Puikkosen taru jatkuu. Tällä kertaa epäonnistumisvuorossa ollaan nyrkkeilykehässä. Ou jee.

HC kehässä

Hassu keikka

2011-02-20T01:52:00.001-08:00

Olin esiintymässä yksissä firman juhlissa Tampereella. Noin 150 toisilleen tuntematonta ihmistä yleisössä.

Jo aiemmin tilaaja oli kysynyt, että voisinko aloittaa juhlan, niin että hän ensin pitäis lyhyen juhlapuheen ja sit oisin mä. Sanoin että se onnistuu, mutta koska yleisölle pitää aina syntyä rento, hyvä ja ennen kaikkea turvallinen fiilis nauraa, ni eka puoli keikasta menee sitten todennäköisesti tutustumiseen. Ja se sopi heille.

No sitte vedin keikan, ja se meni täsmälleen, niin kun olin ennustanut. 22 minuutin keikalla ekat reilut 10 minuuttia meni niin, että yleisö oli aika hiljaa ja sit se oli tavallaan sellanen koomikon testi jälleen kerran, että mä huomasin, et siellä oli paljon ihmisiä, jotka hihitti yksikseen pöydissä, mut eivät kehdanneet nauraa ääneen ku sillon tällön. Mut kokemuksesta on se hyöty, että tässä tilanteessa tiesi tasan tarkkaan, että vaikka yleisö on aika hiljainen, ni se ei johdu musta, vaan pitää vaan yrittää pitää oma mieli positiivisena ja jatkaa omaa juttua, niin jossain vaiheessa se aukeaa.

Ja aukesko? No aukes.

Se oli hassua, koska tietyssä vaiheessa keikkaa ihan niinku kuulu sellanen "klik" kun se yleisö osti mut ja mä tiesin että "They are mine". Loppukeikka suju kuin tanssi ja sit siitä jäi vaan sellanen fiilis, että ihan hyvä keikka, mut sääli vaan kun sen ois alottanu tunnin myöhemmin, ni ois ollu tosi hyvä.

Mut siihen sisältyi jälleen kerran opetuksia. Yks niistä oli sellanen, että koomikon pitää pitää huolta että hän ainakin itse on aina sellanen "hyvän energian keskus" lavalla, että vaikka yleisö ei heti oliskaan varauksettoman positiivinen häntä kohtaan, ni koomikolla pitää olla rajaton luotto siihen, että "kyllä ne vielä tanssiin lähtee".

Stand Up oppaissa joskus verrataan yleisön ja koomikon suhdetta tanssiin, jossa molempien pitää olla ensin halukkaita lähteä tanssiin ja sit sen pitää olla sellasta josta molemmat nauttii ja jossa molemmat antaa jotain ja reagoi ja ottaa toisen huomioon.

No tolla keikalla tuli sellanen olo, että ekat 10 minuuttia mä olin sellanen tansseissa kiertävä mies, joka yrittää käydä hakemassa naisia tanssiin, mutta tulee monta kertaa torjutuksi. Ja tää on hieno vertaus siitä, että kuten tanssiin hakemisessa, niin kylmään yleisöönkin voi suhtautua monella tapaa. Voi vetäytyä itseensä tai alkaa mielessään syytellä yleisöä, tai tulla ylimieliseks. Mut se mitä mä ehkä opin tolla keikalla, oli se että molemmissa tapauksissa varmaan positiivisimman lopputuloksen ja parhaimman mielen saa itselle, jos pyrkii etenemään positiivisella ja itsevarmalla mielellä, ikään kuin aina silloin tällöin yleisölle pyynnön esittäen ja kuten sanottua, toimien itse positiivisen energian dynamona.

Sari He

2011-02-17T04:15:00.000-08:00

Viime päivät on menny Tarttuillessa taas mikkiin Tohlopissa. Tän lisäks HC Puikkosen taru saa kohta jatkoa ja sitä ollaan suunniteltu. Kolmas iso projekti on Teekkarikuoron nettijuttu. Sieltä on tulossa kanssa monenlaista hyvää pätkää.

Ja tässä taas konkreettisesti huomaa pieni yrittäjäkin, kuinka maailman pauhut vaikuttaa itseen. Nokian suurien rakennemuutosten takia nimittäin jo buukattu keikka ens viikolle peruuntui, koska kyseistä tilaisuutta ei nyt sitten järjestetäkään. Ois nyt Elop ja kumppanit edes tehny julkistuksensa pari viikkoa myöhemmin, goddamned!

Eniveis, mä oon ollu jostakin syystä tosta Nokian tilanteesta hirvittävän ärsyyntyny. Enkä suoraan sanottuna oikeen ymmärrä että miksi. Se ei juurikaan vaikuta muhun (no oikei, yks keikka peruuntu, mut ei muuta), mut silti mua on vaan ärsyttänyt toi homma siitä, että ilmeisesti Microsoft vie nyt meidän oman rakkaan pienen Nokian (Kyllä, tällanen on mun kuva yhtiöstä). Jotenkin mä menetin samalla uskoa kaikkiin isoihin yhtiöihin ja on vaa vituttanu kattoa kännykkämainoksia ja tarjouksia ja oikeestaan edes käyttää kännyköitä sen jälkeen.

Ainii ja musta tulee pieni juttu Hesariin stand upin tiimoilta. Lähinnä siks, että oon alkanu tekeen englanniks matskuu. Any publicity is good publicity and especially good publicity is good publicity.

Tiiättehän sillee.

Tos Tartu mikkiin hommassa on huomannu, että improomiskyky ja rohkeus on kyl noussu. Että pikkuhiljaa sitä yritää enemmän ja enemmän välttää sitä, että aina tekis jonkun täysin valmiin rungon jonka mukaa menis ja enemmän vaa yrittää elää tilanteen mukaan.
Which is nice. But quite hard.
Mut täs yleisön lämmitykses on hyvä tavallaan harjotella, koska koko ajan ei oo tarve naurattaa, vaan riittää että yleisöllä tulee hyvä ja rento olla.

Nyt ku on ollu kylmä ni myös kädet kuivuu niin että ne menee välil haavoille ja kurkku on kipee ku sekin kuivuu ku puhuu paljon ja oon juonu ehkä saavikaupalla teetä ja vähä kahviakin. Vois jo vähän lämmetä. Thanks yous (Latvialainen kiitos).

Vihinen

2011-02-13T02:02:00.001-08:00

Harvempi aamu on alkanu niin, että Heikki Vihinen lähettää tekstarin.

Eilinen aamupa alko.

Hän oli lukenu mun gradun ja kiitteli, että oli hieno tutkimus ja että tuli kuulemma hieno fiilis sen luettua.

Ja siis täytyy sanoa, että mun mielestä on mahtavaa jo se, että mies on lukenu sen gradun ja tosi kiva tietty kuulla, että on myös tykänny!

Kai se on sama asia omassa stand upissa ja noissa muissa komediahörhöilyissä, että kun ei oo olemassa mitään absoluuttista keinoa mitata onnistumista, niinku vaikka korkeushypyssä, että joko pääsit riman yli tai et, ni sitä totta kai aina jossain määrin janoaa palautetta ja tietty mielummin postitiivista sellasta.

Ihmisen tarve määritellä itsensä ja se mitä tekee on kuiteskin lopulta niin suuri, "Onko tää nyt onnistunut vai epäonnistunut projekti? Olenko mä hyvä vai huono koomikko? Pidetäänkö niistä jutuista mitä mä teen vai ei?" Kaikki kysymyksiä, joita vähintäänkin alitajuisesti tulee pohdittua useasti.

Ja Alivuokralainen -näytelmä (siis graduni aihe) vaikka olikin valtaisan suosittu (Tampereen Teatterin kaikkien aikojen katsotuin näytelmä!) niin sai myös valtaisan osan lokaa päällensä. Niinpä tällasessa pätee ihan sama juttu, että se että joku ensinnäkin valitsee sen tieteellisen tutkimuksen aiheeksi, penkoo näytelmää syvällisesti, analysoi kattavasti sen hyviä ja huonoja puolia yrittäen sijoittaa sitä draamakerronnan jatkumolle, niin onhan se varmasti imartelevaa. Ja ennen kaikkea mä luulen että tossa tulee sellanen olo, että oli tulokset sitten mitä tahansa, niin työ on ollut arvokasta, koska se otetaan esille tällaisessa kontekstissa.

Ja niin se olikin. Siispä hyvä Heikki ja Timo!

Kävin eilen korjaamassa erheen, joka opiskeluaikoina tuli tehtyä, eli en käynyt kertaakaan akateemisessa MM-kyykässä. Eilen noin muutenkin meni kyykkäneitsyys, koska en ole koskaan edes kyseiseen peliin koskenut.

Oli oikein hauska päivä, vaikka meidän NääSpeksi-tiimin suurimmaksi saavutukseks taiskin jäädä tuomarin telominen vahingossa sillä heittojutulla, jonka nimeä en muista.

Ainii, ja tätäkään ei oo tainnu vielä blogissa olla. (Jos on jo ollu, ni sitte kerta kiellon päälle.) Eli HC Puikkonen aloitti seikkailunsa Puijon mäestä. Här är det på filmen:

http://www.iltasanomat.fi/kampanjat/Mika%20Kojonkosken%20suojatti%20j%C3%A4nisti%20hyppytornissa%20-%20katso%20video!/art-1288367474765.html

Sellasta tänään.

The Lesson

2011-02-11T14:26:00.000-08:00

Helsingissä tuli käytyä keikalla. Ja se keikka piti vetää englanniksi. Ja niin se piru vieköön vedettiin. Ja kivasti meni. Jäi tosi hyvä fiilis, koska se oli ensimmäinen keikka, joka oli oikeen setin pitunen, ja jonka vedin englanniks kokonaa (okei, lopussa pieni pätkä imitointia suomeks, mutta muuten)

Samalla olen nyt viikon verran pohtinut sitä vähä heikommin mennyttä keikkaa, josta kirjotin viikko sitten.

Ja olen tullut päätelmään.

Keikan suurin opetus oli se, että toi systeemi, jota mä käytän juttujen opetteluun, järjestelyyn ja muistiinpainamiseen keikoille on liian mekaaninen ja sitä kautta pikkuhiljaa aikansa elänyt.

Sanotaan, että tappioista oppii kaikista eniten ja niin musta tässäkin tapauksessa tuntuu.

Tämä tahtoo siis käytännössä sanoa, että

Mun pitää alkaa siirtymään keikkojen valmisteluissa vähän sellaseen vapaampaan tyylin, joka antaa enemmän tilaa improlle ja sille että juttujen järjestystä vaihdetaan.

Tämä siksi, että mä alan olemaan jo sen verran hyvä, että oikeestaan pikkuhiljaa kaipaan enemmän tilaa eistyksen sisällä, jotta voin improta ja reagoida paremmin yleisöön ja kenties viedä esitystä siihen suuntaan, kuin kulloinenkin tilanne vaatii.

That was the lesson.

Jeeee!

2011-02-08T14:10:00.000-08:00

Kuunnelmakisa on nyt käyty YLEn sivuilla ja meiksin kuunnelma sai kunniamaininnan! Hyvältä tuntuu kahden rivinkin palaute, etenkin kun se tulee noinkin ammattimaiselta taholta:

Haastattelussa Ahti Grandberg toimi lajissaan hienosti. Tilanne oli tuore ja oivallukset teräviä. Pienoiskuunnelma oli aidosti hauska ja sarjan komediallisin tapaus.

Koko artikkelin voipi lukea täältä:

http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/kunniaa-kuunnelmantekijoille

Jeeeeeeeee!

Vares

2011-02-08T02:20:00.000-08:00

Käytiin tossa ex tempore kämppiksen kanssa leffassa, ja kerran molemmat opiskellaan elokuva-alaa, niin valitan osui kotomaiseen rikostrilleriin, Varekseen.

Oli aikasemmin nähny sen ensimmäisen Vareksen jonka jälkeen pääosanesittäjäksi oli keikautettu Juha Veijosesta Juha Reini. Roolisuoritus oli ihan ok, mutta Jussi-patsaan mun mielestä ansaitsis ehdottomasti Mikko Nousiainen narkkarin roolista. Harvoin näkee suomalaises leffas noin hyvin tehtyä roolia, ja jos vertaa sitä esimerkiks tähän mimmiin joka voitti Jussin just, ni ei mun kirjoissa ois pärjänny.

Ite leffasta mul ei ollu kauheen kovia odotuksia. Tuntuu että suomalaiset monesti osaa jotenkin aina tyriä nää tällaset leffat.

Niinpä yllätyin positiivisesti. Kässäri oli aika hyvä tiivis paketti, joka eteni sopivasti, ja paljasti tarpeeksi säilyttäen kuitenkin mysteerin loppuun asti suht uskottavasti.

Tän lisäks kuvaukseen, esimerkiks alun helikopteriajoon oli panostettu.

Jos tätä vertaa esimerkiks suuren suosion saavuttaneeseen ruotsalaiseen "Miehet jotka vihaavat naisia", niin aika samoilla viivoilla ollaan. Jänniä rikostarinoita, joissa yllätyksellisten käänteiden jälkeen hyvin suomalaisten miljöön, tapahtumien ja henkilöiden keskeltä paljastuu yllättävä murhaaja.

Se mistä miinusta tuleekin mun papereissa on just se viimenen omaperäisyyden silaus. Eli tuntuu, että vaikka leffa oli perus-ok, höystettynä muutamalla hienolla jutulla, niin mä kaipaisin vielä lisää rohkeempaa sellasta suomalaista meininkiä hahmoihin, tarinaan ja paikkojen hyödyntämiseen. Sellasia jotka tosissaan esim kansainvälisesti erottais tän leffan muista samalaisista. Vähä sellasta niinku Suomen Snatch-henkeä. Että esimerkiks jos Vares on vähä outo, yksinäinen ja sottanen tyyppi, ni miks ei siitä voitais ottaa vielä enempää irti ja rakentaa siitä viel enemmän sellanen Columbo? Vähä samaan tapaan ku siinä Stieg Larssonin jutuissa on se lohikäärmemimmi, joka on siis sellasta jota kukaan ei varmasti oo koskaan nähny?

Mut siis all in all, ihan kelpojuttu. Ois suonu et Plevnan isoimmassa salissa ois ollu meidän lisäk enemmänkin ku 7 katsojaa.

3 tähteä.

Jussigaala

2011-02-07T01:20:00.000-08:00

Katoin Jussi-gaalaa.

En oikeestaan ois muuten muistanu, mutku Heikkilän Pirjo kerto FaceBookissa, että on esiintymäs, ni olihan se pakko laittaa nauhalle.

En oo vielä koko nauhotusta kattonu, mutta Pekko Pesonen voitti Napapiirin sankareilla käsikirjoitus-Jussin. Ja mun mielestä ihan oikeutetusti.

Tosin täytyy sanoa, että paljon suomalaisen käsikirjottamise tasosta kertoo se, että Sisko tahtoisin jäädä oli edes ehdolla käsikirjotus-Jussin saajaksi. Sen sortin hudaa ja epäloogista löysäilyä siitä ajoittain löytyi. Se oli sellanen leffa, että kun lähdin teatterista, ni mietin vaan kuinka paljon paremman siitä ois saanu jos käsikirjottajat ois päässy viikoks tekemään töitä Colinin ja Andyn (meidän kässäriopejen) kanssa.

Hienoa oli että Pesonen puheessaan lähetti terkkuja kaikille nuorille käsikirjoittajille, että jaksettais painaa. Ja oli hauskaa ku olin just tullu kirjottamasta.

Ainii, ja lehtijutun mukaan Dome Karukoski on miettinyt tekevänsä jääkiekkoleffan. Take miiiii! Take miiii!

Keikkatirallaa

2011-02-06T09:55:00.000-08:00

Todellinen koomikon testi, keikka jossa pitää onnistua. Katsomossa ihmisiä joiden olisi oikein hyvä tietää, että olet sikahauska tyyppi.

Tähän asti tapahtunutta: Olen siis saanut selville monenkin kantapään kautta, että kun haluat vetää oikein hyvän keikan, vedä jutuilla joiden tiedät toimivan satavarmasti. Vedä materiaalia, jonka osaat vaikka unissasi ja jos rupeaa improttamaan, niin anna mennä, mutta heti kun se lakkaa naurattamasta, niin palaa kirjoitettuun matskuun.

Vaikka tekee kaiken juuri niin kuin pitää, valmistautuu hyvin, on teräkunnossa, niin silti joskus ei vaan. Onnaa.

Tein eilen juuri kyseisenlaisen keikan.

Okei, keikka oli päiväsaikaa, valot huonot, mikissä kaikua ja tunnelma nihkeä, mutta silti. Kyllä se syy että keikasta tuli varsin keskinkertainen oli suurimmaksi osaksi se, että ei vaan saanu itestä ihan parasta irti.

No sitä sanotaa, että kun menee huonosti, niin opi mitä opittavissa on ja move on. No mitä tästä nyt sitten voi oppia?

1. Pitää syödä. Huomasin että jännitän vatsalla ja jos mulla on nälkä, niin jännitys leviää helposti koko kehoon.

2. Keep it short. Jos huomaa ettei ihan lähde, niin turha sitä on pitkittää 25 minuuttiin, kun ollaan sovittu, että varttikin riittää.

Ja no tän itsensä ruoskimisen jälkeen ehkä tasapuolisuuden nimissä täytyy todeta, että ei se keikka nyt ihan niin huonosti edes menny, mut se vaan sapettaa paljon enemmän sillon ku tosissaan haluis onnistua. Tän lisäks täytyy muistaa Zen and Stand Up Comedy -kirjan toteamus: "Everybody bombs".

Mut hyviäkin uutisia tuli. Vanha tuttu tekee Hesariin freelance-juttuja ja alustavasti kysy voisko tehdä musta juttua. Joten katotaan mikä on homman nimi.

Tän lisäks HC Puikkosen ura edistyy, kuten linkistä voi päätellä.

http://www.cramo.fi/Web/Core/Pages/Article.aspx?id=27645&epslanguage=FI

Loppuun vielä One-Liner:

"Kaveri kysy multa, että mihin menisit jos saisit miljoonan ja voisit mennä ihan mihin vaan. Vastasin, että pankkiin."

Huonolla vitsillä ulos.

Syvällistä

2011-02-03T08:53:00.000-08:00

Ehkä Stand Upissa ja elokuvien kirjoittamiseen pitää parhaimmillaan aina sisältyä jokin perustavan laatuinen ironia, koska elämän luonne itsessäänkin on pohjimmiltaan hämmentävän ironinen.

Toisaalta pitäisi suunnitella elämäänsä pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti uskoen, että se on avain onnelliseen ja hyvään elämään.

Toisaalta pitäisi osata nauttia juuri tästä hetkestä ja olla onnellinen juuri nyt, koska elämä saattaa loppua kuin salamaniskusta (tai vaikka salamaniskusta) heti huomenna.

Tuli vaan mieleen.

Tipaton tammikuu, vol 2.

2011-02-02T02:47:00.000-08:00

Nyt se sitten päättyi, nimittäin TIPATON TAMMIKUU.

Vuoden 2011 ensimmäinen kuukausi oli omalta kohdaltani täysin alkoholiton. Tosin jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin uuden vuoden yönä klo 12 jälkeen tuli kyllä otettua, että tää on kyllä sellanen tilastoharha...

Mut siis lopulta hommasta jäi erittäin hyvä fiilis, vaikka koviakin hetkiä oli. Kävin nimittäin niin, että kolmet (!) ilmaisen viinan bileet sattui tammikuulla, kun keskivertokuussa niitä sattuu mulle... nolla.

Mutta Ikistoorin vuosijuhlista, Round Table kokouksesta ja Gigantin juhlista selvittiin ilman lipsahduksia ja monella tapaa oli myös aika siistiä olla juomatta. On hienoa kun on baarissa klo 03 ja jotain ja muut seurueesta alkaa jo olla kuukahtamaisillaa ja ite miettii että pitäisköhän aamulla mennä lenkille. Samoin koko ajan on ajokunnossa.

Toki kiusauksiakin tulee. Huomasin että tavallisen illan aikana on kaks hetkeä, jollon tekee mieli alkaa juomaan, sillon ihan alkuillasta kun muutkin alkaa juomaan, tosin se helpottaa jos itellä on siinä vaiheessa jotain, ihan mitä vaan, juotavaa. Ja sitte sillon joskus puolilta öin kun lähetään baariin ja itellä alkaa tulemaan jo väsy ja muilla on vasta paras bössis menossa. Mut näistä ku selvis yli, ni ei ollu mitään probleemaa.

Syyskuussa myöskin alotettiin muutaman speksin näyttelijän kanssa dietti, jonka alussa mun päiväpaino oli 88,9 kiloa. Tavote oli kolmessa kuukaudessa laihtua 5 kiloa. Mä vähensin syömistä ja jätin kaikki herkut pois koko syksyn ajaks. Niinpä mä laihduin ehkä 3-4 kiloa, mut monesti just alkoholin takia enempää pudotusta ei tullut. Niinpä mä päätin kuitenkin jatkaa tätä terveyselämää myös tammikuun läpi ja tammikuun lopuks huomasin, että ensimmäistä kertaa ainakin 3 vuoteen mun paino alko kirjaimella 7, eikä 8. Jee!

Tossa kun kuu vaihtu, niin täytyhän se sitte sen kunniaks skoolata. Join puolikkaan kaljan ja söin pari sipsiä.

Ja sit menin nukkumaan.

Kuin Tuhkimo hän odottaa, että kello löisi kaksitoista ja lumous haihtuisi...

Nyt helmikuun tavotteena ois se että täydellistä kieltäytymystä ei tarvi tulla, mutta et en edelleenkään söis älyttömän epäterveellisesti ja että vedettäs niin sanottu hämmentämätön helmikuu, eli alkoholia saa ottaa, mut ei yksiäkään kunnon perskännejä.

Että sellasta täällä.

Kuopion Comedy Festival

2011-01-30T08:17:00.000-08:00

Viikonloppu vierähti sitten Kuopion Comedy Festivalin esiviikonlopun tunnelmissa.

Ja oli hienoa.

Vetäsin 10 minuutin Open Mic -setin ja täytyy kyllä sanoa, että oli yks elämäni parhaimmista vedoista. ihmiset tuli vielä seuraavana päivänäkin kiittelemään, että "Oli kyllä tosi hyvä".

Asia voidaan kai tiivistää ainakin yhdeltä kantilta niin, että olen oppinut virheistäni. Taannoin kerroin tässäkin blogissa siitä, kuinka tajusin että mä monesti "ylipelaan" sellaset tärkeät keikat joissa on paljon koomikoita ym. katsomassa ja sen takia en saa parasta irti, ja sit taas firmakeikoilla, joissa vedän ihan vaa normisetin ni kaikki sujuu kuin tanssi.

No nyt otin onkeeni ja vetäsin sen 10-minuuttisen täyteen juttuja jotka ovat a) varmoja ja jotka b) osaan vaikka unissani.

Ja se auttoi!

Kun pystyi täysin varmasti nojaamaan omaan materiaaliinsa, niin se vapautti tilaa improvisaatiolle, ja vaikka tarkoitus ei ollut edes tehdä mitenkään ihmeellisesti improa, niin huomasin että yleisö "kantoi" mua läpi kohtien, joissa huomasin omaksikin hämmästyksekseni puhuvan jotain täysin muuta kuin olin suunnitellut.

Tän lisäks oli mukava tutustua muihin koomikoihin paremmin. Ramin ja hänen kavereidensa kanssa hengattiin paljon ja täytyy sanoa et oli kyl kivaa. Ja nyt kyl väsyttää.

Toisaalta se että yrittää tutustua muihin alansa harjoittajiin ei aina suju kuin tanssi. Teemu Vesterinen veti lauantaina uransa vikan keikan, jota olin katsomassa ja siinä päivällä menin moikkaamaan kun näin Jalavan Pekan syömässä. Sit huomasin, että Teemu oli myös syömässä ja kättelin ja esittäydyin ja kiittelin edellisen illan keikasta. Ja mikä oli vastaus?

"Mä oon Niko Kivelä."

Heh, että silleen. Sekotin sitte miehet keskenään. Hauskinta tässä on se, että just olin kattonu molempien DVD:t ja käyny kahdella Teemun keikalla ja Nikonkin oon pari vuotta sitten tavannu ja syksyllä kävin hänen keikallaan, mut ei auttanu ku meni koomikot sekasin.

Noh, Ramihan sitte toisteli koko loppuviikonlopun joka toisesta vastaantulijasta, että "Kato Tommi, Teemu Vesterinen tulee."

Saatanan koomikot.

No joo, mut lopulta juttelin Teemun kanssa sen uran vikan keikan jälkeen ja sano, että olo on niinku lottopotin voittjalla, että ei ihan vielä tajua mitä on tapahtunu. Se oli myös nähny edellisenä iltana sen mun keikan ja sano tykänneensä ja että mul oli karismaa.

Koskas seuraavan kerran mennää festareille?

Anitta vetämässä omaa settiään Introssa.

Yksi esiintymispaikka oli legendaarinen Henry's Pub. Tässä legendaarisen takahuoneen legendaarisen seinän legendaarisia kirjoituksia.

Kuopijoooon!

2011-01-28T01:04:00.000-08:00

Kuopijooon!

Keikalleeee!

Aaaaaaaaaa!

Radio-Show

2011-01-26T03:53:00.000-08:00

Eilen meikä teki paluun Radioaalloille.

Kyllä vain, ja tällä kertaa koomikkokollega Rikun kanssa. Ja radioasema oli, mikäpä muukaan, kuin valtaisa ja hieno Radio Moreeni.

Jokaviikkoinen showmme on nimeltään Tommin ja Rikun Radioshow - Nykyaikaista huumoria kuolevassa mediassa. (Nimi josta eräskin radio Moreenin toimittaja oli hyvinkin kiitollinen)

Ensimmäinen lähetys meni hyvin. Itse asiassa tosi hyvin.

Onpa kivaa olla taas radiolla.

Tänään sitte ollaan taas YO-talolla keikalla. Treeniklubia viedään ja yritän vihdoinkin viedä lavalle uuden kuntopyörärutiinini, mutta voin kertoa että rutiini joka koostuu pelkästään puolen sivun mittaisista puhinoista, ähkimisistä ja muista suulla tehdyistä ääniefekteistä on kaikkea muuta kuin helppo muistaa.

Mut mä yritän. Tulokset voi tulla toteamaan klo 19.

Päivän työ

2011-01-23T02:12:00.000-08:00

Joskus tossa hetki, eli pari vuotta sitten tuli puhuttua siitä kuinka paljon kirjoitushommaa pystyy tekemään tehokkaasti yhtenä päivänä. Joskus muistan itse tehneeni esimerkiks gradua noin 8 tuntia ja ylikin, mut muistan, että joku kertoi että tehokasta ja keskittynyttä luovaa työtä pystyy tekemään päivässä noin 5 tuntia.

Eilinen oli sinänsä mielenkiintoinen päivä, että mulla oli koko päivä vapaata ja sitten illalla keikka, johon olin luvannut tehdä juttua maratonin juoksemisesta.

Voitais sanoa, että about sen viis tuntia käytin matskun kirjottamiseen, eli siis yhden päivän työn. Mä oon huomannu, että usein oma matskun kirjottaminen menee niin, että mä ensin teen ns. "Splurgen", eli siis tavallaan oksennan kaiken mahdollisen siihen paperille.

Ja jos jatkan tätä oksennusvertausta (joka ei ole täysin harhaanjohtava puhuttaessa mun koomisesta materiaalista), niin huomaan että muutama vuosi sitten siitä oksennuksesta löytyi niitä lihanpaloja aika vähän ja harvasta, ja nyt huomaan, että koko ajan olen kehittynyt enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että sitä varsinaista pihviä löytyis lisää.

Ja tää siis käytännössä tarkottaa sitä, että aiheesta kun aiheesta etsin enimmäkseen kahta asiaa: 1. Koomista kääntöä, eli sitä jotain hauskaa oivallusta jonka päälle rakentaa, esim "Mitä jos... taivaalta ei sataiskaan lunta, vaan karkkia? Mitä jos... linnan juhlat pidettäis oikeesti vankilassa?"
Tai sitten 2. Jotain hauskaa ja erikoista tilannetta, jossa olen ollut.

Ja sitten kun tällaisia koomisia alustoja löytyy, niin alan ikään kuin lypsää näitä ideoita ja yrittää miettiä kaiken mahdollisen minkä kyseisestä ideasta saisi irti. Kirjottelen siitä niin paljon kuin mieleen tulee ja sitten alkaa muokkaus.

Se on usein se kaikista vittumaisin jakso. Sillon pitäis parhaansa mukaan yrittää tunnistaa puolivaillisista ja vaivaannuttavista punch-lineista ne jotka saattais toimia, tai sitten yrittää muokata niitä toimiviks, tai sitten unohtaa ne. Tai keksiä täysin uusia.

Kun tämä vaihe on saatu valmiiks on yleensä hyvä esittää aikaansaannokset jollekin vastahakoiselle uhrille, joka on sillee että "No se ruohonkorsijuttu oli tavallaan ihan jees, ja se pakoputki ei toiminu ja ehkä siihen kananpaskajuttuun vois lisätä silakanpaskan...".

Ja sitte suoritetaan seuraava muokkaus, parannus ja möyhennyskierros, jonka jälkeen sä jo luulet että sul on kultaa käsissäs. Siihen asti kunnes luet ne seuraavalla vastahakoiselle uhrille, joka on sillee että "No se ruohonkorsijuttu oli ihan huono, pakoputki ja kananpaska toimi, mut silakanpaska loukkas mun uskontoa..."

No sitten seuraa vielä pari kierrosta tiukkaa muokkaamista ja kommentoimista ja sitten pikkuhiljaa sulla alkaa olemaan, aiheesta riippuen, yleensä sellanen sivullinen materiaalia.

Näin kävi myös eilen.

Mulla oli noin 4 muokkauskierroksen jälkeen noin sivullinen materiaalia, josta ajattelin, että kerran kyseessä on alan harrastaja, niin menee läpi muutama vähän huonompikin punch line.

No lopulta ite keikka meni tosi hyvin ja toi maratoni-aiheinen juttu toimi puoliks. Eli just se heikompi osasta, jota olin miettiny, ei toiminu. Ja muistin taas että ainakaan hirveen pitkää matskua ei kannata kokeilla ennen ku sen on testauttanu vähintää yhdellä treeniklubilla. Ei sillä, että yllättävän suuri osa siitä kuitenkin toimi.

Mutta, mutta...

se maratonisetin koittaminen vaan kertoi jälleen kerran todella konkreettisesti uransa alkutaivalta marssivalle stand up -koomikolle, kuinka raskasta hyvän ja toimivan matskun tuottaminen on.

Jos koko työpäivän kirjottaa, muokkaa ja taas kirjottaa, alussa on noin 5 sivua matskua, joka tiivistetään pariin sivuun, jota muokataan, hiotaan ja viilataan noin sivuun, jonka puncheja vielä hiotaan ja viilataan ja hoonataan. Ja lopulta mennään esiintymään, jossa huomataan että siitä sivusta noin puolet on sellasta joka ei toimi. Ni lopulta sä huomaat, että kokonaisen päivän aherruksen tuloksena sulla on noin 10 riviä toimivaa komiikkaa, niin kyllä siinä voi sanoa, että ei ole helpoin ala maailmassa.

PS. "Mä juoksin Tukholman maratonin vuonna 2004, ja sit ku mä kerroin siitä yhelle mun kaverille, ni se oli vaan sillee että - Aijaa, voititko? Mä sanoin sille, että maratonin juokseminen on niinku venäläisellä lentoyhtiöllä lentäminen, ei sulta sen jälkeen kukaan kysy, että - Oliko mukava matka? Sillon pitää mielumminkin kysyä, että -Selvisitkö hengissä?"

Tipaton tammikuu

2011-01-21T17:30:00.000-08:00

Mä olen ollut alkoholitta koko tammikuun, elikkäst siis kantanut korteni tipaton tammikuu - kekoon.

Syy tähän oli ensinnäkin se että tossa loppusyksystä etenkin speksin aikaan tuli taas juotua ihan tarpeeks ja muutenkin musta on ollu aina mukava sillon tällön puhdistaa kehoaan olemalla hetken täysin ilman viinaa. Ja helpointa se on jos mä otan jonkun selkeän aikamääreen. Olen myös huomannut, että oon aikamoinen miellyttäjä perusluonteeltani, niinpä monesti saattaa olla, että otan vinettoa ihan vaan seuraks tai vaikka ei mieli tekisikään, mutku "muutkin juo".

Eikä siinä mitään, nyt on oikeen hyvä ja terveellinen olo (tosin olen flunssassa). Ja vielä kun tässä vajaat pari viikkoa jaksaa, ni alkaa homma oleen sillä selvä.

Kirjaimellisesti.

Aikamoisen huono säkä on tosin ollu tämän viinattoman ajan ajotuksen suhteen, nimittäin yleensä mulle ei juurikaan tule vastaan yhtään "ilmasen viinan bileitä" ja tässä tammikuussa niitä on jo tullut 2 ja 1 on vielä tulossa. Eli sanotaan, että tahdonvoima on joutunut koetukselle siinä vaiheessa kun bileissä ilmotetaan, että baaritiski on auki, ette tarvitse omaa lompakkoa...

Mut ei se siltikään suuria vaikeuksia oo tuottanut. Ihmetystä tosin on herättänyt monenkin tutun suhtautuminen tähän tipattomaan tammikuuhun.

Kuitenkin siis perusajatus mun mielestä on se, että etenkin tässä alkoholistien ja viinan väärinkäyttäjien luvatussa maassa se ei ole koskaan haitaksi jos hetken aikaa pitää taukoa juomisesta. Ja vaikka siitä ei mitään pitkäkantaisia terveysvaikutuksia edes olisi, niin säästyypähän ainakin rahat, ei tule tehtyä mitään tyhmää, eikä tule niin paljon kaloreita.

Ja vaikka mikään näistä asioista ei liikuttaisi, niin oli miten oli, niin eikö se ole lopulta täysin jokaisen oma asia mitä litkua pistää kurkusta alas ja mitä ei?

No näinhän sitä luulisi.

Olin kyllä varautunut hienoiseen kuittailuun tipattoman osalta, mutta tuntuu että monissa ihmisissä, myös muutamassa tutussa, tämä päätös on aiheuttanut suoranaista kiihkoa, tulistumista ja puhinaa. Ja jos ei mitään näistä, niin ainakin rankemman tason vittuilua.

Tuntuu että monelle ihmiselle jo se että mainitsee sanan tipaton tammikuu, on täydellinen punainen vaate. Minä joka siis vain haluan olla kuukauden juomatta, olen kuullut uudestaan ja uudestaan mahtavan, kekseliään ja älyä säkenöivän sutkautuksen siitä kuinka minulla varmaan on suuri alkoholiongelma, kun sitä ihan tällaisella kuukauden boikotilla täytyy lääkitä. Joku jopa ilman sen kummempia kyselemisiä kiirehti kertomaan kuinka hänen alkoholinkäyttönsä on aina ollut niin hanskassa, ettei vastaaviin hullutuksiin ole tarvinut ryhtyä.

Toisaalta on periaatteen miehiä (ja naisia), jotka vain periaatteesta pitävät tipattoman tammikuun ideaa absurdina ja kaikkia siihen osallistuvia täysinä pelleinä, koska heidän raittiuspäätöksensä ei ikinä tarvisi tällaisen naurettavan kansanliikkeen tukea.

Kuittailijat saattavat kuulua kumpaan tahansa edellä olevaan ryhmään, mutta heidät tunnistaa siitä, että he yrittävät saada itselleen paremman omantunnon ryypätä, koettamalla joka käänteessä tarjota tipattoman tammikuun pitäjälle viinaa, vihjailemalla siitä ja lähestulkoon pakkojuottamalla.

Ja kaikki tämä vaiva ja ihmetys ja häly vain sen takia, että yksi ihminen on päättänyt olla kuukauden juomatta kuningas alkoholia! Pysäyttäkää lehtipainot, soittakaa hälytys, kutsukaa koolle kansalliskaarti - täällä on joku suomalainen joka ei meinaa juoda kokonaiseen kuukauteen!

Why can't we all just... get along?

The Funny is in the Details

2011-01-20T03:23:00.000-08:00

Tämän piti olla historiallinen blogipäivitys.

Kaikki oli valmiina, moniulotteinen ja pitkä teksti kirjoitettuna, sormi lähetysnappulalla ja vain blogitaivas rajana.

Ja miksi sen päivityksen piti olla historiallinen? No koska se oli tehty kännykällä! Näytti siltä, että vihdoin myös meikäläisen blogeilu siirtyy nykyaikaan ja irtautuu ajan ja paikan kahleista mobiiliksi ja moderniksi informaation julkaisuksi.

Mutta ei. (Jääkiekkoselostajien peruslausahdus)

Kirjoitin nimittäin kyseistä blogipäivitystä junassa, kun olin tulossa Kuopiosta Tampereelle ja juuri kun olin saanut koko moniulotteisen, sydäntä raastavan ja suoraan sanottuna jumalaisen tekstini valmiiksi, niin juna lähti liikenteeseen, ei enää saanut yhteyttä internettiin ja kaikki oli menetetty.

Siispä on kirjoitettava sama asia ihan tällee tylsästi omalla koneella. Boring..

Olen taas miettinyt improilua ja kuinka siitä saa tehtyä nopeasti hauskaa ja luin yhdestä stand up kirjasta, että komedia on yksityiskohdissa, ja totta se onkin. Luulen että yks parhaimmista keinoista tehdä hauskaa improa on uskaltaa mennä syvemmälle ja syvemmälle siihen mielikuvaan, jota olet luomassa. Ja sillä tavalla myöskin yleisö pääsee syvemmälle ja syvemmälle siihen.

Tää on just niin tätä. Mä olin keksiny jonkun jumalaisen hienon tavan ilmasta tää täysin sama asia ja nyt ku sitä yrittää kirjottaa uudestaan, ni tuntuu että mennään koko ajan vaa "syvemmälle ja syvemmälle"...

God Damned!

Puikkos-saaga jatkuu

2011-01-18T05:23:00.001-08:00

Hiphei, ja terkut Kuopiosta!

Ei vavissut miehen puntti, vaikka äsken istuttiin täysissä mäkihyppyvetimissä Puijon ison mäen lähtötelineellä. Pari senttiä eteenpäin ja oltaisiin liusuttu kohti takuuvarmaa turmaa. Tai ainakin julkista häpeää. (Muutenhan tämä projekti ei sitä aiheuta...)

Puijon juurella, matkalla kohti menestystä

Kyseessä siis on, niin kuin viime kerralla kerroin Cramon mainosvideo, jossa pääsee hölmöilemään oiken olan takaa comebackiä yrittävänä mäkihirmuna HC Puikkosena.

Oli siistiä kuvata ja nyt vaa mielenkiinnolla odotetaan ensi kuun alkupuolta, kun videot tulee julkisuuteen.

Ja tokihan kuululla mäkikotkalla täytyy valmentaja olla, ja Mika Kojonkoski suotui Kuopio-hallissa antamaan muutamia vinkkejä ennen varsinaista suoritusta.

Ei, energiajuomapullo ei sisällä alkoholia. Me vaan näytämme luonnostaan humalaisilta.

Life of Comedy

2011-01-17T12:33:00.000-08:00

Oltiin viikonloppuna teatteriporukalla käymässä Orimattilassa ja kivaa oli.

Mielenkiintosta komediamielessä on myöskin se, että tollasessa porukassa mä huomaan pursuavani komediaa, ehkä enemmän vielä kun normaalisti.

Tavallaan se on kuluttavaa, mut tavallaan siitä huomaa itse, että "Tällasta varmaan ois parhaimmillaan se impro johon mä lavallakin pystyisin".

Nimittäin täl hetkellä komediassa asiat joihin yritän selkeesti keskittyä on settien alotus, etenkin jos olen MC, ja improvisointi.

Ja näissä molemmissa huomaan monesti meneväni vähä yliyrittämiseen. Ja tavallaan on hassua ja itse asiassa tosi mielenkiinstoista huomata, että näin mä improilen kavereiden kanssa sillon ku yritän olla hauska, vaikka en sitä sillon improiluks miellä.

Se yks tärkee ero niissä on se, että lavalla jotenkin välil sitä yrittää vääntää ikään ku väkisin tikusta asiaa eli hauskaa. Kun taas noin kun muuten vaa heittää läppää ni sitä ei pelkää myöskään sitä että jos pitää lopettaa juttu tai olla hetken ihan hiljaa. Se on hassua se, mut toisaalta opettavaista.

Mä oon muutenkin yrittänyt viedä itseäni siihen suuntaan, että aina kun mahdollista, niin miettisin että miten tästä tilanteesta sais keksittyä jonkun jutun jos ois tarvis. Ja on se vaan hienoa kattoa miten toiset osaa sen tehdä.

http://www.youtube.com/watch?v=bwH0HfbYHlM

Tän lisäks olen muuten sotkeutunut sellaseen mainosjuttuun. Tai itse asiassa kahteenkin. Toinen näkyy vissiin telkkarissa jo ja toinen on sellanen jota lähetään huomenna kuvaamaan kuopioon. Siinä meikä on epäonnistunut mäkihyppääjä HC Puikkonen, joka yrittää comebackia Cramon avustuksella. (Pakko mainita kun ne maksaa palkan. Ja tekee kaiken. Ja itse asiassa on luonu koko idean, hahmot, jutun ja kaiken muun.)
Mutta tässä kuvassa siis herra Puikkonen ja tiukka ponnistus.

Vesterisen Teemu

2011-01-14T06:42:00.000-08:00

Oltiin parin koomikkokaverin kanssa Telakalla katsomassa Vesterisen Teemun keikkaa. Mies lopettaa tammikuun jälkeen koomikkouransa, ja nyt olikin viimeisiä tilaisuuksia nähdä hänet livenä.

Ja mikä sääli onkaan että lopettaa.

Luin jostain lehtiarvostelusta, että Teemu "vei ihan outoihin sfääreihin" ja vaikka keikka nyt ei mikään maata järisyttävä kokemus ollutkaan, niin kuitenkin erittäin hyvä kokemus ja tämän jälkeen myös ymmärrän tota outoihin sfääreihin viemistä paljon paremmin.

Nimittäin Vesterisellä oli outo tyyli pitää taukoja ja luoda sellanen tavallaa ihan todella rento tunnelma saliin, mutta tavallaan pitää langat koko ajan käsissään. Eli kun normaalisti koomikko pyrkii "surffaamaan" naurujen harjalla, niin Teemu ikään kuin tahallaan antoi naurujen kuolla, piti taukoja ja sitten taas lähti koomiseen hyökkäykseen.

Tällanen tyyli oli siitä hyvä, että se loi sellasen tunteen, ettei ensinnäkään tarvinut yhtään jännittää esiintyjän puolesta ja toiseksi ei "tarvinut" koko ajan nauraa, mikä monesti tapahtuu. Että esiintyjä on niin "vaarallinen", että yleisön on pakko olla koko ajan varpaillaan ja siksi myös nauraa jutuille, joista se ei välttämättä ihan täysin edes pidä.

Teemu meni siis täysin toiseen suuntaan ja tällanen tietty yleisön vapaus olla välillä vaan yhdistettynä siihen että jutuissa oli mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita monesti maustettuna omituisilla näkökulmilla teki tilanteesta kieltämättä jotenkin oudon.

Tavallaan nauratti, tavallaan oli vaan rento ja kiva olla, tavallaan ihmetteli että mitä nyt tapahtuu ja tavallaan oli vaan ihan pihalla. Mut kunnioitettavaa, että pystyy luomaan tollasen ilmapiirin ja luottamaan omaan esitykseensä niin paljon, että olemaan noin rennosti. Ainoa varsinainen huono puoli tuli juuri siitä, että tavallaan sitä huomasi, että välillä mies oli liiankin ikään kuin rento ja sinut tilanteen kanssa, jolloin rentous oli lähellä muuttua löysyydeksi.

Kaiken kaikkiaan kuintekin ihailtava suoritus, ja erityisesti meikäläistä viehätti mutkaton, rento ja läsnäoleva lavapreesens.

Teemu Vesterinen Telakan lavalla

Näkymä jonka minä suurimmaks osaks näin, koska istuin tolpan takana

Myynti ja markkinointi, maanti ja myrkkinointi

2011-01-13T07:48:00.001-08:00

Tässä joutuu pieni stand up -koomikkokin maailman pyörteessä ja etenkin hiljaisen tammikuun kainalossa miettimään, että minnes menis keikalle. Näinpä olenkin huomannut löytäväni pienin markkinointi-ihmisen itsestäni.

Se ei oo mulle yhtään luontaista. Mä oon aina niitä tyyppejä, jotka mieluusti vaan pitää leipäläpensä kiinni kun ovat tehneet jotain hienoa ja silleen suomalaiseen tyyliin ovat sillee että "No joo, mä valmistuin, mutta sain gradusta arvosanaks vaan C:n".

Ainii, mä muuten valmistuin ja sain gradusta arvosanaks C:n.

Mä olen kuitenkin huomannut viime aikoina, että oman sinällään oikein hyvän stand up -tuotteen kehuminen ei olekaan enää niin vastentahtoista touhua.

Esimerkiksi käy hyvin Kuopion Komediafestivaali, johon pari stand up -kaveria ovat menossa esiintymään. Ajattelin että koskaan ei ole liian myöhäistä ja otin yhteyttä sinne päin, että josko saisi tulla heittämään lyhyen Open Mic -pätkän (=esiintyä ilmaiseksi). Ja sehän sopi ja nyt sitten pääsee hienoon rakoon kokeneempien nimien kanssa näyttämään omaa osaamistaan ja toivon mukaan tekemään arvokasta markkinointityötä.

Hauskaa oli huomata, että kun asia tänään sovittiin, niin jo nyt nimi löytyy netistä.

Bob Dylan sen jo sanoi,

"When you ain't got nothin', you ain't got nothin' to lose."

Learning by Doing

2011-01-10T00:56:00.000-08:00

Hetki onkin vierähtänyt edellisestä päivityksestä. En oikeen edes tiedä miksi, asiaa on kyllä ollu, mut jostain syystä ei oo vaan saanu blogia auki.

Mut nyt sitä sitten ollaan jo Tammikuun puolella. Tämän vuoden puolella on tullu tehtyä jo kaks keikkaa, vaikka tällä hetkel keväälle on vielä aika vähän keikkoja buukattuna. Nyt on kuitenkin hyvä aika kehitellä omaa materiaalia ja ravata treeniklubeilla hiomassa taitojaan.

Musta tuntuu että Stand Upissa, niinku elämässä muutenkin oppiminen tapahtuu sellasina pieninä konkreettisina oivalluksina. Jotenkin sellasina jotka sä pystyt liittämään omaan aikasempaan kokemuspiiriis ja sitä kautta ymmärrät yhtäkkiä ikään kuin syvällisemmin.

Esimerkiksi sä voit lukea vaikka kuinka monta kertaa stand up -oppaasta, että tärkeää hyvälle stand up -jutulle on asenne, mutta ennen ku sä tajuat syvemmin mitä se tarkottaa, ni toi neuvo auttaa sua vaan pinnallisesti. Esimerkiks sä ite kirjotat jutun, joka on tavallaan ihan hauska ja yrität esittää sitä klubeilla ja ihmiset tavallaan nauraa ja sitte sä yhtäkkiä tajuat ottaa täysin saman jutun ja ainoastaan muuttaa sun asenteen selkeesti joksikin, jonka jälkeen sä huomaat että ihmiset nauraa aivan uskomattoman paljon enemmän.

Sama homma pätee myös muuten elämässä. Sä joudut tilanteeseen, jossa et tiedä miten käyttäytyä. Ihmiset antaa sulle neuvoja, jotka joskus jopa saattaa auttaa, mutta vasta kun sä muodostat oman käyttäytymismallin, joka on sidoksissa sun omaan elämänfilosofiaan, niin se ohjeiden noudattaminen jää väistämättä pinnalliseks.

Sanotaan myös että "Sitä opetat muille, mitä haluat itse oppia". Kun katsoo esimerkiks vuosia stand uppia tehneitä konkareita (okei no mäkin oon jo tehny vuosia, mut eniveis) ni huomaa sen sellasen pienen eron, että esimerkiks monella ei enää ole niinkään suurena saavutuksena ja tavotteena kirjottaa hauskaa materiaalia, vaan enemmänkin miettiä mistä aiheista haluaa puhua. Tän lisäks esiintyminen ei ole enää pakonomaista naurujen hakemista, vaan lavalla rentoutuu niin täysin, että osaa ottaa rennosti myös pitkät hetket jolloin nauruja ei tule.

Ja tää kaikki on mun teorian mukaan nimenomaan oppimista, joka on tehty satojen ja taas satojen klubien ja keikkojen aikana, joissa pikkuhiljaa esiintyjä on oppinut millä tavalla juuri hänen kannattaa suhtautua hetkiin jolloin on hiljaista, jolloin ei oiken lähe, jolloin ihmiset nauraa, jolloin tarjoilijan haarukka putoaa, jolloin mikki ei toimikaan, jolloin esiintyjä huomaakin tulleensa uus-lestadiolaisen yleisön eteen joka vihaa stand up komiikkaa ja käyttää kannibalismia keinona käännyttää stand up koomikoita kunnon kristityiksi.

Ja kun lavalla on helppo olla, niin vaikka se mikki pätkisi, niin ei haittaa. Kaikki on materiaalia, kuten Sami Hedberg hienosti osoittaa.

http://www.youtube.com/watch?v=um_Sau9tM10

Ai nii ja kun opitaan, niin siinä pitää sitten välillä tehdä ihan valmista työtäkin oppimisen lomassa, joten tässä ois nyt sitte meikän kirjottama ja puolittain näyttelemäkin kuunnelmapätkä YLEn kuunnelmakilpailussa, joten käykääpä tsekkaamassa, jos ette vielä ole käyneet.

http://kohtaus.yle.fi/kuunnelmakilpailu-2010/komediakuunnelmat/haastattelussa-ahti-grandberg

Toivotaan ettei seuraavaan päivitykseen mene ihan näin kauan.

Neljä keikkaa

2010-12-03T14:20:00.000-08:00

Suuren maailman tyyliin mulla oli tänään neljä keikkaa. Aamukymmeneltä lähdin Tohloppiin lämmittämään yleisöä Tartu Mikkiin -ohjelmaan, välissä kävin vetäsemässä Tiiliholvissa keikan ja palasin klo kolmelta taas vetämään lämmityksen, jonka jälkeen illalla oli vielä Mobiliassa Kangasalla veto.

Rankka päivä, mut se mikä oli hienoa, ni kaikki keikat meni oikeestaan niin hyvin kun voi mennä. Suorituksen arvoa nostaa vielä se, että Tiiliholvin 30 minuutin keikasta vedin puolet englanniks. Mut tää homma on jännää just siitä, että sillon ku keikat menee hyvin ni tätä on ihan mahtavaa tehdä, eikä se haittaa vaikka yöunet jäiskin vähä vähälle välillä. Jos taas ei suju, ni kaikki on peräsuolesta.

Ja tänään suju, todellakin. Tartu mikkiin -jutussa tuli hyvät setit vedettyä yleisön kanssa kahteenkin kertaan, Tiiliholvissa oli mukava ja pieni Nokian porukka höystettynä ulkomaalaisilla ja illalla vaikka aluks pikkujouluporukka meinas olla turhan riehakas, ni jotenkin sain ne aika hyvin otteeseen ja siinä tuli kesken keikkaa joku sellanen hetki jollon sen ihan tuns että ne huomas, että "This guy means business".

Mä oon ehkä tavallaan toivonukin että tulis vähä tällasta keikkarypästä, koska täl hetkel tuntuu että paras tapa kehittyä ois nimenomaan se että sais vaan tehtyä keikkaa niin pirusti jotta ei kerkeis ikään kun stressata liikaa, ja siinä samalla alkais vielä enemmän kehittyä sellanen oma tyylikin. Ja kyl must tuntuu, että taas pikkuhiljaa se kehittykin. Vähän eteenpäin. baby steps.

Toinen huomio minkä tein oli se että kun oli noin paljon keikkoja ni ei enää "jaksanu" stressata turhista, ja niinpä sitä vaan meni lavalle ja koitti jotenkin olla yleisön "kaveri". Ja must tuntuu et se oli tän päivän suurin oppi, että älä yritä mitään yliluonnollista, yritä vaan aistia mitä yleisö tuntuu haluuvan ja sitte yritä päästä tilaan jossa sä oot yleisön kanssa ikään kun kaveri ja te pidätte yhdessä hauskaa.

Ja tänään kaverit, meillä oli hauskaa.

Professionalism

2010-11-19T12:38:00.001-08:00

Speksin ensi-ilta Oulussa on onnellisesti takana. Tosin itsellä siitä ainoa kokemus on kakkos-ohjaaja Katrin riemunkiljahdukset puhelimeen, kun hän yritti selittää että fiilis oli mahtava ja esitys toimi loistavasti.

Miks mä sitten en nähny esitystä?

Koska mulla oli stand up keikka. Menin eilen illalla porukan mukana Ouluun ja tänään valmistelin esitystä niin että kun lähdin bussilla kohti Jyväskylää, niin esityksen alkuun oli enää pari tuntia. Tuntui aivan järjettömän oudolta lähteä ite pois ku projekti jonka valmistelun mä oon alottanut alkukesästä käsikirjotuksen muodossa, jatkanu syksyllä ensin improkurssilla ja sitte näyttelijätreeneillä, lähestyy loppuaan. Ja nyt yli puol vuotta alotuksen jälkeen koko homman kliimaksi on vaan parin tunnin päässä, kaikki valmiina, mahtava tsemi päällä ja uskomattoman hieno fiilis projektista, ni mä läen menemään. Miks mä sitten lähdin ja istun nyt Oulussa juhlimisen sijaan yksin jyväskyläläisessä hotellihuoneessa?

It's called professionalism.

Tai niin ainakin haluisin uskoa. Jos jossain asiassa haluaa kehittyä todella hyväks, niin on tehtävä uhrauksia. Ja vaikka kuinka ois halunnu olla paikalla kun oli aika ikään kun lunastaa palkkio speksistä, niin jos ihan totta puhutaan ni ohjaajan tärkein työ on siinä vaiheessa jo aikalailla tehty, kun esitys on ensi-illassa. Ja samaan aikaa mulle tarjottiin stand up -keikkaa, joka ois taas tilaisuus kehittyä, ja kyllä - siitä sai paljon rahaa. Niinpä se oli lähdettävä.

Keikka meni oikein hyvin ja se on aina hyvä merkki kun paikan pitäjä sanoo nähneensä monta koomikkoa, ja pitävänsä esitystä yhtenä parhaista. Lämmittää mieltä, kyllä - Mutta, ei se hommasta siltikään helppoa tee.

Eikä hommaa ja ratkaisun mielekkyyttä jo valmiiksi pohtivan koomikonalun tuskaa lievitä yhtään tämäntyyppiset videot.

http://www.youtube.com/watch?v=jOkS7hWf6hk

Härkäviikonloppu takana

2010-11-15T13:21:00.000-08:00

Huh! *Hän päästää helpottuneen huokauksen*

Varsinainen härkäviikonloppu on takana.

Perjantaina keikat Tampereella ja Helsingissä - Hienosti meni.

Sitten neljän tunnin yöunet ja aamusta iltaan Speksin läpäriviikonlopussa kaksi päivää joiden aikana hioimme rainan kuntoon. - Siitä tuli hiiiieno...

Robin saa vihdoinkin naisen...

Sitten 6 tuntia unta ja tv-mainoksen kuvauksiin Lahteen.

Enkä ees näyttäny pahasti väsyneeltä.

Se on muuten seutulipun mainos, jota esitetään Maikkarilla tammikuussa. Ja millä menin kuvauksiin - Omalla autolla. Dieselimersulla painoin köyhät kyykkyyn ja eiku kameran eteen. Tosin auto ei oo oma, ja käytän paljo bussia.

Mut se ei oo läheskään yhtä hauska mielikuva.

Where the Magic Happened

Nyt kun on viime viikot saanu hyvin keskityttyä Stand Uppiin, ni huomaa että sitä koko ajan kehittyy. Koko ajan tulee pieniä uusia oivalluksia. Esimerkiks on jännä huomata että mulle on tullu yks rutiini, yks vanhimmista ja varmimmin toimivimmista rutiineista, joka on jostain syystä lopettanut toimimisen.

ja se on tosi outoa.

Mä edelleen kerron sen mielestäni ihan samalla tavalla, ihan samassa kohdassa, mut jostain syystä... en tiiä. Luin että sillon tällön koomikoille käy näin. Ja sillon kannattaa laittaa se juttu hetkeks syrjään, tai sit voi olla että on jotenkin ite kasvanu sen jutun "yli".

Toinen asia jota oon miettiny on kantaaottavuus. Ja kliseisyys. Alan nimittäin vihdoin ehkä tajuta mistä syntyy sellanen hieno ja omaperäinen stand up, ja se on just siitä että tavallaan uskalta sanoa just sen näkökulman jota itse ajattelee. Ja käsitellä niitä aiheita jotka kokee tärkeiks ja omimmiks. Yksinkertainen asia mut vasta nyt se alkaa konkreettisella tasolla kirkastua.

Se on vähä niinku pyörällä ajamista lumisella kadulla. Sä voit mennä sitä samaa uraa minkä muut on jo valmiiks siihen painanu, koska se on paljo vaivattomampaa ja sä tiedät miten siinä ajetaan, mut oman reitin löytää vaan jos uskaltaa mennä sieltä mistä muut ei mene ja ja missä kulkukin, ainakin aluks, on huomattavasti vaikeempaa.

Loppuu muuten sympatiaa vielä Walamiehen Tomille. Mies oli Björklundin Jacken kanssa esiintymäs Diili-ryhmien pippaloissa. Jacken show meni hyvin ja, vaikka tosi-tv liiotteleekin, ni nyt tais kyl käydä niin että Tomi kuoli pahemman kerran lavalle.

It happens to everyone, mut on toi vaan kauheen raadollista, ku tollanen yks keikka jonka perusteella sadat tuhannet ihmiset määrittelee sen että mitä mieltä susta on koomikkona. Toki tässäkin edelliseen viitaten Tomi oli valinnut tietyn linjan ja piti sen sit loppuun asti, vaikka yleisö ei lämmenny. Toisaalta tällasilta tilanteilta vältyttäis monesti jos koomikon kotisivuilla sanottais selkeesti että "Koomikko sitten puhuu mitä itse tahtoo". Tässä tilanteessa en ymmärrä että kuka voitti.

Mut on se raaka peli. Toivottavasti tost tulee vaa lisää tsemiä! Toisaalta mies on niin kokenu esiintyjä, että tuskin hetkauttaa tällanenkaan julkisuus.

Ylipelaamista

2010-11-12T01:28:00.000-08:00

Marraskuu on koomikoiden sesonkia, ja vaikka itselläkin puhelin vois soida vieläkin tiuhempaan, niin ihan kivasti tässä kuussa keikkoja on. Sen lisäks oon viime aikoina yrittäny kehittää uusia juttuja sekä käydä treeniklubeilla.

Kävin tossa viikkoa sitten kattomassa Työviksellä ihan sattumalta Kurpitsa-stand up -shown, jossa siis oli Andre, Niko, Harri Lagström ja sit joku australialainen Andy Tuffs (?) Oli jännä istua yleisössä ku tietyl tavalla tuntu, että vois olla itekin lavalla. Etenkin ku Harri on vuoden tulokas pari vuotta mua ennen.

Mut sit rupesin miettimään, että jos mut oltais buukattu tänne, ni minkälaisen setin mä vetäisin. Ja olihan se aika helekutin iso sali (Työviksen isoin, noin 1000 ihmistä) ja melkein täynnä. Ja eka ajatus oli se että SILLON PITÄIS VETÄÄ JOTAI TOSI SPESIAALIA...

Ja tämä johti mut miettimään asiaa jota olen muutenkin pohtinut sillon tällön, eli mulla on ollu pari sellasta keikkaa, jollon katsomassa on olleet ihmisiä jotka buukkaa koomikoita, tai paljon muita koomikoita joihin mielellään tekisi hyvän vaikutuksen, ja juuri niillä keikoilla mul on pari kertaa menny huonommin ku normaalisti.

Niinpä tajusin, että jos mut ois buukattu tohon tapahtumaan esiintymään, ni mun nimenomaan EI pitäis vetää mitään spesiaalia, vaan nimenomaan se perussetti, jonka mä osaan vaikka unissani. Toki muokaten vähä, mutta ei mitään sellasta jossa en tunne olevani kotonani. Kokeiluiden aika on sitte treeniklubeille.

Tajusin jääkiekkotermejä käyttäen, että mä ikään kuin "ylipelaan" sellaset tilanteet, joissa tiedän että ois tosi hyvä onnistua, kun paras tulos saavutettaisiin vaan tekemällä omat hommat hyvin.

Toinen oivallus, jota oon miettiny viime aikoina on se esiintymistilanne itsessään. Jotenkin tuntuu että se mitä siitä mun mielestä pitäis tulla ois joku sellanen ilmapiiri, että me tässä yhdessä pidetään hauskaa yleisön kanssa. Vähä sama ku jos mä olisin kavereiden kanssa istumas iltaa ja sit jossain vaiheessa nousisin niiden eteen olemaan hauska.

Hienoa on se, että kun nyt on gradu pois jaloista niin on enemmän aikaa kirjottaa juttuja.

Ja kohta on Speksikin valmis. Paras raina ikinä. Taas. Ja liput on nyt sitten loppuunmyyty. On se hianoo...

Graducalypse, Now.

2010-11-10T14:50:00.000-08:00

Ladies and gentlemen. Ja Juha.

Nyt se on sitte tehty. Projekti joka periaatteessa alkoi jo 9 vuotta sitten kun pääsin Tampereen yliopistoon. Käytännössä itse gradun valmistus alkoi pari vuotta sitten ku aihetta mietittiin. Eka aiheenvalinta, sitte piiitkään, piiiitkään epätietoisuutta ja häsläystä erilaisten kappaleiden, metodien, lähteiden, aiheiden, lähestymiskulmien ja ennen kaikkea oman saamattomuuden kanssa.

Lopulta kuitenkin alko näyttää siltä, että vaikka meikäläinen ei oo itseään ikinä voinu sanoa millään tavalla tieteelliseksi tyypiksi, niin tällainen pitkä ja vaikea tekele on tullut pätkäytettyä.

Eilen siis palautin graduni, joka oli ollu jo pari viikkoa ihan viimesitä viilausta vaille valmis. Kyllä siihen vielä sain koko päivän kulumaan, että homma tuli pakettiin ja kyl täytyy sanoa että hirvitti kun se piti lähettää painoon. Siis kukaan ulkopuolinen ei ollu enää painamassa vihreetä nappulaa ja hyväksymässä hommaa, vaan ite piti vaan todeta että "Nyt se on sitte siinä".

Sen jälkeen tuli hieno fiilis, sitte tyhjä fiilis, sitte hävetti mahdolliset mokat ja lapsukset. Sitte lähdin lenkille ja päätin että jollain tavoin tätä on juhlistettava. Päätin mennä lähi-Siwaan ostamaan edes jotain shampanjan tapaista, mutta ei siellä ollu, ja ku kellokin oli jo yli 21, ni ei saanu mitään muutakaan alkoholipitoista. Lopulta päädyin ostamaan pullon ykkösolutta.

Kotona kuitenkin en kerennyt edes avata sitä, kun puhelin soi ja ystäväni Sir Ocean Rock, jota en ollut nähnyt 2 kuukauteen soitti että on käymässä Tampereella ja lähtisinkö yksille.

Ja lähdinkö?

Valmistumista piti toki juhlia hienostuneesti, joten ensin menimme Ale-pubiin, josta Tiikerihaihin laulamaan karaokea. Tämän jälkeen Henkan kautta Love-Hoteliin, jossa tilasin heidän halvimman kuohuviinipullonsa. Pahaahan se oli, mutta kyllä sen kesti kun tiesi, että gradu on tehtynä.

Nyt kun se vielä menis läpi.

Homoilta

2010-10-17T14:09:00.000-07:00

Toinen plokipäivitys samaan päivään, mut hei on ihan pakko.

Katoin nimittäin just YLEn Areenalta jo neljä päivää Suomen ykköspuheenaiheena olleen A-Studion homoillan.

Joo... mitähän siihen nyt sanois.. Siis mua rupes ensinnäkin ärsyttämään se keskustelu. Ja siis etenkin se konservatiivipuoli jossa oli Päivi Räsänen ja muut kristilliset ihmiset. Ja jotenkin ymmärrän sen, että ihmiset sen jälkeen alko eroomaan kirkosta, koska siinä kyl tuli sellanen tunne mitä pidemmälle mentiin, että sen konservatiivisen puolen argumentit alko käymään ohuemmiks ja ohuemmiks. Siis lopulta tuli sellanen tunne, että ne on ensinnäkin a) väärässä ja b) kuinka noin fiksut ihmiset voi uskoa noita omia argumenttejaan? Että jos suurin syy heidän mielestään sille ettei avioliittolakia pitäis muuttaa on se että sitä ei ole koskaan ennenkään muutettu, ni on se aika surullista vaan. Ja hassuinta on se että emmä edes ite oo varma mitä mieltä mä oon siitä että pitäiskö se adoptio-oikeus antaa homopareille. Mut ton keskustelun jälkeen en enää oo varma pitäiskö adoptio-oikeutta antaa heteroille. Etenkään jos ne on vakaamuksellisia kristittyjä.

Sit se jotenkin lopuks se keskustelu meni vielä siihen että Päivi Räsänen norsunluutornistaan alkoi kertoa että raamatun mukaan saat toki olla homo, mutta et vain saa käyttäytyä tämän halusi mukaan... LOL, ja sit ku häneltä kysyttiin että "no mitäs jos sulle sanottais että saat olla hetero, mutta et saa käyttäytyä tämän halusi mukaan", ni se vertasi sitä johonkin naapurin mieheen ihastumiseen, joka on täysin eri asia ja siis jotenkin tuli vaan koko keskustelusta sellanen olo että sympatiat oli kyllä sillä homopuolella mitä pidemmälle mentiin ja lopussa teki mieli mennä ravistelemaan niitä konservatiivi-ihmisiä, että "Kuunnelkaa nyt vittu itteänne! Eihän tossa oo mitään järkeä..."

Harvoin suomalaisessa politiikas (en tosin hirveesti oo ees seurannu) kuulee keskustelua jota voi verrata jenkkipolitiikan jeesusteluun, mut tää oli nyt sellasta.

Melkein tekis mieli erota kirkosta.

Muutenkin mä oon ruvennu kääntymään sille kannalle, että en oikein usko kristinuskoon. Sinänsä ne perusajatukset lähimmäisenrakkaudesta ja siitä, että pohjimmiltaan kaikki ollaan Jumalan lapsia, on mun mielestä hienoja ja monelle ihmiselle oikein toteutettuna se uskonto saattaa olla tosi suuri siunaus. Mut sitte se että Raamattu ois kokonaan totta, tai että Jeesus oikeesti oli Jumalan poika jonka kautta ainoastaan pelastumme on mun mielestä aikamoista lööperiä. Gandhi sanoi myös että hänellä oli monta hyvää kristittyä ystävää, mut hän ei koskaan voinu kääntyä kristityks, koska ei voinu hyväksyä että kaikkien muiden uskontojen kannattajat eivät vois pelastua koska eivät usko Jeesukseen. Mun mielestä on suorastaan törkeä ajatus että esimerkiks Dalai Llama ja just kyseinen Gandhi ei voi pelastua, vaan siks että teki rohkeita, hyviä ja jaloja tekojaan väärän uskonnon nimissä. Mä olen sitä mieltä niinku Axel Fredenholm, että kaikki uskonnot kipuavat samaa vuorta ylöspäin eri polkuja ja heittelevät toisilleen matkalla kirouksia, mutta lopult tulevat saapumaan kaikki samalle huipulle.

Menipä syvälliseks.

Palatakseni vielä hetkeks homoiltaan, ni mietin pitkään että haluanko edes kirjottaa tästä blogiin, koska jos ihan rehellisiä ollaan ni mä pelkään että mua luullaan homoks. Ja niinpä asiasta on siis oltava vaan hiljaa, jotta kukaan ei vaan ajattelis mitään. Ja siis ehkä se mitä toi homoilta herätti ajattelemaan oli että miten niinkin mitätön asia kun homous tai heterous voi olla sellanen asia ja niin suuri tabu, ettei siitä voi asiallisesti keskustella mun blogissa tai esimerkiks kaveripiirissä.

Ja niinhän ton asian pitäis mennä että sä ajattelisit että "no ihan sama jos joku luulee mua homoks", mut se mitä toi paneeli myös teki ni se herätti ajattelemaan että niinhän se ei meidän tämänhetkisessä yhteiskunnassa ole, että se ois ihan sama mikä sä olet tai mitä ihmiset sun ajattelee olevan.

Kaikista eniten se kuitenkin hätkähdyttää ku huomaa samat ennakkoluulot itsessään. Toi homoilta mun mielestä näytti hienosti, että tietyllä tavalla mä itekin kuulun siihen Päivi Räsäsen porukkaan, joka yrittää hienoilla sanankäänteillä muotoilla että "Joo kaikki on ihan tasa-arvosia, myös homot", mutta heti kun tulee kysymys että no voiko ne tulla pelaamaan mun lätkäjengiin, ni vastaus on verhottuna hienoihin sanankäänteisiin että "Ei helvetissä, sehän on homo". Ja vielä ärsyttävämmän tästä asiasta tekee se että vaikka haluaisin olla suvaitsevainen ja ajaa suvaitsevaisuuden asiaa, ni ihan arkipäivän tilanteissa en uskalla ihan sen takia että mä pelkään että mut leimataan homoks.

Itse asiassa must tuntuu että ainakin osa niistä kirkosta eronneista ihmisistä saattaa ajatella hieman samoin tän asian suhteen. Eli sen ohjelman jälkeen he tajusivat että heidän oma ajatusmaailmansa on syrjivä, ja koska ajatus itsestä suvaitsemattomana oli niin vaikea, niin ensimmäinen konkreettinen asia jolla sitä voitiin korjata oli tehdä pesäero paneelin konservatiiviseen siipeen ja erota kirkosta. Jotenkin siis todistettiin edes itselle, että en minä nyt ihan noin pihalla ole omien mielipiteideni kanssa.

Ja hauskinta tässä asiassa on se, että vaikka tän kirjotuksen yks tärkeimmistä pointeista on se kuinka vaikee tästä asiasta on puhua edes heteron leimautumisen pelossa, ni silti varmasti joku lukija ajattelee että "Onkoha se Tommi kuitenkin homo, ku tollasia kirjottaa..."

Mikä siihen ois oikea tapa suhtautua: "Ajatelkaa mitä haluatte".
Pystynkö mä ajattelemaan noin - En.

Tervetuloa Suomeen vuonna 2010.

Ainii, ja täs vois olla aihetta stand up rutiiniin...

Kaksipa keikkaa

2010-10-17T11:48:00.000-07:00

Oli parit keikat Orimattilan metsäisissä maisemissa. Sellasta pikkujoulumeininkiä ja eka meni oikein hyvin, toinen oikein huonosti. Eka oli Luhtikylässä jossa oli hyvät kemut Nuorelassa. Vähä yritin myös uutta settiä ja toimi ihan ok, vaikka tekemistä vielä onkin.

Toinen keikka oli outo. Ravintola Tahdossa, jossa oli kantritanssijoiden bileet. Lavan edessä oli tanssilava, joka täyttyi aina kun kantrimusaa laitettiin soimaan, mutta mun keikan alussa kun pyysin ihmisiä lähemmäs, niin vain kourallinen tuli. Tuli jo heti sellanen tunne että mä ikään kun keskeytin heidän jo hyvin vauhdissa olleet bileensä. Alku toimi ihan hyvin ku improilin yleisön kanssa ja puhuin kantritanssista, mut sitte pikkuhiljaa takana oleva meteli voimistu ja sitä mukaa yleisön huomio siirty sinne. Tuli taas muistutus siitä kuinka tärkeää on että tila ja tilanne on sellanen että yleisöllä tulee tunne "yhdessä nauramisesta".

Mun pikkuveli on innostunut Samin (Hedberg) matskusta ja kattelin sen kanssa Samin DVD:n Kokovartalomies. Ihailtavan hyvin kaverilla on koominen tyyppi hallussa. Sen lisäks improilussa on hieno rauha ja rauhallisuus. Niit oli hieno kattoa. Tosin jutut ehkä vähän liikaakin perustu vaan siihen koomiseen tyyppiin, ja niis ois ehkä sinällään voinu olla enemmänkin punch-lineja. Mut se kyl inspiroi että ku se jotenkin vaikuttaa et toi koomisuus tulee niin selkäytimestä. Jotenkin itekin mietin että nyt ku saa muita hommia pois alta, ni pitää yrittää ihan noin muutenkin alkaa vaa panostamaa komiikkaan. Sillee niinku "elämään komediaa", että se koomisen näkökulman miettiminen tulis osaks niinku arkipäivän rutiineja. That's the way to the future...

Ja niistä muista hommista puheen ollen, gradu on nyt melkein palautusta vaille valmis. Pienen pientä viilausta ja se ruuhka on poissa jaloista. Samoin sain viidennen version toisesta kokopitkästä leffastani tehtyä ja lähetettyä. Olin aika tyytyväinen ja nyt odottelen Hollywoodissa asuvan tutorini Mariannen palautetta.

yhteistyötä

2010-10-10T01:20:00.000-07:00

Hihhei!

Viime aikoina on tullut keskityttyä paljon uusien juttujen kirjoittamiseen. Tän lisäks erittäin hedelmälliseks on osoittautunu palaverit joita ollaan toisen stand up -koomikon, eli Tomin kanssa pidetty. Ollaan nyt pari kertaa kokoonnuttu ja ladottu pöytään omia juttuja ja juttuideoita ja se mikä on hienoa ni aika nopeesti päästy sille asteelle että kummatkin on suorastaan karmivan rehellisiä siitä mikä toimii ja mikä ei.

Hyvä puoli tossa on se että hyvin nopeesti sitä huomaa että tietyt mekanismit pätee useimpiin juttuihin ja jos ne ei oo kunnossa, ni ihmiset ei tule a) ymmärtämään ja b) sitä kautta nauramaan jutulle. Ja se on hassua, kuinka monta kertaa sitä on itekin sanonu että jutussa pitää olla selkeä aihe ja siihen vahva asennne, jonka jälkeen se voi naurattaa, mutta silti sitä on jotenkin vaikeeta soveltaa, ennen ku toinen tiukkaa sulta että "Okei, tää oli jollain tavalla hauska, mut mikä on sun premissi ja mikä asenne?"

Nyt vaan toivois vielä että näistä mun kolmesta syksyn isosta kirjotusprosessista (gradu, stand up, elokuva) sais gradun pois jaloista. Ja se onkin menny jo tosi paljo eteenpäin. Maanantaina saan proffalta version johon se tekee muistiinpanoja ja sit taas korjaamaan. Mut olemme jopa puhuneet siitä miten se sitte lopulta jätetään se gradu... jee.

Huomenna on deadline leffan synopsikselle, että tänää ja huomen sitte tehdään sitä tiukasti... And it's hard....

Kypärä

2010-10-01T11:42:00.001-07:00

Lyötiin taannoin Jennin kanssa vetoa siitä kuinka rehellinen kaupunki Tampere on. Vedon kohteeksi asetettiin yksinkertainen testi.

Eli koska mä olin sitä mieltä että Tampere on rehellinen paikka, niin mä lupasin että ostan pyöräilykypärän ja lupaan jättää sen aina pyöräni luokse mihin ikinä sen parkkeeraan poislukien baarireissut. Ja löin vetoa että kukaan ei veisi kypärää ennen kuin vuosi on vaihtunut. Jenni oli toista mieltä.

Ja mitä kävi?

Mulla oli se kypärä viikon verran ennen ku se vietiin Jennin talon pihasta.

Testin tulos: Tampere ei ole niin rehellinen paikka, kuin luulin. Vituttaa, se oli hieno kypärä. Toivon vilpittömästi että kypärälle tulee tarvetta sille pitkäkyntiselle, joka sen vei.

Kipeys

2010-09-27T01:24:00.000-07:00

Liikaa pyöräreissuja Hervantaan sateessa.

Tulin oikeen kunnon flunssaan. Koko viikonlopun olin aika lailla toipilaana ja eilinen yö oli aikamoista kuumeen kourissa kouristelua.

Tänää on jo vähä parempi fiilis, mut hieno havainto jonka tein oli että en oo kerenny olemaan kipeenä varmaan moneen vuoteen. Tavallaan aika herätteleväkin kokemus siitä että kuinka kiireiseks tää nykyelo on menny. Nyt ku on saanu pari päivää olla ihan vaa sängynpohjalla, ni se tuntuu ihan luksukselta. Tuntuu niinku siin ois jotain väärin, että pitäis jotenkin doupata ittensä kuntoo ja lähteä tekemää jotain tuottavaa. Mut ku eihän se niin oo. Kyl siinä vaihees jos ei enää kerkeä paria päivää sairastaa, ni on elämä liian kiireistä.

Viime syksynä esimerkiks oli niin kiireinen aikataulu että oli pakko vaan parsia ittensä kasaan vaikka ois kuinka ollu kipee fiilis. Ja sikspä tää tuntuu hienolta.

Tuottavuus on syvältä, eläköön päivät jolloin ei saa mitään aikaiseksi!

Musta viikonloppu

2010-09-22T13:58:00.001-07:00

Kyseessä ei ole viikonloppu, joka olisi mennyt aivan päin persettä. Itse asiassa päin vastoin. Kyseessä on NääsPeksin perinteinen käsikirjoitusviikonloppu. Nimi tulee siitä että silloin koko käsistiimi mustaa viikonlopun kalentereistaan ja sitte vaan käsistetään.

Ja käsistettiinkö? No kyllä käsistettiin.

Nyt on rainan kässäri valmis ja se johtuu siitä että viikonloppuna tuli aikast hyvät setit vedettyä. Meitä oli reilu kymmenhenkinen tiimi ja koko porukka toimi hienosti ja saatiin lopulta sellanen kässäri aikaseks että tänään ku sitä luettiin ensimmäistä kertaa näyttelijöiden kanssa ni tuntu että jo paperilla homma toimi paremmin ku hyvin. Ja ennen kaikkea hauskasti. (I believe that's the idea...)

Jotain työtahdista kertonee se että lauantaina me käsistettiin 16 tuntia putkeen. Et aikamoinen rupeama. Jälleen kerran tuntuu että kyl täs ollaa ihan oikeella alalla ku ei meinaa päivässä tunnit riittää ja silti tekee vaan mieli lisää...

Ite otin missioksi ottaa vähä rennommin ku aikaisemmilla kerroilla ja se onnistu kans mielestäni hyvin. Välil taitaa olla vähä niin että ku on intohimonen saamaan aikaa hyvää jälkeä, ni sitte helposti innostuksissaan sanoo asioita joilla ei tarkota pahaa mut joku ottaa nokkiinsa. Ja vaikka vähä löysäsin, ni se ei näkyny työn jäljessä. Päin vastoin.

En tiedä meneekö jo ylihehkutuksen puolelle jos sanon että must tuntuu että meillä on käsissämme ainakin koko mun aikasen speksihistorian selkein, hauskin ja ainakin paperilla toimivin juttu. Toivotaan ettei mene.

Ainii, ja mikä on aihe? Noh odottakaa marraskuun alkuun, koska perinteisesti Speksin aihe on ollu salaisuus sinne asti. Niin tänäkin vuonna.

Omstart!

Myyntii....

2010-09-15T14:21:00.000-07:00

Keikkaa pukkaa. Tänää olin Helsingissä On the Rocksissa treeniklubilla ja huomiseks tuli hälyytys Teerenpeliin paikkaamaan Impro stand up -ryhmä Klooni-Korhosten miesvajausta.

Hauskaa että on keikkaa.

Hauskaa on myös se että DRX viihdetoimisto rupeaa ilmeisesti myymään mua. Myöskin pari muuta tahoa on ollu sillee yhteyksissä että jotain myyntiä saattais olla luvassa. Tää Rocksin keikka oli siitä ihmeellinen että mun tavallaan ehkä kai piti antaa myös näyttöjä siitä että jos Suomen Stand Up klubi rupeis myymään mua, mutku en oo ihan varma. Niinpä piti vetää niinku osittain vanhoilla ja osittain uusilla jutuilla ja oli se keikka sillee ihan hyvä, mut huomaa et itelläkin vaatimustaso nousee, että sellanen ihan hyvä ei riitä.

Jäi vähä niinku sellanen olo niinku ois ollu ummetusta ja sit ois saanu puserrettua niinku puolet pihalle.

Huomisen keikasta tulee hauskaa, etenkin ku en oo koskaan impro stand uppia tehny. Mut olen erittäin otettu että pyydetään mukaan.

"Jos islaminuskoinen nainen on tosi lihava, ni voiko sitä kutsua sellaseks 'Burkha palloks'?"

Hyvät, pahat ja hauskat. Ja Ismo.

2010-09-08T13:05:00.000-07:00

Nyt on sitte käyty kattomassa Stand uppia niin maan perusteellisesti ja on aika sanoa aiheesta muutama sananen.

Ensinnä kävin kattomassa Ismo Leikolan treenisetin Ylioppilasteatterilla. Mies siis kehittelee juttuja uutta "Ismo Leikola kasvaa ihmisenä" -showta varten.

Ensimmäinen shokki oli jono. Keikka alko klo 19 ja ovet aukes klo 18. Olin viittä vaille kuusi ja sillon YT:n edessä oli jo niin pitkä jono ettei se mahtunut kameraan... Varmaa YT:n historian pisin jono. Yleensä pohdinnan aiheena ei oo että millä me saadaan kaikki nää ihmiset sisälle, vaan että missä vitussa kaikki on..

Toinen shokki oli keikan pituus. Ismon piti vetää 2 x 30 minuuttia, mutta hienoista väärinlaskemista oli tapahtunut. Nimittäin keikka kesti sitte 2 x tunti ja kymmenen minuuttia. Lopussa aloin olla jo niin puutunu että en enää tajunnu mitään. Tuijotin vaa silmät lasittuneena ja nauroin. Jatkuvasti nauroin, mutta halusin jo pois.

Outo tunne. Noi etenkin noin pitkät treenisessiot on vähä sellasia että tulee sellanen tunne että mä olen teuraseläin jota käytetään hyödyks sorkkia myöten, mutta jollain kummalla tavalla mä myös tykkään siitä.

Ihailla täytyy sitä tahtia jolla Ismo tuottaa matskua. Itekin ku yrittää uudistaa tässä settiä ja ei oo helppoa.

Ismon lisäks kävin tänää kattomassa Hyvät, pahat ja hauskat -stand up kiertueen. Lavalla Simo Frangen, Arimo Mustonen ja J.P. Kangas.

JP ja Arimo veti hyvin, vaikka jälkimmäisen jutut olinkin jo melkein kaikki kuullu, mut voi Simo Simo.... nyt oli mies kyllä väärässä paikassa. Frangenilla oli kaks vartin settiä joista ensimmäinen oli suorastaan kiusaannuttava. Tiedän itsekin kuinka vaikeeta kylmää yleisöä on ruveta lämmittämään, mutta pelkästään se että pyydetään yleisöä antamaan "aplodit vielä tälle ovenkahvallekin" ei oikeen oo mun idea siitä että tullaan katsomaan ammattiesiintyjiä, joista maksetaan 20 euroa (okei, opiskelijat 16...). Eikä siinä, kyllähän ihmiset nauro, mutta kiitos siitä taitaa tällä kertaa mennä 90 prosenttisesti sille että esiintyjä oli "tv:stä tuttu hassuttelija..."

Ja siis mä en alun alkaenkaan asettanu korkeita odotuksia Frangenille. Tiedän että jos ei oo stand uppia tehny, ni vaikka kuinka naama näkyy telkkarissa, ni ei se oo helppoa vääntää juttuja livenä. Mut edes oisin oottanu maisteri Frangen-maista itsevarmuutta, puujalkavitsien ilotulitusta ja hauskan-kökköjä sanaleikkejä, mut jotenkin jäi etenkin ekasta puoliskosta sellanen tunne että Simo yritti olla jotenkin puolittain itsensä ja puolittain "oikea" stand up koomikko.

Ei toimi.

joten Simo rohkeesti vaan Maisteri Frangenina ja rajattomalla itseluottamuksella yleisön eteen, niin siittä se lähtee!

Toinen puolisko sitten parantu vähä Simon osalta. Edelleenkään se ei ollut kauheen hauska, mutta ainakin siinä tuntu että herra pääs niksinurkassa enemmän omalle maalleen ja se näkyi rentoutena.

Tosin muu yleisö tuntu kuitenkin olevan aika hyvin mesessä Simossakin, puhumattakaan Arimosta ja JP:stä, eli onnistunut ilta niiltä osin. Mut se mitä mietin myös oli että jos shown nimi on lännen teemasta ryssitty "Hyvät, pahat ja hauskat", tän lisäks musiikit ja alkunauhat tukee samaa teemaa, niin jotenkin tulee mieleen että pitäiskö edes joidenkin juttujen edes jotenkin sivuta sitä teemaa?

Ymmärrän että tietonen ratkasu on se että joko siitä sitte puhutaan kunnolla tai jätetään kokonaan pois, mutta silti tulee vähä sellanen olo että eikö sitte ees Simo vois jollain tavalla ottaa siihen kantaa tai tyyliin aluks selittää jotain siitä tms. Tai jätkät keksiä muutamaa heittoa siitä? Tai edes tehdä niinku Ricky Gervais ja sanoa keikan lopukse että "There wasn't an awfully lot of science in this, was there...?" (Shown nimi siis oli Science). Hieman tosta jää sellanen olo että tässä nyt vaan härskisti ratsastetaan leffan maineella ja kun ollaan saatu yleisö saliin niin unohdetaan koko juttu.... Tosin en usko että tää suurinta osaa häiritsi ollenkaan.

Mut joo, niinku sanottua, ihan hyvä pläjäytys ja etenkin sellaselle ihmiselle joka ei oo koskaan Arimoa tai JP:tä nähny. Samoin tää oli vasta toinen keikka, joten onhan tossa aikaa hioutua. Tsemiä jatkoon!

Backstage of the Teerenpeli

2010-09-04T00:40:00.000-07:00

Hiphei, nyt on tullu ihan hyvin keikkaa!

Ja se on tosi hyvä asia, etenkin siks että tein sellasen vedon että päätin yrittää tän syksyn selvitä pelkästään Stand Uppia tekemällä.

Olin Teerenpelissä MC:nä tossa torstaina. Esiintymässä olivat Toni Jyvälä ja Jacke Björklund.

En oo nyt taas hetkeen ollu MC:nä ja sen huomas siinä alussa. Eka setti oli vähä vaikee ja sit backstagella Jacke anto hyviä vinkkejä siihen että kun on MC ja muutenkin niin riskit kannattaa minimoida. Että vetää ensin alkuun pari toimivaa rutiinia ja sit ku yleisö vähä luottaa suhun, ni sitte voit alkaa improamaa.

Toinen asia josta puhuttiin oli se että miten improamisen ja rutiinien rajapyykkiä saa lievennettyä. Jacke sano että hänellä oli ite ongelma siinä aikanaan ja sitte hän huomasi että hän puhuu ihan eri rytmillä ja kovuudella kun improaa ja kun tekee rutiineja. Niinpä hän alkoi kiinnittää huomiota siihen että puhuu molemmat samalla tavalla ja se auttoi.

Näin sitä oppii, kokeneemmilta tekijöiltä.

Tänää sitte Lempäälään Vesilahti Festeille ja Tampereelle kolmekymppisille keikalle. Uu jee!

Sisko tahtoisin jäädä

2010-08-28T13:54:00.000-07:00

Kävin leffassa. Suomalaista laatutuotantoa pitää välillä tsekata ja tällä kertaa oli vuorossa Marja Pyykön ohjaama ja käsikirjoittama (Laura Suhosen kanssa) Sisko tahtoisin jäädä.

Ei ollu kauheen hyvä. Hetkensä toki, mutta ylipitkä, keskinkertaisesti näytelty ja hieman pallo hukassa ohjattu tekele mun mielestä on kyseessä.

Kaksi tähteä antaa hän.

Elokuvan käsikirjoituksen pitchaus oli jopa voittanut jonkun pohjoismaisen palkinnon, mikä on hienoa, mutta tässä jälleen huomataan että alkuidean jälkeen työ vasta alkaa.

Ja se on hankalaa. Tosi hankalaa.

Tässä leffas esimerkiks käsikirjoituksessa oli pituuden lisäks muitakin puutteita. Ensinnäkin voi olla etten vaa tajunnu, mutta en lopulta oikeen osaa sanoa mistä se kerto, tai mikä oli sen sanoma. "Tärkeintä on perhe" tai "Kun opit ottamaan vastuun tekemisistäsi tulet onnelliseksi" tai jotain sellasta, mutta se jäi vähä niinku ilmaan. Ja tän huomas etenkin siitä että mukana oli paljon kohtauksia jotka tuntu olevan vähä turhia tai irrallisia. Tää on osittain myös ohjauksen ongelma, mutta niitä poistamalla tai viilaamalla oltais varmaan päästy parempaan tulokseen ja leffan teema ois välittynyt paremmin.

Toinen asia oli se että mul tuli jotenkin sellanen tunne että toi oli jollain tavalla vähä omaelämänkerrallinen leffa ja monesti niistä tuppaa sellasenaan tulemaan latteita. Niin kävi nytkin. Jotenkin jäi tunne että käsikirjoittajat olivat liian kilttejä hahmoilleen. Jos melkein aina elokuvan tapahtumat pitäisivät olla päähenkilön elämän tärkeimpiä tapahtumia, niin tässä tuntu että nyt vaan käytiin sellanen teiniangsti läpi jossa oikeestaan mitään ei tapahtunut ja millään ei ollut oikeen mitään merkitystä. Ainakin sille pahistytölle ois pitänyt käydä pahemmin. Tuntu että jos tytöt koko leffan varastaa, vittuilee ja hakkaa, niin lopussa ei vaan voi olla että "ja sitten kaikki kuitenkin päättyi heille molemmille ihan jees.." Ja just tätä tarkotan sille että leffan sanoma oli hukassa. Yleisö haluaa nähdä selkeitä moraalisia ratkaisuja ja niiden selkeitä seurauksia. Nyt tuntu et monta kertaa haahuiltiin siellä täällä ja haahuilun seuraukset oli hyvin satunnaisia.

Muitakin ongelmia löytyi. Ensinnäkin mä en leffan alussa löytäny mitään syytä miks mun ois pitänyt pitää päähenkilö Emiliasta. Pieni Save the Cat -hetki ei ois tehny pahaa. Samoin tuntu että jotenkin hänen ja tän pahistytön ystävyys eteni liian nopeesti. Ja mikä pahinta jotkut tärkeimmistä ratkaisuista tuntu vähä luonteeseen sopimattomilta. Mä luin Solar Filmsin sivuilta että tarkoitus on kuvata tytön ongelmia, jonka äiti on lähtenyt ja jättänyt perheen hänen taakakseen. Ihan hyvä, ja vielä parempi ois jos se tulis selville jo ite leffassa. Nyt tuntu vaan jotenkin että miks tollanen mukava tyttö jolla on tosi kiva perhe menee mukaan tollaseen perseilyyn...? Ikävää oli myös se että juoni tarjosi niukasti yllätyksiä ja jo ensimmäisen 5 minuutin jälkeen oli aikalailla arvattavissa mihin elokuva menee, eikä se juuri yllätyksiä järjestänyt.

Myös leffan rakennetta ois voinu hieman tarkentaa ja ohjaaja tuntui välillä olevan päättämätön siitä mitä asioita haluaisi näyttää ja mihin keskittyä. Näyttelijäntyö oli tosiaan aika keskinkertaista. Sara Melleri pahistyttönä oli ihan luonteva, mut veti koko ajan täysin samalla tavalla, joka aiheutti mm. sen että laivan putkassa purkautuminen tulee aivan liian odottamatta. Ada Kukkonen taas oli hieman varovainen.

Toki mukaan mahtu myös hyviä juttuja. Muutamia kekseliäitä kohtauksia ja oikeesti hauskoja sutkautuksia. Tän lisäks kyl mä tietyissä kohdissa tunnistin hyvin hahmojen ongelmat ja pystyin samaistumaan heihin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin aika puuduttavaa katseltavaa lähinnä siksi että se oli liian pitkä ja ohjaaja/käsikirjoittaja olisi voinut miettiä vielä lisää sitä mitä elokuvallaan halusi sanoa.

PS. Ainii onnittelut Antille Casino kisan voitosta. Hip hurraa! Mahtava homma.

Miesten vuoro!

2010-08-19T01:39:00.000-07:00

Käytiin tossa käyttämässä vaparit Niagaran elokuvakeskukseen. Katottiin suomalainen dokkari Miesten vuoro.

Ja oli aika kova.

Itse asiassa tosi kova.

Dokkari siis esitteli erilaisia suomalaisia miehiä erilaisissa saunoissa ja heidän elämäntarinoitaan. Miehet kerrankin sekä fyysisesti että henkisesti alasti. Sauna on yhteinen nimittäjä kaikille suomalaisille, vaikka elämäntarinat ja miehet ovat erilaisia, niin sauna tasaa erot ja toimii ikään kuin lempeänä tuomarina jokaisen virheille ja elämäntarinoille.

Ainoana miinuspuolena oikeestaan oli se että leffa oli tosi tasarytminen ja muutaman kerran pikkasen puudutti se että "taas mennään uuteen saunaan ja kuunnellaan lisää..."

Mut tästä huolimatta oli hieno teos. Tuntu ku mut oltais vedetty puolentoista tunnin rehellisen suomalaisen tunnemyrskyn läpi. Monesti tilitykset oli niin aitoja ettei suorastaan kehdannut muuta ku katsoa hiljaa. Se aitous ja alastomuus oli muutenkin jotain sellasta jota ei edes ollut huomannut kaivata kaiken Hollywood-muovin jälkeen, mut ku sen nyt näki ni se tuntu ku viileältä vihdan tuulahdukselta mielikuva-iholla.

Harvoin olen myöskään ollut leffassa jossa yleisö on niin vaikuttunut leffan jälkeen että kukaan ei uskalla liikahtaakaan edes lopputekstien aikana.

Hieno kokemus, 4 ja puoli tähteä. Suosittelen.

Encoreeee!

2010-08-15T01:05:00.000-07:00

Olin karavaanareiden kesäjuhlilla Artjärvellä vetämässä keikan. Sinänsä taas tärkee veto että oli niin paljon meidän iskän tuttuja paikalla, jotka kaikki sitten ton perusteella teki päätöksen että "Osaako se Tomppa nyt stand uppia, vai onko tämä nyt jotain sellasta räpellystä vaan..."

Ja täytyy kyllä sanoa että meni helvetin hyvin! Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin vetämässä encorenkin ku yleisö oli ihan tulessa.

Yhdet sille!

Kyl tällanen aina antaa hienosti lisää itseluottamusta kun tuskailee uusien juttujen keksimisen kanssa. Ainii aloin muuten lukea Comic Insights -nimistä kirjaa joka kertoo stand upin tekemisestä haastattelemalla eri koomikoita. Vaikutti aika hyvältä.

Tänää sitte päättämään festarikesää Ankkarokkiinnnnnnnn!

Yksiöön en äitee ota

2010-08-14T02:50:00.000-07:00

Kun saatiin Makkarapullaa ja örkkipörinää esitettyä, niin päätin käydä katsomassa Jätinpesän kesäteatteria Orimattilassa. Kainulaisen Tommi oli ohjannut jatko-osan Suomenhevoselle, eli Yksiöön en äitee ota.

Meil oli hyvät keskustelut Tommin kanssa esityksen jälkeen ja niinku mies itekin sanoin, niin aika haasteellisille linjoille oltiin lähdetty esityksessä, koska siinä on muistaakseni vaan 6 hahmoa, ei hirveesti toimintaa ja hyvin viitteellinen juoni. Lähinnä käsikirjotus on aikamoisen virtuoosimaista dialogia ja ikään kun rämpimistä olevaisuuden tyhjyydessä. Ei siis perinteistä kesäteatterien vauhtia, vaarallisia tilanteita ja sen sellaista.

Olihan se hieno esitys, ei siitä mihinkään pääse. Ihailen etenkin Tommin tapaa kunnioittaa henkilöhahmoja niin ettei nauruja haeta tyyppien kustannuksella. Luin just kirjaa jossa sanottiin että ohjaajan yks tehtävä on "väistyä pois näytelmän tieltä" ja varoa ettei sorki näytelmää liikaa. Tämä oli mun mielestä tehty hyvin, eli näytelmä rullas eteenpäin todella sujuvasti (tästä toki suuri kunnia myös näyttelijöille, etenkin Varmolan Mikon Sabedista vai mikä helkutin Seba-Med se nyt oli, ja Maken mummosta tykkäsin) Joskus melkein unohti katsovansa näytelmää ja tuntu vaan että seuraa pikkukunnan asukkaita. Tällä oli toki myös kääntöpuolensa niin että jossain vaiheessa rupesin miettimään että olisiko se tuonu vähän lisää rytmiä ekaan puoliaikaan jos joissain kohtaa oltaisiin vähän tarkoituksella rikottu tasaista rytmiä ja pointattu esille jotain kohtia. Mietin että jos teemana oli se ihmisten välinen yhteys, joka sitten lopussa löydettiin, niin ehkä olisin kaivannut että sitä oltaisiin vähän enemmän jo aikaisemmin korostettu.

Mut tuntuu että jos kolme asiaa on kohdillaan ni ollaan jo aika pitkällä, ja tässä esityksessä nämä kaikki olivat kohdillaan, eli

1. Mukaansatempaava alku
2. Selkeät henkilöhahmot, jotka säilyttävät oman erityislaatuisuutensa näytelmän alusta loppuun.
3. Loppu, joka jollain tavalla yllättää, kääntää pakan vielä kerran ja, kuten tässä tapauksessa, koskettaa.

Tietyistä puutteista huolimatta hienoa työtä on tehty ja timangista dialogia tuli niin kovalla konekivääritahdilla, että ois kiva mennä kattomaan se vielä vaikka uudestaan, jotta tajuais myös kaiken sen dialogin joka nyt meni ohi korvien.

Samoin toivotaa että Tommin kanssa oikeesti puolin ja toisin saadaan oikeesti tekstejä vaihdeltua, niin kun puhuttiin.

Suomi pakettiin... viimeistä kertaa?

2010-08-14T02:36:00.000-07:00

Kesä soljuu ja kun aurinko paistaa ni on ikävä kirjottaa blogia.

Tästä johtuen vasta nyt blokkailua Suomi pakettiin tunnissa -esityskestä joka vedettiin Tampereen teatterikesän encorebaanalla.

Vedettiin kaks esitystä ja hauska oli vetää. Tosin itellä jäi vähä sellanen fiilis että oltais pystytty vielä parempaankin. Ne meni kyllä ihan ok, mut niistä huomas että ei oltu keretty ihan niin paljon treenaamaan ku oltais haluttu. On vähä vaikeaa ku kaikki on eri puolilla Suomea ja yhdellä vielä lapsi.

Ja tää harjottelun puute näky niin että reploja vähän unohtu ja muutamia pikkumokia jotka sitte vähä verotti kokonaistempoa ja jätti vähä valjun kuvan.

Tosin kyl ihmiset silti tuntu tykkäävän. Se vaan että ku ton esityksen kanssa on tottunu sellaseen kommenttiin että "Tosi hyvä!" eikä sillee "Joo... sehän oli aika hauska."

Huomasin myös mielenkiintoisen ilmiön, nimittäin sen että mä olin ite vähä oudossa roolissa, eli sillee että olin tosi paljon verhoissa ja muutaman kerran ku tuntu et homma laahas ni oli vaan sillee että "... emmä pysty tekemään asialle mitään..." Se oli aika kauhee tunne, toisaalta ihan mielenkiintostakin välillä olla pienmmässä roolissa.

Tää saattoi taas kerran olla viimeinen kerta kun tätä esitystä vedettiin. Ajateltiin vähä et jos tuolta ois tullu vähän tilauksia, mutta ku ne ei ihan napakymppejä ollu ne esitykset ni en usko. Mut toisaalta kyl me jo sillon viimeks ku esitettiin vedettii homma ikään ku pakettiin, mut vielä se täyty uudelleenlämmitellä. Katotaa ny käykö tällä kertaa silleen, vai nou.

Kantrifestarit

2010-07-27T02:35:00.000-07:00

Männäviikonloppuna pidettiin sitte perinteiset Orimattilan Kantrifestarit ja allekirjoittanut toimi koko tapahtuman aikana juontajana.

Työntäyteinen viikonloppu oli, johon mahtui myös paljon kohokohtia. Hauskoina läppinä esimerkiks hirrenheiton Kantrimestaruuskilpailut ja Alpakka-agility.

Ainii ja juonsin torstain Riitta Väisäsen kanssa. Se pyys mua Kymppitonniin, saa nähdä oliko kyseessä vaan heitto, vai tuleeko oikeakin kutsu joskus...

Hauska läppä oli myös kesken juonnon tullut heitto jossa Riitta kysyi yleisöltä kuinka moni on kotoisin Orimattilasta, eli tuttavallisemmin Orkkulasta. Tähän tokaisin kuolemattoman lauseen "Tavallaanhan jokainen on kotoisin Orkkulasta."

Mukana oli ihan hyviä esiintyjiä, esimerkiks Freud, Marx, Engel ja Jung toimii aina. Toinen juontajaparini Jasmin Mäntylä pääsi heidän kanssaan yhteiskuvaan myöskin.

Kantrihenkeen sopivasti (!?) festarit päättyivät Pandora-show'hun, joka yllättävää kyllä oli lopulta aika jees. Valoa, ääntä ja taustanauhaa, ou jee.

Itse festareiden jälkeen lähdimme yöksi mökille jossa oli taas oikeen hauskaa.
Ja kun alle vuorokausi festareiden päättymisestä ainoa muisto tapahtumasta oli kasa vesittynyttä heinää ja pari väsähtänyttä bilettäjää.

Ens vuonna stand up -ilta kantreille? Yes, me like.

Ninenty-juhlat

2010-07-19T11:29:00.000-07:00

Pidimme lauantaina valtaisat 30-vuotis synttärit kahden pitkäaikaisen kaverini Peten ja Juhan kanssa Juhan maatilalla Orimattilassa. Paikalla oli reilut 50 henkeä ja meininki mainio.

Aurinko paistoi, pelattiin mölkkyä, futista ja uitiin paljussa. Bändi soitti, viina virtasi ja laulu raikasi.

Kaikkein hienointa tällaisissa tapahtumissa on se että saa tekosyyn nähdä hyviä kavereitaan joihin törmää enää niin kovin harvoin, mutta heti kun törmää on samalla aaltopituudella (kiitoksia vaan Lassi ja Anne!)

Sääli vaan että kustannusten takia piti rajoittaa porukan kokoa ja esimerkiks Speksiporukka jouduttiin nyt rajaamaan kokonaan pois, mutta pitää yrittää istua iltaa Tampesterissa sitte erikseen sillä porukalla.

Toinen hieno homma on huomata kuinka hienoon porukkaan sitä onkaan tullut törmättyä ja tutustuttua vuosien kuluessa. Mihin tahansa juhlapaikalla liikkui niin aina tuli vaan yhtä hyviä tyyppejä vastaan.

Kiitos siis kaikille mahtavasta illasta!

Tämän lisäksi jutun taso oli juuri odotetun korkea seuraavana päivänä kun jatkettiin rentoutumista Myrskylän kansallisromanttisissa maisemissa. Vai mitä olette mieltä mällit linkoavasta herätyskellosta tai jos vastaan kävelee satunnainen Satun nainen..

PS. Lupasin näyttää valtaisan-upean-mahtavan käyntikorttini:

Käyntikortit ja keikka

2010-07-16T15:02:00.000-07:00

Jee! Meiksikin sai nyt omat käyntikortit! Ja hienot ku mitkä!

Mä oon jo varmaan vuoden verran niitä kaipaillu, kun tulee keikan jälkeen joku ihminen kysymää että voiko sua tilata ni se on vähä noloakin sanoa että ei mul oo käyntikorttia, mut mä voin tähän paperinpalaseen raapustella jotain kivaa... jättää myös epäammattimaisen kuvan.

Mutta huoli pois, ei enää moisia ongelmia!

Tehtii kaverin kanssa niiin että esiinnyin sen kolmekymppisillä ja sain palkaks kortit.

Toimii.

Keikka meni ihan hyvin. Sanotta että antaisin arvosanaks Hyvä -. Yleisö oli ihan lämpimänä ja sain hyvin homman käyntiin mut toi miinus tulee siitä että mul oli tosi paljon uutta matskua mukana jota en oo sillee vetäny ja koitin tyylii ekat 10 minsaa just sen avulla yhdistää tähän sankarin elämään. Ja ne uudet jutut toimi ihan kivasti, mutta ongelma oli se että en muistanu niitä ihan tarpeeks hyvin, eli jouduin vähä tankkaamaan, joka vaikutti alun tempoon. Mut sit pääsin tutulle alustalle ja lähdettii hyvin nousuu!

Hyvä fiilis ja huomenna sitte juhlitaan omia kolmekymppisiä. Viimoset pari päivää onkin menny niihin valmistautuessa. Nyt on hauskaa ku päästää vaa nauttimaan...

Cheers!

PS. Ens kerralla mysö kuva käyntikorteista.

Mii direct.

2010-07-13T14:40:00.000-07:00

Kesä on. Ja kohta kolmekymppiset. Viimeiset kaksi päivää on menny laittaessa juhlapaikkoja kuntoon.

Sit oltii biitsifutaamassakin. Oli kyl tosi hienot kelit ja hauska porukka jossa oltiin. Tosin synttäreihin liittyen täytyy sanoa että kyl sitä tietyllä tavalla ikäväkseen ja toisaalta ilokseen alkaa huomata että on aikalailla noiden tapahtumien senioriosastoa... Sinänsä ilokseen että on ihan hienoa huomata että on edes pikkusen kasvanu siitä kun oli parikymppinen pojankloppi.

Ja tämä kasvuhan näkyy, jos ei muuta niin vatsan seudulla.

Tänää ohjasin ekaa kertaa pitkään aikaan latoteatterissa ja must meni hyvin. Tollee ku tulee kesken mukaan ni huomaa ettei se maailman helpoin homma ole, mutta jäi hyvä fiilis ja ehkä jotenkin uutta oli se et ehkä sitä on oppinu vähä enemmän ottamaa sen oman auktoriteettinsä pyytelemättä anteeks keneltäkään.

Kesä on. Vittu et on kuuma.

Stockholm

2010-07-04T15:45:00.000-07:00

Terkut Tukholmasta!

Hauska reissu ollu. Kun ollaan Villen kanssa matkassa, niin tulee vaan koko ajan flashbackejä viime kesän maailmanympärimatkasta.

On huojentavaa huomata että jutut ovat pysyneet ihan yhtä huonoina.

Tukholma on myöskin näyttänyt parhaita puoliaan ainakin ilmojen puolesta ja muuteskii. Mut tuntuu vaan että ku on näin kuuma ni ei oikeen jaksa tehdä mitää. Eilen sentää yritettii vähä olla baarissa, mut tänää ei edes jaksettu lähteä. Vanhuus ei taida tulla yksin.

Mä oon myös kovasti yrittänyt miettiä uusia stand uppeja. Ei oo helppoo tai siis hauskoja aiheita tuntuu kyl löytyvän, mut se mitä tosiaan pitää opetella on sitä juttujen jalostamista. Must tuntuu et tällä hetkel mul on kasassa niinku noin kymmenkunta aihiota, joista pitäis vaan sit tiristää hauskuus esiin.

Being funny is hard work.

Ainii ja ohjausjuttu tuli nyt kans sitte. Eli oon ollu mukana ny pari viikkoa sillee puolittain tossa Orimattilan Latoteatteriin tulevassa lastennäytelmässä, mut tänää tuli tieto että mä rupeen nyt sitte ohjaajaks oikee kunnolla siihen. Mielenkiintonen haaste, sille aikaa on kolme viikkoa ennen ensi-iltaa ja juttu vielä ihan levällää. Toisaalta siistiä päästä taas ohjaamaan ja toisaalta eipä ainakaan oo ihan hirveitä paineita...

Huomenna sit vähä shoppailua ja laivaan.

"Yksikkö lomalla"

2010-07-02T01:42:00.000-07:00

Mä tykkäsin pienenä Viisikko-kirjoista, mut ku mua oli vaan yks, ni mä aloin käyttää itsestäni nimeä Yksikkö.

Toi oli valetta. Eikä edes hauskaa. En tiedä miksi sen kirjotin.

Mut se mikä ei ole valetta on että olen tällä hetkellä Helsingin Kappelissa kaljalla. Tilasin pihvit Kappelista, niin kuin Juhani jo aikanaan sanoi. Mut syy miksi olen Kappelissa on se että nyt on LOMA.

Ja lomalla voi sattua kaikkea kivaa!

Loma alkoi puolittain Juhannuksena, vaikka sen jälkeen pitikin vielä palauttaa ekan Featuren arviointiin menevä versio. Ja se oli sit aikamoisen väännön takana. Lopulta kirjotin viimesenä iltana (yönä) sitä kello viiteen asti ja palautin. Eihän siitä hyvä tullut, mutta jonkinlaisen katarttisen tunteen sain koska se oli kuiteskin jonkin verran parantunu, ja must tuntu että se idea josta oikeesti haluun kirjottaa palas siihen sillee nupulleen.

Ehkä tästä on hyvä jatkaa.

No Juhannus oli siistiä. Oltiin lopulta Himos-festareilla, vaikka pitkään mietittiin Jaajoen juhannustakin. Se ois varmaan ollu kans tosi hauskaa, mut ehkä sit vaikka ens vuonna.

Himoksella oli hyvä porukka ku mukaan lähti Pete, Jenni ja Riikka. Meillä oli iso paku ja juomisen ja kitaransoiton lomaan mahtu muun muassa hyvät keikat Martti Servolta ja Baseballsilta. Tän lisäks Rappakaljasta ja noin muutenkin jäi tosi hauskoja läppiä mieleen.

Mies joka näki kirahvin
Tule Kotiin Matti Yrjänä
S.S.K.
Nukkuva herra
Kylmävatkattu vuoristovelli
Jenni-Kalle Taipale
Sinä&Minä
Lääke joka poistaa syövän, mutta tuo tilalle AIDSin
Jack Fart
Jaanis "Herpes" Tarra
Vesivärit, patteri, teleportti ja paniikki

Must tuntuu etten oo koskaan yhden viikonlopun aikana nauranu niin paljon.

Kuva tiivistää täysin muistoni Juhannuksesta.

No sitten loma jatkui koomikoiden kesäpäivillä. Käytii Viikinsaaressa ja vedettiin virvokkeita. Oli tosi hauskaa vähä jutskailla muiden koomikoiden kanssa ihan noin klubien ulkopuolellakin. Tätä lisää.

Sen lisäks pidettiin Antin ja Tomin kanssa ensimmäinen ideointipalaveri, josta ollaan puhuttu paljon, eli että tuodaan omia raakilejuttuja pöytään ja porukalla mietitään että miten niistä sais hauskempia. Puoltoista tuntia kulu tosi nopeesti ja luulen että saatiin jotain aikaseksin. Mut tätä pitää kyl tehä lisää. On paljon parempi testata juttua kahdella ihmisellä ja huomata ettei se oo niistä yhtään hauska juttu, kun testata sitä ravintolallisella yleisöä, joka on kuoleman hiljaa.

Ja nyt siis siskoa kattomaan Ruotsinmaalle.

Kävin muuten torstaina hammaslääkärissä ja sain etuhampaani taas paikalleen. Ja se kestikin melkein päivän siinä paikalla. Eli nyt ollaan taas sitte etuhampaattomana. Eihän siellä Ruotsissa toisaalta tarvikaan kun yhen hampaan...

Valivali..

2010-06-23T14:39:00.000-07:00

Meidän elokuvakäsikirjoittamisen kurssin ensimmäisen feature-filmin kässärin deadline on ensi tiistai-aamuna. Nyt sitä on sitten yritetty päkertää tää koko kesäkuu enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

Täytyy sanoa että surullisenkuuluisaan Act II:n on ollu kyllä sikamaisen vaikea tarttua. Ei sillä etteikö se olis normaalistikin vaikeaa, mutta kun nyt kävi vielä niin että sain periaatteessa ensimmäisen kokonaisen version valmiiksi sillä viimeisellä kerralla kun oltiin Manchesterissa ja palaute oli aika murskaavaa. Tai siis siinä sanottiin että mulla on tällä hetkellä siinä keskiosassa (mikä on muuten elokuvan tärkein ja pisin osa) kasassa ikään kuin tarinan luuranko, mutta ei mitään lihaa luiden ympärillä. Ja tämä siis sanottiin sillee ku oltiin just lähdössä pois, eli niin ettei tulla saamaan samalla tavalla palautetta ku koko kevään ajan.

Ni kyl sen nyt huomaa kun vihdoin tänää sain oikeen kunnolla pureuduttua siihen Act kakkoseen että kuinka suuren jumin toi aiheutti. Tuli sellanen tunne että en oikeestaan tiennyt missä vika oli, eli miten sitä lihaa saadaan siihen luiden ympärille ja että aika tulee loppumaan kesken jos nyt on 4 kk mietitty ja tultu tähän tulokseen, ni miten sitä parissa viikossa yksin vois enää muuttaa.

Nyt sit ku rupesin kirjottamaan ni tajusin että ehkä ymmärsin myös kritiikin vähä väärin, eli että mä olin vaa ikään ku kirjottanu sen vähä liian nopeesti, kuvaillu tapahtumat ja paikat ja tunteet vähä ylimalkaisesti ja että se asia ainakin osittain korjaantuis ihan sillä että kirjotan ajan kanssa ja ajatuksella sen uusiks. Sääli vaan etten tajunnu tätä viikko sitten, koska nyt on vähä kiire.

Toisaalta tässä on myös proffille kritiikkiä, että vaikka on hirveen hyvä et ne arvioi meitä tosi kovilla standardeilla ja että positiivista palautetta annetaa sillon ku siihen on oikeesti aihetta, ni vois ainaki yrittää ajottaa tollasen täystyrmäyksen vähä paremmin.

Ugh. Olen puhunut.

ostaisitko auton tältä mieheltä?

2010-06-23T05:30:00.000-07:00

Niin arvelinkin.

A day in a life.

2010-06-22T14:07:00.001-07:00

Tänään ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä.

Eilenkään ei tapahtuntu mitään ihmeellistä.

Itse asiassa viimeiseen viikkon ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä.

Mikä itse asiassa on ihmeellistä.

Mä olen viime aikoina elänyt huolestuttavan säännöllistä elämää. Päivät yritän kirjottaa. käytännössä se on tarkottanu noin tuntia stand upin kirjottamiseen ja 3 tuntia käsikseen.

Siitä ei vaan saa kauheen nasevaa blogikirjotusta.

Tän lisäks mä oon urheillu. Mä oon aika ylpee itestäni. Oon käyny noin tunnin lenkillä joka päivä jo puolentoista viikon ajan. Olen tehny sitä niin säännöllisesti että mulle tuli hirvee hiertymä toiseen jalkapohjaan.

Mut sekään ei pysäyttäny mun menoa, vaan sitte vaihdoin lenkkeilyn kehräämön punttarin stepperiin. Sääli ettei sillä vaan voi lenkkeilyttää meidän koiraa.

Ainii, menin mukaan tohon paikalliseen latoteatterin kesäproggikseen vähä sillee niinku ohjaajan avustajaks/dramaturgiks.

Noh luin sen kässärin ("Makkarapullaa ja örkkipörinää") läpi ja sitte ehdottelin muutamia muutoksia. Pari pienempää ja pari isompaa, ja oli hauskaa kun ne muut katto huuli pyöreenä ja sano vaa että "Et sä turhaan niitä kursseja ole käyny". Että ilmeisesti tykkäsivät. Ja tuli itellekin sellanen olo kaiken tän oman käsiksen venkslaamisen keskellä että ehkä täs jotain on oikeesti opittukin.

Huomenna ohjelmassa - aivan oikein, kirjoittamista, liikuntaa ja uuu, matka maamme pääkaupunkiin.

Keikka pukkaa

2010-06-19T13:42:00.000-07:00

Jostain syystä tämä viikonloppu ennen juhannusta näytti olevan oikea hääviikonloppu. Kävin vetämässä keikat kaksissa eri häissä. Ja tai olla muuten ensimmäinen, tai ainakin melkein ensimmäinen kerta kun on samana iltana kaks keikkaa.

Jännitti ehkä enemmän ku normaalisti, etenkin eka keikka koska tajusin että jos ei pikkuveljen tyttökaverin YO-juhlia oteta lukuun, ni en oo keikkaa vetäny Suomeen tultuani.

Tän lisäks ku menin ekalle keikalle, ni ne jo vähä oli odottanu mua ja melkei repästiin suoraan lavalle. Alussa meinas vähä takellella, mutta aika hyvin sain lopulta sitte homman kasaan. Ja porukka tuntu tykkäävän. Sehän aina on hyvä merkki jos keikan jälkeen tullaan tiedustelemaan uusia keikkamahdollisuuksia.

Jotenkin tuntuu omasta setistä nyt siltä että KAIPAAN UUTTA MATSKUA! Uusia pitkiä hyviä rutiineja, jotta pääsis irti noista joita on paukuttanu jo vaikka kuinka kauan.

Tän lisäks tuntuu että oma esiintyminen on kehittynyt. Siis ku oon lavalla ni mul on sellanen tunne että sillon tällön ku yleisö lähtee mukaan ni uskallan rentoutua ja ikään ku antaa sen kantaa, mut edelleen teen monta kertaa silleen että vetäydyn ikään ku rutiinien suojaan ja toivon "että ne toimis"...

Mut siis nyt pitäis tehdä uusia rutiineja ja olen jo alottanu projektin niin että joka aamu kirjotan kaks sivua rutiineita vihkoon ja sitten yritän parannella niitä päivän mittaan.

Tän lisäks pitäis miettiä jotain punch lineja valmiiks sitä varten et ku kysyy ihmisiltä ammattia ja sitte mitä ne vastaakin ni ois ainakin joihinkin tyypillisimpiin ammatteihin mietittynä jotain.

Sellasta, mut hyvä fiilis, keikat meni kivasti ja lavalla oli kivaa.

Rock the Casbah!

Writers Blog

2010-06-15T23:48:00.001-07:00

Sanaleikki otsikossa ei itseasiassa tarkoita yhtään mitään, kyseessä on nimittäin nimenomaan Writers BLOCK. Ja kysymyshän on tietenkin, mistäpä muustakaan kuin iki-ihanasta ensimmäisestä featurestani.

Nyt kun on Manchesterista palattu ja yritetty muutama viikko totuttautua armaan kotomaan tunnelmaan, niin on tullut myös selväksi että olisi yritettävä kirjoittaa. Ja se ei ensinnäkään ole helppoa, mutta asiaa ei helpota myöskään se että kun arvioitin ensimmäisen kokonaisen versioni proffalla viimeisenä päivänä Manchesterissa, niin siitä tuli aikamoinen piiskaus.

Hän sanoi suoraan että etenkin toinen näytös (se kalmanhajuinen ja surullisenkuuluisa Act 2) on ikään kuin "luuranko tarinasta". Biitit ovat kyllä suunnilleen paikallaan, mutta muuten siinä ei ole mitään syvyyttä. Ja kun syvyyttä saadaan, niin biititkin tulevat todennäköisesti muuttumaan.

Että näin.

Se oli jostain syystä todella masentavaa. En oiken tiedä miksi, mut jotenkin se toi itelle kyllä tietynlaisen lamaannuksen. Olen nyt yrittänyt kirjoittaa pari tuntia joka päivä, mutta lähinnä olen miettinyt hahmoja ja tarinan rakennetta, enkä oikeastaan ole kirjoittanut itse tekstiä ollenkaan.

Mietin mistä tämä suuri lamaannus johtuu. Ensimmäinen syy on se että kun Manchesterin aika loppui, niin kai sitä jotenkin alitajuisesti ajatteli että sillon pitäisi ainakin jotain olla valmiina. Ja sitten kun tuli täysi tyrmäys, niin tuli jotenkin sellanen olo että jos en ole 4 kuukaudessa saanut parempaa aikaiseksi, niin en tule sunnattomasti parantamaan tässä jäljelläolevassa kuukaudessakaan yksin.

Toisaalta huomasin myös että mun hahmojen kirjoittaminen on tosi huonoa. Koko elämässäni en oikeestaan ole koskaan edes yrittänyt kirjoittaa moniulotteisia hahmoja ja nyt se olisi se ainoa vastaus, jolla pääsisi eteenpäin.

Kolmanneksi olen huomannut että kun synopsista jankattiin ja vetvottiin ja vatvottiin niin kauan, niin loogisuuden saavuttamiseksi mä olen ehkä joutunut poistamaan siitä tiettyjä elementtejä jota teki siitä kässärin jota just mä haluan kirjoittaa. Niinpä kun sain ekan version valmiiksi ja se vieläpä sai haukut, niin tuli sellanen tunne että ei mua edes kiinnosta enää kehittää tätä.

Niinpä olen päättänyt ottaa mukaan muutamia elementtejä jotka jätin pois jo aikaa sitten ja katsoa tulisiko kässäristä enemmän mun näköinen niiden avulla. Oikeastaan mua ei edes haittaa jos proffa on sitä mieltä että se vie mut ojasta allikoon, nimittäin jos se tuo mulle tunteen että "Tää on taas se tarina jonka haluan kertoa" niin se merkkaa paljon enemmän kuin se että saanko arvosanaks 65 vai 55.

Kehittymisen takia ja oman äänen löytämisen takiahan tätä tehdään.

Robin Hood 2010

2010-06-14T05:42:00.000-07:00

Heips!

Olin leffassa ja tällä kertaa valinta osui uuteen Robin Hoodiin. Tällä kertaa siis blogissa luvassa oikeen perinteinen elokuvaarvostelu.

Idea sinänsä on aika mielenkiintoinen, eli selvittää mikä on Robin Hoodin historia ennen kun päästään tähän tilanteeseen josta aina tarinoita kerrotaan. Ite mulla oli etukäteen vaikeuksia nähdä Russel Crowea Robbarina, mutta itse asiassa mies sopi oikein mkuvasti päähenkilöksi. Ongelmat olivat toisaalla.

Ja niitä oli paljon.

Ensinnäkin jo elokuvan kesto eli reilusti yli kaksi tuntia vaikutti etukäteen pitkältä ja sitä se tosiaan olikin. Ammattitermein "Laying the pipea" oli liikaa. Eli siis ennen kuin varsinainen juoni pääsee vauhtiin, niin on niin paljon selitettäviä asioita että yleisö ehtii jo tylsistyä.

Tämän lisäksi Robinista ei tehdä aluksi kovin sympaattista henkilöä, joka johtaa siihen ettei mua lopulta edes oikeen kiinnostanu että mitä sille tapahtuu. Tämän lisäks etenkään ekan puolen tunnin aikana Robin ei ole hirveän aktiivinen, vaan asiat tuntuvat enemmänkin tapahtuvan hänelle.

Luulen tajuavani mitä ohjaaja Ridley Scott on hakenut, eli historiallista tarkkuutta ja sellasta Wire-tyyppistä tilannetta, jossa hyvät eivät ole täysin hyviä, eikä pahat pahoja. Tässä elokuvassa se kuitenkin johtaa siihen että lopulta mä aloin olla jo ihan sekaisin siitä että kuka nyt on vihollinen ja ketä piti kannattaa. Etenkin kun Ronbinin kohtalo ei varsinaisesti sykähdytä.

Loppufiilikseksi jää sääli siitä että kuinka näin monta hyvää kohtaa ja ajatusta hukataan juonen toimimattomuuteen.

Kaksi tähteä.

30

2010-06-07T13:22:00.000-07:00

AAAAAAAAAAAAAAAaaaAAAaAAAaAAaAAAAAaaaaaAAAAAA!!!!!!

PS. Helsinki on hieno kaupunki.

Before U know it, you're back to square one

2010-06-03T14:02:00.000-07:00

Suomi ompi siis nyt maana taas. Eilen saavuin Manchesterista ja tänään olen lähinnä ihmetellyt että mitäs mites kukas milleens häh.

Nyt voisi olla siis sellasen pienoisen ja lyhyen loppuyhteenvedon aika. Koska kello on sata (Suomessa 01.04, mutta tietokoneeni mukaan jostain syystä 22.04) niin teen tämän aika pikaisesti.

Eli mitkä oli parhaita puolia reissussa?

1. Käsikirjoituskurssi ja proffat, joilta opin niin paljon uutta, mutta myös katkeransuloisesti sen kuinka raakile kirjoittajana vielä olen. (Se Act kakkonen vaan on niin saatanan vaikeeta...)

2. Tiistai-illat. Ne oli aina juhlaa, kun meillä oli viikon ainoa koulupäivä ja entinen kämppikseni Graham tuli Manchesteriin. Siitä sitten koulun jälkeen pubiin juomaan, kattomaan futista tai miks ei vaikka laulamaankin.

3. Old Trafford. En ole mikään HC futisfani vaikka lajista tykkäänkin, mutta oli kyl hieno paikka ja mahtava aistia se kunnioitus ja pieteetti jolla paikalliset juttuaan vie eteenpäin. 75 000 katsojaa per matsi ei voi olla väärässä. Plus että niitä lippuja oli oikeesti tosi helppo ja yllättävän halpa saada mustasta pörssistä (Topiiii...).

4. Reissu Skotlantiin. Oli hienoa tuntea skottilainen ystävällisyys ja vieraanvaraisuus englantilaisen arroganssin jälkeen. Braveheart vaan on niin oikeessa. Tykkäsin erityisesti Glasgown Down-To-Earth -asenteesta ja Couch Surfing oli jälleen ihan ykkösjuttu. Islayn viskisaari oli varmasti kokemus jota en ikinä unohda ja jonne olis mukava palata joskus.

5. Lähes jokailtaiset PES-sessiot. Kirjoittamiselle oli hauskaa vastapainoa pistää aivot täysin narikkaan ja pelata pleikkaria.

6. Kämppikset. Oli uskomatonta kuinka hienosti 9 täysin erilaista ihmistä tuli keskenään toimeen. Heille sai purkaa kässäristä ja muista asioista mieltä ja tiesi että tuli ymmärretyks. Samoin käytännön asiat hoituivat kuin Fox-News konsanaan. Fair and balanced....

7. Lontoon reissu. Meinasi jo jäädä tekemättä, mutta kiitos FaceBookin löysin itselleni sohvan jossa majailla. Oli ihan todella virkistävää nauttia Manchesterin perusbrittiläisen meiningin jälkeen kunnon kansainvälisestä ilmapiiristä. Monellakin tavalla - Lontoo rokkas.

8. Stand Up. Manchesterissa oli kohtuullisen hieno Stand Up -skene. Kirsikkana kakun päällä oli tietty Ricky Gervaisin keikka, joka oli todella hauska, lämmin ja kaiken kaikkiaan hieno veto yhdeltä tämän hetken kuumimmista nimistä. Tän lisäks The Comedy Store ja Frog and Bucket tarjos melkein viikon jokaiselle illalle laatu stand uppia ja tää on sellanen asia josta esimerkiks Suomessa ja Tampereella voidaan ainoastaan haaveilla. Toki homma on mennyt eteenpäin. Stand upin puolelta tosin löytyy myös yks reissun suurimmista pettymyksistä, nimittäin ensinnäkin se että en tajunnut sen Frog and bucketin Open Mic -illan olevan niin suosittu. Kun yritin ilmoittautua toukokuun alussa, niin se oli koko kuukauden buukattuna ja kesäkuun alussa oli kotiinälhtö. Eli oma englanti-neitsyys säilyi. Toinen asia josta en voi syyttää kuin omaa tyhmyyttäni on stand up kurssit Comedy storessa joita ois ollu joka kuukausi. Tajusin viimeisinä viikkoina että olisin ihan hyvin voinut mennä yhdelle sellaiselle kurssille, joka ois varmaan ollu hyödyllinen ja super-mielenkiintoinen, mutta kun tajusin liian myöhään...

Nyt se reissu on sitten ohi ja neljä kuukautta sujahti ohi kuin siivillä. Kuten ehkä tekstistä huokuu, niin manchester ei jäänyt mieleeni suosikkipaikkana, mutta ylläolevat asiat tekivät reissusta todella hienon kokemuksen, voitaisiinko sanoa kaupungista huolimatta.

Toinen asia joka oli yks reissun suurimmista opetuksista oli jotenkin itelle sellanen rauhottuminen. Miehelle jolla on aina tuhat rautaa tulessa pelkästään yhteen asiaan, eli kirjoittamiseen keskittyminen neljän kuukauden ajan on aikamoinen ponnistus, mutta jollain tavalla sen läpikäyminen opetti jollain tavalla sitä että vaikka keskittyis vaan yhteen asiaan, niin siltikin siitä hyvän tekeminen on ihan todella vaikeeta, saati sitten jos jakaa energiansa joka puolelle. Tämän lisäks jotenkin se että ei hamunnut koko ajan jotain muuta tuntui todella terveelliseltä ratkaisulta.

Nyt sitten vaan pitäis osata siirtää kirjoittaminen myös Suomen normaalielämään.

Not easy.

Kun mikään ei riitä.

2010-06-03T13:55:00.000-07:00

Ai ai, kyllä Suomi vaan on hieno paikka.
Aurinko paistaa ja ihmiset on mukavia,

Mutta sitten tärkeisiin asioihin:

Näin kirjastossa Levottomat 3 -elokuvan käsikirjoituksen. Lähestyin opusta lähes jumalaisen valon saattelemana ja syystä jonka vain luoja yksin tietää lainasin sen. Ja nyt aion sen lukea.

En tiedä yhtään miksi.

Writing is re-writing

2010-05-31T05:40:00.000-07:00

Kaksi yötä.

Niin paljon on jäljellä Manchesterissa.

Ainakin sata yötä.

Niin paljon on takana.

Mitä tässä ajassa on tullut opittua? Ainakin se että jos Manchesterissa haluaa päästä johonkin, niin ei voi jäädä odottelemaan vihreitä valoja.

Mutta kirjoitusmielessä, mitä on opittu? Koska lähtökohtaisesti kirjoittamaanhan tänne on tultu ja koko reissun tarkoitus oli nimenomaan oppia kirjoittamaan hyvin.

1. Midpoint on tärkeä.

2. Elokuvan on tarkoitus käsitellä jotain aihetta tai ideaa ja omalla juonellaan, hahmoilla ja kokonaisuudella sanoa jokun mielipide tai tulkinta tästä aiheesta. Tämä on elokuvan teema.

3. Fiktion ja tarinoiden, eli myös elokuvien tarkoitus on antaa meille välineitä tulkita ja jäsentää muuten kaoottista elämäämme.

4. Kliseet pitää monesti tuntea ennen kuin niitä oppii välttämään.

5. Kirjoittaminen ei ole vaikeaa, kirjoittamaan aloittaminen on.

6. Ihmiset pitävät outona sitä että elokuvan käsikirjoittaminen ei ole vaan haahuilua tarinan maailmassa, vaan sen pitää noudattaa tiukkoja logiikan ja välttämättömyyden lakeja.

7. Muut voivat neuvoa ja ohjata mua oikeaan suuntaan, mutta jokainen ratkaisu jonka teen pitää tuntua oikealta myös minusta.

8. Final Draft helpottaa elämää ihan perkeleesti.

9. Itsensä tuntee käsikirjoittajaksi sillon kun on ostanut kaksi korkkitaulua, kasan Index-kortteja ja tusseja, ja saa näiden avulla pohdittua kohtausten järjestystä ammatillinen tuumiva ilme kasvoilla.

10. Jos oikeasti onnistuu kirjoittamaan hahmon, kohtauksen tai jotain muuta, jossa on oikeasti totuutta, niin ihmiset tunnistavat sen ja hyvin todennäköisesti pitävät siitä ainakin jollain tasolla.

11. Blake Snyder on piru pukeutuneena Jumalan vaatteisiin. Tai toisin päin.

12. Kun Juha ei saa kirjoitettua, niin se monesti soittaa kitaraa.

13. Dialogi, mutta myöskin toiminta pitää olla kerrottuna mahdollisimman niukasti ja ekonomisesti, niin että vain ne asiat jotka oikeasti ovat oleellisia kirjoitetaan.

14. Jos luen käsikirjoitusta ja tunnen putoavani kyydistä, usein sille on syynsä (Eikä se syy aina ole se että olen nukkunut 2 tuntia edellisenä yönä).

15. Kaikkea ei aina tarvitse kirjoittaa uudestaan. Joskus vaikeinta on hyväksyä se että kyseessä on lopullinen versio.

16. Käsikirjoituksen läpi kirjoittaminen on kuin suon läpi rämpimistä. Ensimmäinen kerta on helvettiä, mutta mitä useammin sen tekee, niin sitä helpompaa se monesti on.

17. Uusi ylioppilas on niin kuin dildo - näyttää hassulta, mutta tuntuu hyvältä.
- Eiku hetkinen, tämä meni kyllä väärälle listalle. Sori. Keikka tulossa ylioppilasjuhliin. Yritetäänpä uudestaan.

17. Mitä enemmän katsoo elokuvia, lukee käsikirjoituksia ja käsikirjoituskirjoja, sekä kirjoittaa itse, sitä paremmaksi niiden analysoinnissa tulee.

18. Käsikirjoituskirjat eivät varsinaisesti opeta kuinka käsikirjoitus tehdään. Ne kertovat kuinka valmis käsikirjoitus pilkotaan palasiksi, analysoidaan puhki, ja kuinka sitä kenties voidaan parantaa.

19. On vittumaista kirjoittaa kun ulkona paistaa aurinko ja muut ovat puistossa grillaamassa.

20. Käsikirjoittaminen on tehtävä kirjoittajan omassa rytmissä ja sille on annettava aikaa. Jos aikoo tehdä kestäviä ja totuudellisia valintoja, niin niitä ei voi hoputtaa.

21. Jos et keksi muuta, niin midpointissa voi aina lentää kuuhun.

22. Jos päähenkilösi nimi on Pasi Kuppi, Pasi Kuikka, Pasi Kulli, tai joku muu Pasi, olet todennäköisesti pulassa.

23. Jos kirjoitat komediaa ja se ei ole yhtään hauska, olet pulassa.

24. Jos kirjoitat tragediaa ja se sisältää hahmon jonka nimi on Kyrpä-mummo, olet pulassa.

25. Jos päähenkilösi on Jeesus Kristus, se ei todennäköisesti tule päättymään hyvin.

26. Jos kukat tuoksuvat mielestäsi oluelle tarkista onko lähellä panimoa.

27. Jos käytät voice-overia, niin ymmärrä edes hävetä.

28. Jos käytät flash-backejä, niin niiden olisi parasta viedä juonta eteenpäin.

29. Jos käytät kondomia, niin olet joko saamassa seksiä tai todella outo.

30. Käsikirjoittaminen on tarinoiden kertomista. Toisen näytöksen on edettävä niin että päähenkilösi pääsee koko ajan pikkuhiljaa lähemmäs tavoitettaan, ennen kuin joko saavuttaa sen tai tajuaa saaneensa jotain paljon arvokkaampaa. Tai sitten epäonnistuu tavoitteessaan.

Tässä olivat "30 asiaa jotka olen oppinut Manchesterissa". Yhtiöni ja itseni puolesta kiitän mielenkiinnosta.

KESÄKUUUUUUUUUUUU HUOMENNNAAAAAAAA! SUOMIIIIIIII!

Ympyrä sulkeutuu

2010-05-29T14:10:00.000-07:00

Eilen oltiin perjantain kunniaksi vielä koko jäljellä oleva porukka kurssikaverimme Lizin poikakaverin luona käymässä. Ilta sujui juhlimalla hamaan loppuunsa, mutta myös tiettyä symboliikkaa oli havaittavissa.

Nimittäin kyseessä oli Tapsan viimeinen ilta ja meikälläkin on jo tosi väbä. TJ 4 tai jotain sellasta. Ja tosiaan kyseisellä kämpällä jolla juhlittiin niin ainoa kerta kun oltiin käyty siellä oli ihan ensimmäinen ilta kun tultiin Manchesteriin.

Jos yrittää aistia yleisfiilistä, niin tuntuu että kaikilla on vuorollaa omat haikeushetkensä kun oleskelu Manussa loppuu, mut toisaalta on myös monella tapaa huojentavaa palata Suomeen ja kotiin.

On kai aika turvallista sanoa että Manchesterista ei tullut kenenkään meidän ryhmäläisen suosikkikaupunkia. Jotenkin kerta toisensa jälkeen jokainen on toistanut sen että kun kiertää muualla britanniass, niin löytää niin paljon hienompia ja mukavampia paikkoja. Osittain kyseessä on varmaan itsesuggestio, mut ihan oikeesti, nää ihmiset täällä ei oo kyllä tehny suurta vaikutusta.

Ihmiset ei anna itsestään usein kauheen lämmintä kuvaa ja jotenkin kun siihen sekotetaan pieni annos sellasta ylimielisyyttä, niin yhdistelmä on aika hanurista. Tästä parhaana esimerkkinä toimivat teinit ja etenkin tytöt, jotka pukeutuvat pikkuruisiin asusteisiin, ovat sietämättömän kovaäänisiä ja kuvittelevat omistavansa maailman. Sen lisäksi että heiltä uupuu monesti alkeellisimmatkin käytöstavat, niin tarinoiden mukaan he ovat myös väkivaltaisia. Kuulin että yksi syy miksi kaikilla täällä on korkokengät päällä on se että niitä voi tarvittaessa käyttää aseena.

Kaikki haluavat olla WAGeja. Valitettavasti.

Mutta eivät tytöt ole ainoita. Olin tossa lenkillä kotimme lähellä ja tämä ilmeisesti on löyhästi sanottuna Manchester Cityn kannatusaluetta. No sattuman kautta mun lenkkitakki, joka on kymmenen vuotta vanha ja joka on meidän armeijan joukkueen takki, kantaa täysin samoja värejä kun Manchester United. Tämän lisäks ostin alennusmyynnistä housut joissa on ManUn logo.

Kerran ollessani lenkillä kaksi teinipoikaa tuli vastaan. Pojat peittivät koko jalkakäytävän ja kun väistin kadulle niin toinen yritti heittää minua kävyllä. Ilmeiseti Cityn kannattajia.

Asioita ei voi tietty yleistää, mutta kyllä tän neljän kuukauden aikana on ainakin vahvasti tullut sellanen tunne että vaikka Suomessa ollaankin menossa samaan suuntaan julkisuushakuisuudessa ja individualismissa, niin thank god ei olla lähellekään siinä tasossa kun täällä.

Ja toivottavasti ei koskaan tulla olemaankaan.

Eikö joku joskus ole sanonut että kun yhteiskunnassa on ongelma, niin lapset oirehtivat ensin. Noh, Suomessa on kouluammuntoja, mutta täällä tuntuu että lauantai-iltana koko disco on täynnä oirehtijoita.

Valmis!

2010-05-27T08:59:00.000-07:00

Ja niin se menee. Joulukuusta asti ollaan pakerrettu omaa ensimmäistä pitkää elokuvakäsikirjoitustamme, eli ammattislangilla "ykkösfeaturea", ja nyt vihdoin on ensimmäinen versio valmis!

Jee!

Toki tän ois pystynyt kirjottamaan valmiiks jo paljon aikasemmin, mutta hommaa on hidastanut se että ollaan yritetty tehdä siitä treatmentista niin hyvä kuin mahdollista ennen ku ruvetaan kirjoittamaa ite dialogia.

Ja kylhän sitä tuli väkerrettyä. 13 vedosta siitä on tehty ja eikä se vieläkään oo täysin sellanen kun pitäis, mutta nyt ollaan jo lähellä.

Paljon elokuvakäsikirjoittamisen vaikeudesta kertoo myös se että edeleen, vaikka treatmenttiä on tehty 13 versiota ja itse dialogin monista osista jo useampia versioita, niin nyt kun se ensimmäinen versio on lopulta tehty, niin siinä on vielä miljoona asiaa parannettavana.

Epäloogisuutta, turhaa puhetta ja toimintaa, epäselviä hahmoja, epäselviä juonenkäänteitä, tyhmiä ratkaisuja ja paljon muuta joka vielä vaatii hirvittävästi työtä. kesäkuun 28. on meidän deadline jollon toi pitää palauttaa. Toki kehittämistä jatketaan senkin jälkeen, mutta sillon siitä saadaan arvosanat.

On toi aikamoista suota ollu, mutta mä veikkaan että kun on sen suon kerran rämpiny läpi, niin seuraava kerta on jo vähän helpompi.

Sitä odotellessa. (Kakkosfeaturen treatmentistä on menossa jo kolmas vedos, että kohta sitä sitten ruvetaan rämpimään läpi.)

Kyllä kirjottajan elämä on ihanaa...

Seven days...

2010-05-26T17:41:00.000-07:00

SEVEN DAYS.....

Kuten The Ring asian jo aikanaan ilmaisi on asian laita myöskin Manchesterissa. Melkein neljä kuukautta englantia on sujahtanut ohi kuin moottorivene ja nyt on jäljellä enää vaivaiset seitsemän päivää.

Kyllä aika menee nopeesti. Sairaan nopeesti.

Viimesinä päivinä on vielä riittäny tekemistä. Kässäreitä on yritetty työstää eteenpäin ja nyt näyttää siltä että saan kuin saankin kommentit proffalta koko ekaan versioon ekasta kässäristäni ennen ku lähden Suomeen.

Tapsa on käyny vetämässä akustisella tääl parit open mic keikat ja kieltämättä ku niitä oli kattomassa, niin itelläkin tulee mieleen että kyllä se vaan ois aika jees vielä päästä yks stand up keikka heittämässä. Ens maanantai on viimonen vaihtoehto, mut pääsy riippuu siitä peruuko joku osallistumisensa.

Tänää käytii kattomassa dokkari Bill Hicksin elämästä. Oli hyvä, voin suositella. Samoin käytii tääl teatterissa kattomassa Hobitti. Sitä en voi suositella.

Seven Days.....

Priceless journalism

2010-05-22T07:55:00.001-07:00

Hehehehe!

Mahtavaa!

Upeaa!

Bravissimo!

De puta madre tio!

Olemme löytäneet modernin journalismi merkkipaalun. Ja tästä valtavan hienosta löydöstä meillä on kiittäminen Ilta-Sanomia. Siispä kiitos. Kiitos. Kiitos.

Lueskelin IS:n nettisivuja tänään ja löysin videon jonka nimi oli "IS testasi aurinkorasvat rantatytöillä."

Eli siis jutun journalistinen tavoite oli kertoa kuluttajille mitkä ovat parhaita aurinkorasvoja rantatyttöjen mielestä. Hyvä.

On vain yksi ongelma,

missään vaiheessa tätä 5 minuutin haastattelua ei kerrota mistä aurinkorasvoista on kyse. Myös itse haastattelu on todella hämmentävä. Parikymppinen toimittajan alku käy kyselemässä rannalla loikoilevilta naisilta mitä he ovat mieltä kyseisestä aurinkorasvasta. Ja sen lisäksi että emme tiedä mitä rasvaa he käyttävät me emme jostain syystä myöskään kuule puolia haaastattelusta. Mikki ei nimittäin ole kauheen hyvä.

Mutta eihän se ääni haastattelussa niin tärkeää ole.

Tärkeää sen sijaan näyttää olevan se että kamera pystyy zoomaamaan aivan uskomattoman kauan ja aivan uskomattoman lähelle näiden puolialastomia rannalla makaavien tyttöjen kannuja.

Jos IS haluaa näyttää puolialastomia kissoja netissään, niin miksei se vaan mene rannalle ja kysy tytöiltä että "Saako teitä kuvata, koska teillä on niin helvetin isot hinkit?"

Outoa on myös se miksi haastattelijatyttö tekee haastattelua todella tosissaan. Ikään kuin se aurinkorasvan laatu jota me emme edes tiedä ja haastattelu jota emme kuule olisi katsojille jollain tavalla tärkeä asia.

Kaiken kaikkiaan tulos on mahtavaa journalismia, joka ansaitsee vähintään pulizerpalkinnon ja papukaijamerkin. Watergate ei ole mitään, meillä on "IS testasi aurinkorasvat rantatytöillä"!

Ja jos uskallat katsoa, niin tässä itse haastattelu.

PS. Suomalaiset naiset on sitten kauniita.

London Calling

2010-05-20T01:55:00.000-07:00

Uskomatonta kyllä, tänään käynnistyy viimeinen viikko Manchesterissa. Un-Fuckin'-believable, kuinka nopeesti neljä kuukautta voi mennä.

Tuntuu ettei oo tehny yhtään mitään.

Vaikka kylhän sitä kaikenlaista on tehty. Esimerkiks tossa viime viikonloppuna kävin pääkaupungissa pyörähtämässä.

Sinänsä on aika hauskaa tää FaceBook-aika, että olin jo asennoitunu siihen etten vieraile Lontoossa tän vaihdon aikana, mut sitten näin sattumalta FaceBookissa vanhan opiskelukaverin ja sen asuinkaupunki oli Lontoo. Ja niinpä sovittiin että tuun käymään. Asiaa ei vaikeuttanut myöskään se että Megabussilla meno lontooseen maksoi 9 puntaa.

Emäntäni Anna ja meikäläinen Notting Hillin markkinoilla.

Oli mielettömän hauska reissu. Käytii kattoo stand uppia, joka ei tosin ollut ihan niin hauskaa ku ois luullu, Lontoon pitäis kuitenkin olla Lontoo...

Sitte biletettiin ja seuraavana päivänä kateltiin leffoja ja syötii roskaruokaa. How to Train Your Dragon oli hyvä perusanimaatio ja Funny People, vaikkakin vähän liian pitkä, niin kuitenkin aika ajatuksia herättävä pätkä ja ehdottomasti Adam Sandlerin paras roolisuoritus. Kaiken lisäks leffa vielä kerto stand up -koomikoista, joten Me Like!

Seuraavana päivänä tein sitten sightseeingiä ennen lähtöä. Perujutut mitä jaksoin, Pukkinghamin palatsi, Big Ben, Lester Square, Big Ben, Piccadilly Circus ja Camden Town.

Lopulta päädyin kattomaan Victorian Mäkkäriin Suomi-Slovakia -matsia läppäriltä.

Ja sitten takasin Manchesteriin. Jotenkin oli tosi sääli palata, ku tuntu että Lontoo oli niin kansainvälinen ja ystävällinen ilmapiiriltään ja sitte piti palata tänne peri-brittijäärien kaupunkiin.

"Everything Else is Always Something Better."

Olen iloinen että päätin lähteä. Tosi iloinen.